Perussuomalaiset

Jari Kilpinen

Maaseutua ei pidä näivettää

Maaseutua ei pidä näivettää ja meidän on pelastettava omavarainen maatalous.

Sipilän hallituksen talonpojan tappolinja jatkuu Marinin hallituksen ilmastolinjauksissa.

Suomalaisille lisää veroja ilmastonmuutoksen varjolla.

Hallitus lisää lämmityksen ja sähkönkäytön kustannuksia ja polttoaineveroja!

On järjetöntä lisätä asumisen ja liikkumisen kustannuksia ilmastonmuutokseen vedoten.

Suomen CO2 päästöt promillen verran ja Suomi on harvoja maita, jotka vähentänyt päästöjään.

Liikenteen CO2 päästöt ovat noin neljänneksen Suomen päästöistä.

Suomi ei yksin palloa pelasta, vaikka hallitus laittaa ihmiset palelemaan kynttilän valossa!

Me emme vie lihaa ja maitoa mummujen ja lasten suusta.

Lihan ja maidon merkitys CO2 päästöihin olematon.

Meidän on syötävä, elettävä ja kuljettava Suomen joka kolkassa

Jokaisella on oikeus syödä lihaa: myös köyhällä ja joukkoruokailun varassa olevilla.

Lähiruoka kunniaan. Kiitos, Suomen maanviljelijät!

Muistetaan, että lähiruoka on aina parempi vaihtoehto.

Suomalaisen ruuan hiilijalanjälki on pienempi kuin ulkomailta tuodun.

Omavarainen maatalous on tärkeää: lähiruoka.

Mikäli ollaan huolissaan ilmastonmuutoksesta, niin silloin pitäisi erityisesti pitäisi pitää huolta, että omasta maasta saadaan ruokaa.

Jos maatalouden harjoittaminen käy etelämpänä vaikeaksi, niin on hyvä että meillä on elinvoimainen maatalous.

Ilman maataloutta ei ole myöskään liha- ja meijeriteollisuutta, missä moni työskentelee.

Ilmastovouhottajat haluavat viedä maidon ja lihan meiltä, mutta miksi nämä vouhottajat eivät sano että se riisi vasta huono vaihtoehto on?

Johtuuko siitä että riisi tuodaan ulkomailta ja ei sovi agendaa? Suomi paha?

Ravintoaineisiin suhteutettuna riisi on ilmastopahis –

sen ravintoainesisältö on vähäinen ja viljelystä johtuvat hiilipäästöt muihin viljoihin nähden suuret

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ruoka/artikkeli-1.768633

Emme palloa pelasta syömällä! Jokainen syököön mitä haluaa: Eläköön yksilön vapaus!

Raakaöljy:

”Kun raakaöljy saapuu Suomeen, tuupataan se jalostamolla kolonniin. Toisesta päästä ulos tulee bensiiniä, polttoöljyjä, dieseliä, lentopetrolia, nestekaasuja ja muita petrokemikaaleja tai seoskomponentteja.”

On se bensiinikin järkevä käyttää autoissa kun kuitenkin tarvitsemme lentopetroolia, että Marin voi lennellä yksityiskoneella ilmastokokouksiin!

Tosiaan niin kauan kun tarvitsemme lentopertoolia niin bensaa tulee sivutuotteena, jota kannattaa käyttää autoissamme.

Analyysi: ”Sähköautot eivät vähennä päästöjä yhtään”

https://yle.fi/uutiset/3-9241906

Emme pelasta maapalloa liikkumalla! Jokainen itse valitkoon ratkaisunsa: Eläköön yksilön vapaus!

Tilojen vähennystä oli jo paljon viime keskustan vetämän Sipilän hallituksen aikana

IL selvitti: Sipilä puhuu yhtä, totuus näyttää toista – näin keskustavetoinen hallitus on vauhdittanut maaseudun näivettymistä

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/09acdc4d-7bbc-45a1-b168-c6f3a28af434

Tämä on hätähuuto maatalouden puolesta!

Jopa 1100 lypsykarjatilaa lopettaa vuoteen 2020 mennessä – Heikot sadot, tappiot ja uupumus kaatavat maatiloja

https://yle.fi/uutiset/3-10339874

Olemme erittäin hyvä vaihtoehto keskustalle, me emme ilmastonmuutosta keppihevosena pitäen näivetä maaseutua.

Myös syrjäkylillä pitää voida elää ja asua ja myös tuottaa meille puhdasta kotimaista ruokaa.

