Perussuomalaiset

Jari Kilpinen

SDP:llä valta mutta mitään ei tapahdu!

SDP:lle kelpasi PAU:n tuki eduskuntavaaleissa, mutta nyt SDP on unohtanut PAU:n oman onnensa varaan!

Suomen kansan tuki postilaisille ja monet AY liitot ilmoittaneet tukilakoista.

Kesästä lähtien SDP ollut pääministeri puolue ja heillä on omistajaohjausministeri Paatero.

SDP ei ole tehnyt mitään ongelman ratkaisemiseksi. Elokuussa omistajaohjausministeri ei tehnyt mitään vaikka silloin jo siirrettiin 700 pakettilajittelijaa toisen työehtosopimuksen alle.

Eduskunnassa vahva tuki sille , että ei saa työehtoshoppailla.

Ymmärtääkö SDP ja omistajaohjausministeri, että he voivat vain sanoa johdolle miten toimitaan. Omistaja päättää ja nyt ohjaksissa SDP.

Millainen pääministeri meillä on, kun ei edes valtion yhtiössä puolusta työntekijöiden oikeutta palkkaan millä tulee toimeen?

SDP tarvitsi vanhojen partojen ryhmän tekemään asiat puolestaan!

Sanotaan ei työehtoshoppailulle!

Ei siirretä alihankintaan ja siellä poljeta palkkoja.

Me emme halua että tuodaan halpatyövoimaa ja Kelasta loput.
Tämä ei ole Suomen etu.

Työstä pitää maksaa palkkaa, jolla tulee toimeen.

Posti keväällä irtisanoi Suomessa ja työntekijät työttömiksi
Posti siirsi toiminnat Viroon.
Miten valtion yhtiölle on järkevää laittaa suomalaiset kortistoon ja palkata uudet ihmiset Virossa?
Tällä ei huoltosuhde parane
Postin tytäryhtiö maksaa Virossa 645 e/kk peruspalkkaa, jolla ei tule toimeen edes Virossa
https://www.iltalehti.fi/talous/a/4a51bd54-8c95-4eaa-b883-aa7e0d5ed186

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
#1

Kysymys on muukalaisista.

Menneen politiikan virheet yritetään ”korjata” hinnalla millä hyvänsä: Katsokaa pakolainen työllistyi!, mutta työllistymisen hinnasta ei kukaan puhu mitään.

Viime kädessä rajat auki -politiikka johtaa vastakkainasetteluun. Aina. Tämän vastakkainasettelun ensimmäisiä ilmentymiä on tämä Postin työvoimapolitiikka. Pakolaisen ”työllistämiseen” käytetään myös muita valtionyhtiöitä, koska niiden ei tarvitse välittää kustannuksista, vain siitä, että ne toimivat poliittisesti oikein.

Pienen poliittisen ohjauksen jälkeen ammattiliittojen johtajat hyvin ymmärtävät miksi pakolaisille ei tarvitse maksaa täyttä palkkaa: eiväthän he ole edes suomalaisia.

