Perussuomalaiset

Jari Kilpinen

Vastine Saulin uudenvuodenpuheeseen

YK:n rooli on ikävä kyllä heikentynyt, jos ihmisoikeuksista on päättämässä maat, joiden omassa maassakaan ihmisoikeudet eivät toimi. Millaisia päätöksiä tällainen järjestö saa aikaiseksi?

Tässä on hyvä paradoksi Kiina käyttää taloudellista mahtia, mikä totta, mutta kun puhutaan ilmastosta, niin Kiina onkin kehitysmaa ja Kiina voi edelleen saastuttaa.

Suomella on hyvät suhteet Kiinan ja USAn ja Venäjän kanssa, mikä on hieno asia. On hyvä että meillä on Venäjän kanssa hyvät suhteet, kun on meidän rajanaapurimme ja meillä paljon kauppaa.

Eliitin pitää katsoa peiliin, jos kansa ei ole tyytyväinen. Onko eliitti pitänyt omasta kansasta huolta vai onko sille ollut tärkeämpää maahantulijat?

Maahanmuutto/muuttoliike/siirtolaisuus
Jokainen maa päättää itse ketä alueelleen päästää siksi on rajat valtioilla.
Kenelläkään ei ole oikeutta tulla mihinkään maahan, jos valtio ei anna lupaa.
Veteraanit aikoinaan puolusti Suomea ja suomalaisia, ettei maahamme päästy tunkeutumaan.
Perussuomalaiset haluaa suojella suomalaisia ja Suomea.

Liikakansoitusta ei saa siirtää muiden maiden ongelmaksi.
Jokaisen maan pitää lisääntyä vain niin paljon kuin pystyy huolehtimaan kansalaisistaan!

Rajoilla ei pidä ottaa turvapaikkahakemuksia vastaan. Matkustusasiakirjat oltava kunnossa.

Me emme tarvitse maahanmuuttoa kehitysmaista, ensinnäkin EU ja ETA alueella on 500 miljoonaa työntekijää, jotka voivat tulla tänne töihin.
Me emme tarvitse kehitysmaista halpatyövoimaa.

Meillä on suomalaisia työttömänä ja maahanmuuttajia työttöminä. Työllistetään nämä ensin.
Meillä on digitalisaation vuoksi jäämässä työttömiksi ihmisiä. Työllistetään nämä ensin.

Pitää muistaa että paikallisen kielitaito tärkeää.
Meillä ei ole varaa elättää kaikkia, jotka tänne tulee.

Ilmasto
Suomi on vähentänyt päästöjään ja näin on tehnyt vain muutamia maita.
Suomen CO2 päästöt on alle 2 promillea, joten suomalaisten syyllistäminen on turhaa.
Suurin osa maista lisää päästöjään. Suomen ei pidä tuhota KIKYä, että muut maat voi saastuttaa.
Järjen käyttö sallittua, olisi ekoteko mieluummin tuoda teollisuutta takaisin saastuttavista maista Suomeen.
Me tosiaan emme yksin voi pelastaa maapalloa, vaikka presidentti ja hallitus näin uskovatkin.
Ostamalla lähiruokaa ja lähellä tuotettuja tavaroita voimme jokainen vaikuttaa.

Demokratia on hieno asia ja huhtikuussa suomalaiset pääsevät äänestämään mieleisiä ehdokkaita.
Millaisessa Suomessa sinä haluat asua?
Turvallisessa lintukodossa vai turvattomassa maassa missä rikollisuus noussut, maahanmuuttajaenemmistöiset lähiöt?
Missä miljardit laitetaan oman kansa hyväksi vai maahanmuuttajien hyväksi?
Missä tuetaan elämistä koko Suomessa ja tehdään järkevää ilmastopolitiikkaa vai Suomi joka kurjistaa kansalaisten elämistä ilman järjen hiventä?
Missä luonnonsuojelussa pidetään huolta Suomen luonnon säilymisestä ja ei riistetä malmeja vai maassa missä malmit riistetään ja jätetään ongelmat valtiolle?

