Perussuomalaiset

Jari Kilpinen

Keskustan ongelma on Sipilän hallitus

Keskusta unohtanut maaseudun ja maanviljelijät. Tällä hallituskaudella monet tilat lopettaneet.
Suomen pitää huolehtia omavaraisesta maataloudesta.

Tämä hallitus on ajanut politiikkaa, joka vienyt köyhimmiltä ja siirtänyt rikkaille ja yrityksille.
KIKY oli järjetön, siinä siirrettiin yrityksille ilman velvoitetta investoida.

Kokoomus ollut yhtä lailla ajamassa samaa politiikkaa. Kokoomuksella ollut sisäministerin paikka ja vaikka sisäministeri vaihtunut, niin silti kokoomus ollut ajamassa erittäin myönteistä maahanmuuttopolitiikkaa.
Orpon johdolla aiheutettu miljardien kulut ja turvallisuusvaje.

Sipilän hallitus on leikannut koulutuksesta noin 600 miljoonaa euroa, josta noin 190 miljoonaa on kohdistunut ammatilliseen koulutukseen.
Ennen vaaleja 2015 sekä kokoomus että keskusta antoi koulutuslupauksen.

Maahanmuuttoon laittoivat miljardeja. Maahanmuuttoon molemmilta puolueilta riittänyt rahaa, mutta suomalaisilta on säästetty.

Kansanedustajat ovat suomalaisia varten ja heidän pitäisi huolehtia suomalaisten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.

Tämän hallituksen aikana turvallisuus on huonontunut. Tapahtunut terrori-isku, tapahtunut murhia, väkivallantekoja ja raiskauksia. Kansanjuhlat pitänyt koristella kuorma-autoin ja betoniporsain.

Millaisessa Suomessa sinä haluat elää ja asua? Mikä on sinun arvopohja?

Perussuomalaiset on vaihtoehto nykypolitiikalle. Perussuomalaiset tekevät politiikkaa, joka on suomalaisten eduksi.

Ilmastopolitiikka

PS on ainoa puolue, joka ymmärtää, että kivihiililaitokset pitää käyttää käyttöikänsä loppuun.
Suomen merkitys maailman CO2-päästöjen lähteenä on erittäin pieni.
Muistetaan 10 vuotta sitten oli ennustus, joka meni mäkeen.
Muistetaan suomen osuus C02 päästöistä on alle 2 promillea
Suomi on yksi kourallisista maista, jotka vähentäneet päästöjä.
Autoilua verotetaan jo tarpeeksi.
Meidän on elettävä täällä kylmässä pohjolassa, meidän on liikuttava ja syötävä.
Mahdollistetaan koko Suomen asuttuna pitäminen.

Huhtikuussa voit vaikuttaa: millaisessa Suomessa sinä haluat elää?

Kaivoslakien pikainen korjaaminen. Ei enää yhtään Sotkamoa.
Kaivostoiminta pitää aina olla Suomelle kannattavaa. Ei voi olla niin että malmit riistetään ja tuhotaan ympäristömme.

Oppositiossa SDP, Vihreät ja vasemmisto ovat olleet siunaamassa tätä huonoa maahanmuttopolitiikkaa. Mikään puolue ei yhtynyt perussuomalaisten välikysymykseen maahanmuuttopolitiikasta.
SDP, vihreät ja Vasemmisto ovat myös yhtenä rintamana hallituksen kanssa ollut näivettämässä Suomea liian tiukalla ilmastopolitiikalla.

PS on aito vaihtoehto, myös ilmastopolitiikassa.

IL selvitti: Sipilä puhuu yhtä, totuus näyttää toista – näin keskustavetoinen hallitus on vauhdittanut maaseudun näivettymistä
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/09acdc4d-7bbc-45a1-b168-c6f3a28af434

Ajatuspaja Toivo: Keskustan tilanne näyttää vaikealta – ”Puolue ottaa todella pahasti takkiinsa eduskuntavaaleissa”

https://yle.fi/uutiset/3-10569175?fbclid=IwAR0tCl8WA3MaRASzM4tnVXXPlOa_zWldWBOoI9Hy9bCVuT3gWJnqRtb-5A4

Löytyy myös puheenvuorosta:

http://jariekilpinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/266586-keskustan-ongelma-on-sipilan-hallitus

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Kaikki ei täsmää
#1

Kaikki haukkuvat gallupeissa hallitusta, eli keskustaa ja kokoomusta, mutta galluppilukemat noille kahdelle on melko suuri. Miten tämä yhtälö voi olla mahdollista?
Tänään noteerattiin Soini huonoksi ministeriksi. Vaikuttaako homoihin ja adoptioon Soinin suhtautuminen kannatuksen mataluuteen, vain mikä on syynä.
Pidän Soinia äänestäjiensä ja perussuomalaisten pettäjänä, mutta ministerinä hän ei ole ollut huono vaan keskitasoinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

1#, gallupit eivät kerro koko totuutta, niiden tuloksia voidaan myös vääristellä. Riippuu siitä mikä taho omistaa gallupit tai teettää tutkimuksia, perussuomalaiset ei ole muiden puolueiden mieleen, joku kokoomuksen teettämä galluppi kertoo sitten ”tutkimustulokset” ja ”totuuden” .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sam raafael
Utelias
#2

Hallitusta onkin syytä haukkua urakalla. Ottaen huomioon sen että sinisillä ei ole kannattajia mutta kuitenkin loisivat siellä. Koko nykyinen hallitus on demokratian irvikuva. Ja Sipilän voisi kiinnittää kansallisteatteriin vaikka lavastemieheksi. On meinaa ammattitaitoa siihen hommaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

Hei. Kiitos Jari. Kyllä ehdoton muutos tarvitaan kansanjohtajiin, että saadaan suunnanmuutos Suomen suuntaan. Kohti tervettä Elämää! Siunaten Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000