Perussuomalaiset

Jari Kilpinen

Valinta on sinun

Turvapaikanhakijat ovat saaneet liiankin hyvän kohtelun.
Annetaan hakea moneen kertaan turvapaikkaa, kun on saanut kielteisen haetaan eri perusteella.

Suurin osa näistä on siirtolaisia.

Ajatellaan hetki: Nämä henkilöt lähteneet paremman elintason perässä.
Jos kerrotaan täällä Euroopassa maita, joissa ei tarvitse sanoa kuin turvapaikka, niin asunto, eläminen ja sairauskulut maksetaan loppuelämän.
Hävitä paparisi ja kerro itse nimesi ja kansalaisuutesi ja ikäsi.

Kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneet eli laittomille maassa olijoille Helsingin kaupunki päätti tarjota ruhtinaalliset edut.

Muistettava myös turvallisuus näkökohta
Kaikissa Euroopan maissa, joissa otettu liikaa syntyy maahanmuuttajaenemmistöisiä lähiöitä, joissa kenelläkään ei kivaa.

Suomi ei ole valmis.
Suomi velkaantuu…. Kannattaako velkaantua siirtolaisten tähden?

Meillä tarvittaisiin resursseja ja rahaa joka puolella.
Koulutuksesta säästetty ja tämäkään hallitus ei ole laittamassa lisää rahaa peruskouluun ja ammattikoulutukseen ei olla lisäämässä resursseja eikä opetustunteja.

Vanhuksemme on ollut heitteillä ja useita tapauksia tullut esiin vuosien aikana ja aina oltu pöyristyneitä, mutta…
Ilmoitetaan rahaa ei ole ja ei ole sairaanhoitajia, mutta ennen vaaleja oli vain yksi lause, niin hoitajamitoitus kunnossa. Nyt sitten taas varamaan sanotaan tämä tuttu lause: ”Meillä oli väärä arvio”

Sairaanhoito tarvitsee lisäresursseja.

Päiväkodeissa on myös haasteita: ryhmäkoot, erityislapset ja kieltä osaamattomat.

Poliisi tarvitsee kipeästi lisää resursseja ja resurssien kohdentamista oikein.

Raiskauksia ja muuta rikollisuutta on rantautunut tänne.

Politiikka on valintoja

Kuten jo UKK aikoinaan sanoi:
Perustavoitteemme on Suomen itsenäisyyden ja riippumattomuuden turvaaminen kaikissa olosuhteissa ja sen myötä huolenpito kansalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista.

Ketä varten Suomen valtio on olemassa?

Laitetaanko miljardit siirtolaisille vai suomalaisille?

Perussuomalaiset laittavat suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden etusijalle.

Muistetaan ilmastonmuutos!
Me emme voi lisätä hiilijalanjälkeä ja ottaa pohjolaan Afrikan liikakasvua.
Maiden liikakasvuun pitää löytää lääkkeet siellä missä sitä tapahtuu.

Sisäministeri Maria Ohisalo: ”Kaikki turvapaikanhakijat eivät ole saaneet oikeudenmukaista kohtelua”

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/sisaministeri-maria-ohisalo-kaikki-turvapaikanhakijat-eivat-ole-saaneet-oikeudenmukaista-kohtelua?fbclid=IwAR3Jo5LvjuD-ObHUwYscg3rtn-TvswLfHU1OXoNWBgXNNUaq8GnoTduOfOQ

Löytyy myös puheenvuorosta:

http://jariekilpinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/280247-valinta-on-sinun

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Mistä ihmeen siirtolaisista puhutaan? Ainakin niillä nurkissa pyörivillä nuorilla miehillä tuskin on mielessä ensimmäisenä osallistua työntekoon, muuten kuin puheissa. Ja mihin työntekoon? Mitä osaamista heillä on? Siis sellaista jota Suomi tarvitsee ja jota ne puolisen miljoonaa työelämän ulkopuolella olevaa eivät voisi täyttää?
Sana siirtolaiset on kuin suoraan Natsisaksan propaganda sanastosta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Olen jo valinnut
#5