Mutta ymmärtävätkö tavalliset työläiset?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kyllä maahanmuuttajille voidaan maksaa ay-liikeiden vaatimaa ”samapalkkaa” valtionyhtiöissä, mutta verot on maksettava taannehtivasti, korkeampana, koska he eivät ole maksaneet Suomen rakentamisesta mitään eikä heillä ole eläkekertymiä tulevia eläkevuosiaan varten. AY-liike ei määrää verotusta, kuten eivät estele työläisen jatkuvaa verojen nostoa. Se mitä maahanmuutajalla jää käteen korkeamman verotuksen jälkeen, sanotaan nettopalkaksi, mutta sitäkään eivät ay-liike voi määrätä, kuten eivät tajua nettopalkan, ostovoiman ja bruttopalkan välillä mitään eroa. Myöskin kokonaisveroaste on ay-liikkeelle saman tekevää. Juuri tuon ymmärtämättömyyden seurauksena sosialistihallitus pumppaa jatkuvasti lisää veroja, ay-liikkeen tajuamatta mitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Juuri näin, ay-liike on rekisteröity idioottilauma, joka ei tajua verotuksen vaikutuksesta ostovoimaan, jolla on se lopullinen merkitys palkkatasoon, ei nimellispalkoilla. Josku tekisi mieli sanoa suorata sanat demareiden huijareille, kuinka he huijaavat yksinkertaista kansaa, ennen vaaleja, vaalien välillä ja seuraavissa vaaleissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Lisään viellä, ymmärrän täysin ay-liikkeen tarkoitukset suojata väkeä kirjavan työantajapuolen mielivallalta, mutta mitä vähemmän meillä on työpaikkoja, sen suuremmaksi se mielivalta kasvaa. Nyt pitäisi mieluummin rakentaa Suomea ja kilpailukykyä, jotta yhä useammalle olisi töitä, ja olisi jopa ylikysyntää tekijöistä. Siksi pienistäkin ristiriitaisuuksista ei pitäisi kasvattaa yleislakkoa, joka kiehuu alla ja jokaisen änkyrän kostonhaluisessa päässä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Täsmälleen näin, hallittu lakko-oikeus rakentaa ja hallitsematon kiihkoinen murentaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Jari ja Ystävät. Raamatun Sanat pätee, vaikkei ihminen olis’ koskaan ottanut edes’ sitä käteen. Lukemisesta ja omaksumisesta sen oppia; puhumattakkaan. Ilman Jeesusta Kristusta sydämissään; ei Paatero, eikä pieninkään; ”taapero” voi oikeita ratkaisuja tehdä. Jeesus sen sanoo: ”Ilman minua; te ette voi mitään tehdä.” Hän muuten elää; voisivat käydä Häntä tapaamassa ja Viisautta saamassa. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Suomesta tehdään kovaa vauhtia Amerikkaa.
Pitää tehdä kahta-kolmea työtä elääkseen. Ja sittenkään ei kunnolla tule toimeen.
Paitsi tietysti johtajat ja korkeat herrat – poskettomia palkkoja ja palkkioita, ruhtinaallisia eläkkeitä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Aurinkokunnastamme ei löydy planeettaa, jossa joku toinen on velvollinen elättämään muut. Ei tarvitse tehdä kolmea työtä, jos pärjäät yhdelläkin. Kyse on yksilön omista valinnoista, opiskelun tasosta jne. Suojaverkot on kehitetty niitä varten, jotka eivät kykene elättämään itseään, muutoin kukin on omillaan. Perheessä pärjää paremmin, erakoilla vaikeampaa. Jos tuntee, että ei tule toimeen omillaan, on luotava ystäväverkko, perustettava perhe, jossa ainakin surut voi jakaa. Ihmisen perusluonteeseen kuuluu, että ei ole halua elättää vieraita, mutta antaa kaikkensa omien jälkeläistensä eteen. Miten sitten Amerikka poikkeaa edellisestä, ei mitenkään, vaikka Amerikka on eurooppalaiselle vieraampi, kuin naapurit, ja sille voi olla vihaisempi, kuin naapurille, vaikka ei se naapurikaan juuri ala vieraita elättämään, vaikka lainaisi ruohonleikkuria. Mitä kauempana, sen vieraampi ja oudompi, ja pahuuden voi rinnastaa kaikkein kauimpana oleviin, niin viha ei heijastu takaisin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Siis pitää korjata, aurinkokuntamme sisällä on planeetta, jossa on valtio nimeltään Suomi, jossa suomalaiset ovat velvoitettu elättämään afrikkalaisen maahanmuuttajat. Jos siis Suomessa haluaa elää muiden elättäminä, kannattaa hankkia afrikkalainen kansallisuus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Ay-liikkeestä kumpuava demarit eivät kuulu puoluejärjestelmään. Nykyinen postilakko osoittaa selvästi, että demarit ovat joko ay-liike tai puolue.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Täsmälleen näin, ei ole kaukana neuvostoliittolainen järjestelmä, kun sekä sosialistinen hallitus että ay-liike hallitsevat. Ihmettelen kokoomuksen kaipuuta demareiden helmoihin, kuten myös stalinistivihreiden helmoihin. Kaiketi eu sellaisenaan on mukavan kokoinen kommunistinen järjestelmä, jossa toisin ajattelijat laitetaan hiljaisiksi, ja alkaa elintason alasajo perinteiselle kommunistiselle tasolle. Kun ei eurossa muutoin pärjätä, niin leikataan duunareiden elintasoa, miettii työläisten teurastajat demarit ja kokkareet. Molemmat lihansyöjiä, kuten mussuvat palmuöljyä ja soijaa, ja väittävät että noilla ilmasto pelastuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000