Kolmannes suomalaisista pitää keskustaa parhaana puolueena maaseudulla asuville — maaseudulla asuvien mielestä perussuomalaiset on lähes yhtä hyvä

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.916979

Löytyy myös puheenvuorosta:

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jariekilpinen/maaseutua-ei-pida-naivettaa-ja-meidan-on-pelastettava-omavarainen-maatalous/

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Juu , ei pidä näivettää , mutta miten pystytään pitämään pintamme , ettei maaseutu näivettyisi ?!? Onko siihen mitään viisasten kiveä olemassakaan ?!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Lisään tähän vielä, että _jokainen_ menetetty suomalainen maatila merkitsee sitä, että arvokasta tietotaitoa menee suoraan hautaan.

Kun maatilayrittäjä ajaa alas tilansa eli lopettaa eikä tilalla suoriteta sukupolvenvaihdosta tai tilaa myydä, niin eläimet ja koneet myydään pois, pellot mahdollisesti vuokrataan tai jätetään kesannolle, eläin- ja/tai kasvituotantoon liittyviä rakennuksia ei välttämättä enää pidetä mahdollisimman hyvässä kunnossa tai ei kunnossa ollenkaan (navetta, kuivuri, rehuvarasto, konesuoja, lietelantakaivo jne.) vaan rakennusten annetaan rapistua käyttökelvottomaan kuntoon, ja näin mahdollisesti käy myös asuinrakennukselle, jos vaihtoehto on huonoin mahdollinen.

Tätä tilannekuvaa vasten tarkasteltuna kannattaa ymmärtää se, että kun päätös lopettamisesta tehdään, se on usein lopullinen.

Samalla menetetään tietotaito juuri tuohon maaplänttiin ja se mikroilmastoon liittyen (maaperän laatu, optimaaliset kylvö- ja korjuuajat, jne.).

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

Jatkuu…

Mitä enemmän näitä menetyksiä tapahtuu sitä vähäisemmäksi käy Suomessa oleva, maatalouteen, maanviljelykseen ja eläintenhoitoon liittyvä tietotaidon varanto.

Ja sitä uusavuttomampia meistä tulee, ja tätä kautta myös haavoittuvaisempia, jos emme osaa tuottaa omaa ravintoamme.

Suomi on ollut ainutlaatuisen puhdas tuotantoympäristö, koska meillä on täällä pitkät talvet ja vain yksi kasvukausi ja tätä myötä vain yksi sato per vuosi. Näin ollen peltoihin ei ajeta kasvinsuojeluaineita ympärivuotisesti ja myös kotoperäinen rehu on puhtaampaa kuin maailmalla tuotettu.

Saanen muistuttaa vielä, että esimerkiksi Tanskan sikaloiden riesana oleva salmonella on nähtävästi tullut sikaloihin rehujen mukana. Joten myös tuotantoketjuilla on merkitystä ravinnon puhtaudessa.

Jos esimerkiksi tuotetaan luomulammasta, myös sen rehu on luomua.

Lisäksi meillä on voitu käyttää puhdasta kasteluvettä, koska Suomessa on niin paljon hyvää, puhdasta vettä saatavilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#5

Tuosta edellämainitsemastasi.Vihreät ovat vaan mielissään,sillä ovat selvästi aitioittamassa Maaseutua,ja jättämässä sen Suurpedoille!Ja etenkin sille S:llä alkaville!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Kannattaa kysyä, kuinka moni vihreistä on maataloustuottaja (kasvi/eläintuotanto)?

Kaino veikkaus: ei kovinkaan moni.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Siis autioittamassa piti kirjoittamani.Pieni krjoitus virhe”Sori Siitä”!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#3

Ei nykyistä hallitusta ilmastonmuutos kiinnosta kuin rahan ansainta mielessä. Jos kiinnostaisi niin hallitus pienentäisi biopolttoaineiden verotusta niin, että ne maksaisivat reilusti vähemmmän kuin fossiiliset polttoaineet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#6

Ilmastonmuutos on hyvä syy,Vihervasemmistolle rahastaa,syyllistää ja kyykyttää kansaa.Rahoja ei varmaankaan,kuitenkaan käytetä ilmastonmuutoksen estämiseen.Vaan Valtionvelan lyhentämiseen,mikäli siihenkään?Saattaapi rahat mennä näitten Vihervasemmistolaisten Puoluetukiin,ja sitäkautta omiin taskuihin?!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#9

Tuo pistää kyllä kanssa vihaksi,vaikka toisaalta naurattaakin.Että taas piti yhden nuoren Naishenkilön väitellä,oikein Tohtoriksi Susista!Eikö tyhjänpäiväisempää kohdetta olisi voinut valita?Nuo asiat jotka tuossa väitöskirjassa tuotiin esiin.On olleet kyllä tiedossa vanhemmilla elossa olevilla Sukupolvilla,jo kauan sitten.Eikä siihen mitään Tohtoris opintoja ole tarvittu!Eikö olisi ollut tärkeämpää väitellä Tohtoriksi esim.Vanhusten hoidosta.Sote palveluista.Maahanmuutosta,ym.?!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000