Totta. Työssähän nuo olisivat muuallakin kuin jokunen maanmiehensä 5 € parturissa tai suvun/kaverin kebab-paikassa.
Noita kebab-mestoja syntyy kuin sieniä sateella vaikka käytöstä poistettuun puhelinkioskiin. Joku valvonta tässäkin pitäisi olla. Kun läannos maksaa 5€, on selvä, että kaikki ei ole kondiksessa. Lisänä on alueelliset väkivaltaiset kiistat noiden yrittäjien taholla.

Jos he siis jotakin hyödyttävää osaavat, niin kyllä heidät kadulta töihin haetaan.

Vaviskaa! Irak tyhjensi vankilansa. Nämä rikolliset on pantu lätkimään ulkomaille. Siksi Irak ei huoli maanmiehiään palautettavaksi. Helpompi potkia heidät pois maasta länsimaiden hellään hoivaan. Leviääpä isl*m siinä samalla… Heitä on varmaankin jo täällä?
Siksi tuo veljesten miljoonaoikeudenkäynti pidetään Suomessa?
Mikä on tilanne ruandalaisella pastorilla, jonka oik.käynti maksoi miljoonia? Onko hän maassamme?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Se on totta, kehitysmaat laittavat mielellään vähemmän ”tuottavat” väestön teollisuusmaihin pois jaloista. Kaikki tapahtuu hyvissä mielin, eiväthän he jätä väkeä heitteille. Valtiot maksaa kumiveneet ja varmaan on järjestetty rosvojen avustuksella joukkokuljetuksetkin, jossa siis omaisuus jää maahan, valtaapitävien taskuihin. Sen ymmärtää, että eu on hölmö, mutta pitääkö suomalaistenkin olla hölmö asiassa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Hiilidioksidilla ei ole mitään tekemistä ilmaston muutoksen kanssa. Tärkein muuttaja on säteilyn lisäys, ja suurimmat ilmastollisten muutoksien vahingot syntyvät väestön keskittyessä asumaan mm. rantavyöhykkeille tai tulvaherkille alueille asukastiheyden kasvaessa ja viljelyalueen niukkuuden vuoksi. Afrikkalaiset suurkaupungit saastuttavat ympäristön pohjavesialueet kelvottomaksi mihinkään käyttöön. Ihmisen on sopeuduttava väestöntiheyden kasvuun, mutta osattava sitä rajoittaa omilla manneralueillaan ympäristön kestäväksi. Jääkauden jälkeisen merenpinnan nousu on jokseenkin lakannut, ja esim. Australian suurten valliriuttojen korallit kasvavat jo merenpinnan nousua nopeammin, joten valliriutoilla ei ole muuta suuntaa, kuin laajentua horisontaalisesti, josta johtuu juuri nimitys ”suuret valliriutat”. Ilman Gibraltarinsalmen yhden sv:n virtausta, merenpinta todellakin nousisi, mutta Välimeren haihtuminen estää pelkästään merenpinnan nousua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Se on todistettavasti juuri näin, magneettikentä asento muuttuu, ja sen aiheuttaa maapallon ytimen asennon muutos, joka seuraa prekessiossa, eli maapallon hyrräliikkeessä aurinkoa. Nopeutunut magneettikentän muutos 1800-1900 lukujen taitteesta aiheuttaa multipolisen kentän, ja yksiselitteisesti tekee säistä arvaamattomia; siis säistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Jari katseet tulee kääntää , päättäjiimme Päin siellä ne aiheuttajat ovat !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Valloitussotilaat maaperällämme
#4

” Katsokaa heitä. Missä ovat naiset ja lapset? Kaikki he ovat nuoria priskejä miehiä. He ovat sotilaita. Heidät on komennettu maahanne”.
Jotenkin näin Trump sanoi noista pakolaisiksi tekeytyvistä miehistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000