Perussuomalaiset

Jari Kilpinen

PISA tuloksiin on syynsä

On aivan selvää, kun pienryhmiä poistettu ja luokka kokoja kasvatettu, opetuksen laatu on kärsinyt.
Resursseja vähennetty, niin se näkyy tuloksissa ja mikä tärkeämpää koulusta tulee ulos vähemmillä tiedoilla ja taidoilla oppilaita.

Opetusta pitää antaa myös perinteisesti, eikä vaan digi tavalla.
Opetusta pitää olla myös opettajajohtoisesti eikä liikaa tukeutuen ryhmätöihin. Lapset on yksilöitä ja pitää olla enemmän opettajajohtoista opetusta
https://www.sool.fi/soolibooli/artikkelit/opettajajohtoinen-opetus-voi-olla-oppilaslahtoista-tehokkaampaa/

Mikäli luokkaan tulee haastava lapsi, hän vie opettajan resursseja, joten tavalliset lapset saa vähemmän opetusta.

Jos luokkaan laitetaan kieltä kunnolla osaamattomia, on selvää että luokan oppiminen häiriintyy.

Kotoutumisen varjolla tehdään paljon hallaa sekä kotoutujalle että muulle luokalle.

On päivän selvää, jos ei pysty seuraamaan opetusta kielellisten haasteiden vuoksi: riski häiriökäyttäytymiselle kasvaa.

Tarhassa voi jo nähdä millaisia haasteita, jotkut lapset tuovat siirtyessään koulun puolelle.

Mikäli halutaan tarjota laadukasta varhaiskasvatusta, myös tämä kärsii jos erityislapsia ja maahanmuuttajataustaisia paljon ryhmässä.

Vanhemmathan jo valitsevat asuin alueensa sen mukaan missä on vähemmän maahanmuuttajia, joten tarhoissa ja kouluissa on vähemmän kieltä osaamattomia.

Kaikkihan haluaa jälkikasvulleen parasta, joten jos mahdollista yritetään vaikuttaa siihen että koulutie olisi paras mahdollinen.

jo vuonna 2013
Tutkimus: Yli neljännes välttelee maahanmuuttajien lähiöitä
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/131773-tutkimus-yli-neljannes-valttelee-maahanmuuttajien-lahioita

2014 vuodelta
Maahanmuutto keskittyy Helsingissä – kantasuomalaiset välttävät alueita
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000002772586.html

Psykologian tohtori saa ympäri maailmaa yhteydenottoja, joissa ihmetellään, miksi Suomi muutti menestyksekkään koulujärjestelmänsä
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006208500.html

Löytyy myös puheenvuorosta:

http://jariekilpinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/279733-pisa-tuloksiin-on-syynsa

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
#1

Entisaikojen kansakouluissa luokat olivat aika isoja (jotain 30 – 35 oppilasta), mutta tulokset olivat silti hyviä.
Tämä johtui paljolti siitä, että oli apukoulu heikoille oppilaille (oppimisvaikeudet, ylivilkkaus, muu häiriökäyttäytyminen).

Nyt kun tarkkailuluokat on lähes kokonaan lakkautettu, niin heikko aines on sekoitettu muiden joukkoon. Tähän sitten lisänä vielä mamut, jotka eivät osaa kunnolla suomea eivätkä kunnioita naisopettajia.
Tulos ei voi olla kuin huono.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#2

Opetushallinnossa on menty ehkä hyvän rajan yli, siitä huolimatta että maailma muuttuu.
Ne kuuluisat peruspohjatasot ? alkutaipaleella on kaiken A ja O.

Onko kaikki liian hektistä, urbaania, jossa unohdetaan tietty yksilöllisyys. Taas politiikka ja raha kuin sen käyttö raameineen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000