Perussuomalaiset

Janne Koskela

Kenen taskussa on pörssiyhtiön käsi?

Posti toi täysin yllättäen ja pyytämättä kirjasen Maito-myytit. Ensi istumalta se vaikutti olevan

Vihreiden kuntavaalien mainos, mutta sisäsivujen irtolehtisessä kerrottiin sen olevan

ruotsalaisen Oatly-kaurajuoman mainoskirja. Kirja lähetettiin 250 000 suomalaiskotiin, joissa

asuu 6-12 vuotiaita lapsia.

Kirjan pääsanoma on karkeasti se, että suomalaiset juovat liikaa maitoa. Samalla lehtinen

toimii kuitenkin vihreänä mainoskirjana ja Suomen maatalouden, yrittäjyyden ja

ruokatuotannon mustamaalaajana. Suomesta ei tunnu löytyvän puoluetta, joka selvästi

puolustaisi suomalaista maataloutta. Toki sivulauseissa monissakin puolueissa asiasta

mainitaan mutta teot edelleen puuttuvat.

Suomessa vallitsee massiivinen maaseudun alasajoyritys, jota kutsutaan ilmastoteoksi. Milloin

lehmä pieree ohentaen ilmakehää, milloin se syö Suomen perikatoon. Laidunmaiden tilalle

täytyisi kylvää puolet kauraa ja puolet metsää, jota ei saisi koskaan harventaa tai kaataa.

Turvesuot jo laitettiin kiinni ilmastoteon nimissä, ja tällä uskotellaan maapallon pelastuvan.

Kiinalaiset ruotsalaisten avulla nauravat meille.

Tähän saumaan iski Oatly-kaurajuoma taakse piiloutuva kasvoton iso raha, jolla ei ole

pienintäkään aikomusta pienentää hiilijalanjälkeä tai tehdä yhtään mitään maapallon

pelastamiseksi. Tarkoitus on vain tehdä mahdollisimman paljon rahaa sijoittajille ja viedä pois

sitä suomalaiselta maataloudelta. Suomeen oli helppo iskeä, koska meillä on niin sanotusti

kunniahimoiset ilmastotavoitteet ja niitä ajamassa lyhytnäköiset, isänmaasta vieraantuneet

vihreät.

Kovasti Oatly käy Valiota vastaan ja yrittäen horjuttaa sen markkina-asemaa. Suomella ei ole

vara menettää maaseutua, puhdasta ruuantuotantoa tai lukuisia työpaikkoja, joita maa ja

metsätalous meillä tarjoaa.

Ulkomailta tuodun kaurajuoman hiilijalanjälkeen on huomioitava myös syntyvät

kuljetuskustannukset, tuodaanhan esimerkiksi kaurajuoma Ruotsista Suomeen laivoilla tai

autolla. Ja näyttää nuo ilmastokustannuksien laskeminen olevan jokaisella tuottajalla itselleen

parhaaksi katsomansa, suoraan kun ei voi niitäkään toisiinsa verrata. Mutta kyllä maailmalla

tiedetään, että Suomessa juodaan eniten maitoa maailmassa, niin hulluahan olisi jättää nämä

meidän markkinamme hyödyntämättä. Suuren pääoman käsi on suomalaisen taskussa

hamiloimassa kansallista omaisuuttamme. Ja tähän hulluuteen lähti YLE mukaan kahdella

ohjelmallaan kaikkien verorahoilla. Olette te vihreät veijareita maaseutuvihassanne. Ja

loiraatte EU:ssa isänmaanvastaisella agendalla.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

Jos minulle postissa tulee tuollainen kirjanen.Niin pyhkiän sen sivuilla ensin takapuoleni,ja sen jälkeen työnnän sen saunanpesään.Ja lisään vielä tervaksia,että tulee oikein musta sauhu!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Jannekin. Rukoillaan tähänkin asiaan: Isämeidän rukouksen apua; koska tuollainen asioiden hoito: Ei ole myöskään: Hänelle mieleen. Perkele ja hänen enkelinsä: pitää saada pois viroistaan: Rukoilemalla; ei; miekalla. Kiitos. Siuaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Hyvä Janne asiaa on joka sana !! Myös tiivistelmää kannattaa kirjoittaa ! Menee perille myös , kiireisemmillekin Ihmisille !! Kiitos !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Vuodesta 2016 lähtien Oatly AB:n on omistanut belgialaislähtöinen Verlinvest, kiinalainen valtiollinen yritys China Resources, ruotsalainen Industrifonden sekä Östersjöstiftelsen yhdessä perustajien ja yksityisomistajien kanssa.

Kiina yhdessä hyödyllisen Ruotsi-idiootin kanssa haluavat Suomen lehmät Kiinaan ja ajaa alas suomalainen maatalous, jotta Kiina saa haltuunsa maamme elintarviketuotannon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Nythän kiinalainen Huawei taistelee päästäkseen rakentamaan Ruotsiin 5G-teknologian infraa, joka olisikin oivallinen vakoilu-, vaikuttamis- ja häirintätyökalu. No mutta siitähän tulee Ruotsille rahaa, tulee tilille rahaa, nyt tulee rahaa…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#7

Hei. Kiitos nimetönkin. Kiva: Oletpa saanut Jumalallisen viisauden: ”Kiinalaiset taitavat kohta käydä lypsyllä; lisää: lypsämällä Suomen lehmätkin, kun ovat jo kalastaneet omat kalavetensä; kuulemma; tyhjiksi.” Nälkä ja jano se on joka kiinalaista ateistiakin ajaa: ”Ilman; minkäänlaista rajaa.” Kommunisti Kiina keksi: Peitenimellä; korona; lisävarastamisen mahdollisuuden. Perkeleen sanotaan olevan: ”Tuhansien; metkujen mestari”. Tupruttava: ”veljeskansa” Kiina: joka on Kristittyjen: Suuri ja kauhistava: Piina. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Nyt taisi mennä Reuna-alueiden puolustajalla liikaa tunnepuolelle? Vastakysymys voisi olla, kenen taskussa on noiden valtavien EU-navetoiden rakentajien käsi? Navetoiden jotka väsätään alueille, joista tuotteet joudutaan kelkkonaan satojen kilometrien päähän käytettäviksi?
Henkilökohtaisesti asia ei kosketa, mutta on tullut mieleen noihin navetoihin investoineiden tulevaisuus? Jospa yhteiskunnan rahat tukemiseen, niin tuohon toimintaan, kuin moneen muuhunkin ehtyvät?
Tukitoiminta laajenee jatkuvasti, saaden yhä uusia kohteita, ulottuen nyt muihinkin EU-maihin, puhumattakaan entisistä kohteista ja sieltä valuvista tulijoista. Näin ei voi loputtomiin jatkua.
Maakunnista kerättävävien rahojen panostaminen ja jaon keskittyminen Pääkaupunkiseudulle on huomattavasti suurempi ongelma kuin kauramaitokysymys. Gryndereiden, pankkien ja rakennusliikkeiden propaganda, keskittämisen välttämättömyydestä, rappeuttaa muuta Suomea huomattavasti enemmän. Työt ja toiminnat siirretään sinne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000