Suoraa puhetta maahanmuutosta ja ääriliikkeistä: Lue presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe sanasta sanaan

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e2891e31-1055-475d-aa97-b9efb594e239?fbclid=IwAR1MJ8Rwc63kegniBy_Vx2xnUICHgBcIPuqmJVQBhXinJcJuxFuzAARYnuQ

Löytyy myös puheenvuorosta:

http://jariekilpinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/266783-vastine-saulin-uudenvuodenpuheeseen

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Oli Saulin puheissa sentään jotain ryhdin siementä. Varsinkin jos vertaa Sipilän höpinöihin. Liekö emäntä laatinut rungon? Ihmettelen syvästi onko Keskustan kenttä noiden ajatusten takana?
”Arvopohja” Orpollakin lienee mietittävää, jos kuunteli Pressan puheen ja siihen keskittyi. Ei ihme, että Harkimo vetää porukkaa kokkareista. Orpon sekaista tasapainoilua kunnellessa on lakannut ihmettelemästä, että miksi ei enään kokkareita äänestä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#6

Sauli on jonkun verran ottanut vaarin , PerusSuomalaisten varoituksista/huolista !! Mutta sinisilmäisyyttä on vielä nähtä vissä !! Esim.tuijottaa kansainvälisiin sopimuksiin , että niistä on pidettävä kiinni , vaikka itse ovat niitä allekirjoitelleet , ajattelematta sen paremmin , niitten seuraamuksia !!? Ovat sitoneet päättäjien jalat/kädet etteivät voi toimia mitenkään !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#2

Oli aivan järjetön kommentii Saulilta vedota kansainvälisin sopimuksiin että niiden perusteella Suomen houkutetta Rahalla siis aivän järjettömän ylisurilla sosiaali tuilla tänne Terroristeja ja Raiskaajia ja muita huumehörhöjä sikaileen !!!

Saulinhan olisi pitänyt sanoa että sellaisilla kansainvälisillä sopimuksilla pitää pyyhkiä persettä !!!
On aivan järjetön yläpitä noin järjettömiä sopimuksia sen takia että Eu-Trolli politikot saa Miljoona virkoja Brysselistä kun Junknerin ja Merkellin persettä näin nuollaan ja Suomalaisia uhrataan sen politiikan takia terroristeille ja pedofiileille !!!

Sauli joutas syyteteseen osa syyllisenä pedofili ringeistä ja raiskaksista ja Terrorismista ja Huume hommista mitä tässä maassa tapahtuu näiden KANSAINVÄLISTEN SOPIMUSTEN takia !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nyrkkiä pöytään ja suorat sanat !
#7

Sauli Niinistön olisi pitänyt lyödä nyrkkiä pöytään muukalaisten rikollisille tekosille ja tänne sopimattomalle tapakulttuurille. Jos Sauli olisi sanonut äreällä äänellä, että palautuksen omaan maahansa tai vaihtoehtoisesti jollekin leirille seuraavan välittömästi tehdystä rikoksesta, olisi sillä ollut jo vaikutusta. Mutta ei…

Ukko alistuneella ilmeettömällä naamalla, unisella äänellä jorisi hienoin sanakääntein jotain, jota kieltämme osaavakaan muukalainen ei oletettavasti ymmärrätänyt.

Siksi nyrkinisku pöytään ja selkeät sanat tulehtuneesta aiheesta!
Olisipa Kekkonen vielä presidentti….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Saulilla on -30 V nuorempi morsian
#8

Mitä isot edellä ,sitä peinet perässä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Olen huolissani
#3

Sauli unohti mainita anarkistit, juo Liin ja Paavon lemmikit, jotka tekevät sitä oikeanlaista väkivaltaa. Tilanne menee samaksi kuin osassa Saksaa ( Kts. naamakirja Pertti Rönkkö – Havaintoja Saksanmaalta), jossa anarkistit ovat tietynlainen EU aatteen nyrkki. Siellä AFDn kannattajat ovat väkivallan uhan alla siviilielämässäänkin.

Lauran ikkunoiden rikkomiset ovat pientä siihen mitä on ehkä tulossa:
Kannattaa viedä sanaa Jussille ja PS tiloihin, jotta hankkivat rautaovet ja turvamiehet ylimmälle johdolle 24 h ympärilleen. Odotettavissa on raakaaväkivaltaa. Jussin pyöräily kiinnostaa anarkisteja. Siinä ei pp-kypärä auta. Helpompaa kohdetta ei ole.
Olen huolissani !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Mietin minkälaisia fiiliksiä mahtaa tuntea puheen pitänyt, joka itse puolueensa kanssa on ollut luomassa sitä hirviötä, mikä tähän tilanteeseen Suomessa on johtanut.
Ja kyllä, haluaisin elää lintukodossa ja Impivaarassa, jos se olisi mahdollista.
Kansainvaellukset ja väestönsiirrot ovat kautta historian johtaneet sekasortoon ja lopulta sotiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Margit
#5

Yasar , yks näistä ,hyppii jo presidentin silmille, luulis nyt poliitikkoja vähän edes hävettävän. Maassa maan tavalla ei nyt vaan päde .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000