Perussuomalaiset

Jari Kilpinen

Palautus/vastaanottokeskuksia Euroopan ulkopuolelle

Tanskan pääministeri nostaa uudestaan esiin ajatuksen palautus/vastaanottokeskuksista.

Perussuomalaiset ovat jo pitkään olleet tällä kannalla, että ei pidä päästää Eurooppaan vaan keskukset Euroopan ulkopuolella.

Jo päässeet pitäisi palauttaa näihin keskuksiin, jos ei ole saanut oleskelulupaa, joten sieltä voisivat sitten omaan tahtiin lähteä kotimatkalle kun siltä tuntuu.

Palautetaan Eurooppalaisten turvallisuus, kun täällä ei ole laittomia maassa olijoita ja ratkaisua odottavatkin ovat Euroopan ulkopuolella odottamassa päätöstä.

Samalla tehdä päätös, että Euroopan rajan ylittämisellä ei saa oleskelulupaa vaan palautuksen vastaanottokeskukseen. Euroopan rajojen sisällä ei voi hakea oleskelulupaa vaan ainostaan näissä keskuksissa.

Eurooppaan ei pysty ottamaan liikaa uusia ihmisiä. Eurooppalaista kulttuuria ja elämän muotoa pitää suojella. Mihinkään maahan ei pidä ottaa yli 10 % ulkomaalaisia. Meillä on lukuisia ongelmallisia alueita, missä maahantulijoita on yli puolet lähiöiden asukkaista. Ruotsissa on tässä kymmeniä ongelmallisia lähiöitä: esim Rinkeby/Rosengård. Suomessakin on syntymässä tämmöinen alue Turun Varissuolla, missä jo lähes puolet on ulkomaalaisia.

Väestön liikakasvu on osa ongelmaa, kun omassa maassa on väestöräjähdys, niin ihmiset lähtee siirtolaisiksi.

Väestön määrä maailmassa:

1950 2,5 miljardia

1970 3,7 miljardia

1990 5,3 miljardia

2010 6,9 miljardia ihmistä.

Me emme voi ottaa Eurooppaan näitä yli kansoituksen hedelmiä. Väestön liikakasvulle on löydettävä lääkkeet siellä missä sitä tapahtuu.

On myös huomattava että ilmaston lämpeneminen liittyy myös tähän liikakasvuun. On ihan päivän selvää, jos väestö tuplaantuu niin ihmisten aiheuttama ilmastokuorma/ hiilijalanjälki suurenee. Jo Kansainvälisten ilmastosopimuksen perusteella emme voi ottaa Eurooppaan liikaa, sillä näin rikkoisimme ilmastosopimusta vastaan.

Palautuskeskus/vastaanottokeskus Afrikassa tai arabimaassa olisi ihanteellinen ratkaisu.

Palautettavat lähellä kotimaataan ja turvallisuus paranisi ja nämä palautuskeskukset olisivat avoimia voisi lähteä, kun siltä tuntuu.

Näissä maissa eläminen on halvempaa ja heidän oman kulttuurinsa mukaista toimintaa.

Kirkkokin voisi järjestää kristityiksi kääntyneille jumalan sanaa, mikäli siellä löytyisi heitä.

Hesarin juttu:

Tanskan pääministeri esittää turvapaikanhakijoille kokoamisleirejä EU:n ulkopuolelle ”ei niin houkutteleviin maihin”

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005709139.html?share=49b0fc572cf5053a45d0d244a292beae

Löytyy myös puheenvuorosta:http://jariekilpinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256459-kannatetaan-palautusvastaanottokeskuksia-euroopan-ulkopuolella

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
#1

Paras tapa varmistua, että henkilöt, joille ei haluta oleskelu lupaa antaa on, että kaikille tieto luvista järjestetään aina tilassa, josta poliisin on hyvä ottaa samantien mukaan kielteisen päätöksen saaneet ja pitää turvassa itseltään ja varsinkin muilta, kunnes paluulento järjestetään. Myös valitusten määrä tulee ehdottomasti rajata yhteen kertaan maksimissaan, pieninkään rikostausta, tai valhe hakemuksessa tulee tarkoittaa välitöntä maasta poistumista, samoin, kuin jos hakijalla on burkha tai muu jonka alta ei hakija ole tunnistettavissa.

Tietysti sormenjäljet tulee ottaa kaikilta hakijoilta, jouduin toki itsekin sormenjälkeni poliisille luovuttamaan passia hakiessani, joten näissä ehdotuksissani ei ole mitään rasistista. Jenkkeihin mennessä virkailija otti valokuvat, sekä sormenjäljet, pieni kuulustelu ja se oli siinä, pyysi vielä silmälaseja ottamaan pois yhteen kuvaan, eipä tarvinnut rasismia huudella vaikka olenkin puoliksi kiinalainen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pekka
#2

Pakolaisuuden täytyisi aina olla VÄLIAIKAISTA !
Siis EI mitään kotouttamista vaan KOTIUTTAMINEN pikimmiten.
Ja kehitysmaiden oloja pitää parantaa, LOPETTAKAA SE ASEIDEN MYYNTI noille maille!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000