Perussuomalaiset

Jari Kilpinen

Hyvät suhteet Venäjään on Suomen etu

Talouspakotteet rasittaa Suomen taloutta.
Suomella on aina ollut kahdenväliset suhteet naapurimaiden kanssa ja mikä on hyvä asia.
Suomella on pitkä raja Venäjän kanssa, joten on erittäin tärkeää olla hyvissä väleissä naapurimaan kanssa.
Suomessa on ollut pitkät perinteet ja konsensus hyvistä naapuruussuhteista.

Krimi vallattiin 5 vuosi vuotta sitten, talouspakotteilla ei ole suurta vaikutusta kuin Suomen viennille, joka kärsinyt pakotteista: erityisesti maataloustuotteet.

Minusta pakotteista pitäisi luopua, koska niillä ei ole 5 vuodessa saavutettu mitään. Suomen elinkeinoelämä on turhaan kärsinyt.

Viisumivapautta ei pidä tehdä Venäjän kanssa. Yleensäkin kaksoiskansalaisuus on ongelma ja en kannata kaksoiskansalaisuutta yleensäkään. Venäläisten maakauppoja pitää rajoittaa. Ottawan sopimukseen liittyminen oli suuri virhe, jonka Halonen teki.

Ukrainan tilanne on hankala: EU houkutteli jäsenekseen ja jäseneksi ottaminen olisi ollut virhe. EU on ottanut liian helposti uusia jäseniä vain siksi että kuuluneet Venäjän etupiiriin. Ukraina on köyhä maa ja olisi imuroinut EU tukia ja Suomi taas maksamassa lisää.

Ukrainahan ei ollut yksimielinen EU:hun liittymisestäkään: itäinen Ukraina oli Venäjä-mielinen ja läntinen Ukraina oli länsimielinen. EU ja länsi liian aktiivisesti houkutteli Ukrainaa liittymään, mikä ei tietenkään ollut Venäjän tahdon mukaista.

EU ja Nato laajenivat kun Neuvostoliiton jälkeen Venäjä oli heikkona. Venäjä pääsi jaloilleen niin sehän ei enää katsonut vierestä asioita. Eipä USA tykännyt kun Neuvostoliitto meni Kuubaan.

Itäinen Ukraina on Venäjä-mielinen, joten ei se siitä miksikään muutu.

Venäjällä on hyvä olla voimakas hallitsija. Neuvostoliiton hajottua pelättiin kaaosta.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/04/27/suomi-paniikissa-neuvostoliiton-hajotessa

Samoin on jo pelätty mitä tapahtuu Putinin jälkeen:
https://www.verkkouutiset.fi/nain-venajalla-kay-vladimir-putinin-jalkeen-edessa-on-romahdus/

Venäjä tarvitsee vahvan johtajan, joka pitää maansa kurissa. Aivan samoin kuin arabimaat olisivat tarvinneet vahvan johtajan.

Halla-aho Ylellä perussuomalaisten Venäjä-mielisyydestä: ”Olemme ainoa Venäjään johdonmukaisen kriittisesti suhtautunut puolue Suomessa”

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9a425c88-a83a-4f8c-a22b-d814e1815086

Löytyy myös puheenvuorosta:

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jariekilpinen/hyvat-suhteet-venajaan-on-suomen-etu/

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Seppo Muurinen
#1

Itse ajattelen kuin tunnen samoin ”kupletin juonen” mitä tuot esille tekstissäsi.
Itä, Länsi, Etelä niiden nurkilla Suomi omine haasteineen, jotka omalla tavallaan jopa maamme yleispoliittista kuvaa mm. EU:? rauhanliiton yrittäessä syventää projektiaan – yhtenäisyydeksi !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#2

Tottahan tuo pakotteiden tehottomuus lienee? Miten sitten olisi pitänyt reagoida Krimin valtaukseen?
Kaipa nyt tehty oli vähintä mitä voitiin rauhanomaisesti tehdä? Tosin kaksinaamaistahan tuo on, kuten Halla-ahokin aivan oikein totesi.
Samaan aikaan vedetään kaasuputkea Saksaan, että vesi roiskuu. Sen touhun jäädyttäminen olisi ollut varmasti paljon tehokkaampaa, kuin suomalaisen juuston viennin lopettaminen. (Sen kyllä taisivat venäläiset tehdä, vastatoimina.)
Eli kyllä suhteellisuus säilyy. Olemme suhteessa EU:n suurin nettomaksaja ja nyt myös suhteessa suurin nettohäviäjä Venäjän kaupassa, EU:n kieltotoimien johdosta.
Missä on EU:n solidaarisuus, ”yhteisen asian” puolesta eniten uhranneille? Vai onko niin, että ”iloista uhrautujaa ja alistujaa, EU:ssa rakastetaan”? Ja loppusuoralle asti virkoja lupaillaan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
Hämmentynyt
#5

Mitä ihmettä väität, Suomihan on EU:n toiseksi pienin nettomaksaja!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Mitä Blackikin yrittää selittää ?! Eikös EUSsa ole maita ketkä ei anna centin latiakaa ???! Miten on ??

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Putin on sen verran särmäinen ukkoylijumala, että ei juuri ole tehtävissä mitään, ennen kuin hän tajuaa, että sisältyy maapallon talouteen ja kehitykseen. Toinen mahdollisuus on, että Putin ratsastaa raketilla jollekin toiselle planeetalle, ja perustaa sinne maasta riippumattoman talouden. Itsepäisiä ukkoja on ollut ja on tälläkin hetkellä ympäri maapallon. Yleensä äkäset akat kotona hioo miehestä kuin miehestä nämä särmät kotioloissa ja mies menee kiltisti töihin, ja koettaa sopeutua maan tapoihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

kysymys
#4

Oliko tämä siis Halla-Ahon vastainen kirjoitus ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000