Perussuomalaiset

Jani Mäkelä

Trump ei ole jytky

Viime päivinä suomalaiset toimittajat ja muut joka paikan asiantuntijat ovat selitelleet itselleen henkisesti kovaa USA:n vaalitulosta verraten sitä Suomeen. Sanovat, että Trumpin nousu on sama asia kuin meillä perussuomalaisten nousu, ja että kummallekin tulee lasku kun joutuu valtaan ja vastuuseen.

Tämä puhe on joko täysin tosiasioista pihalla olevan höpötystä, tai todennäköisemmin tarkoitushakuista kotimaisen sisäpolitiikan tekemistä. Tosiasiassa vaalijärjestelmien eron ja maiden kokoluokan suhteen johdosta, vaalien lopputuloksella ei ole juuri mitään tekemistä keskenään.

USA on maailman ainoa supervalta, jonka tekemiin päätöksiin muiden täytyy sopeutua. Suomi on pieni pohjoinen maa, joka on valitettavasti alisteinen EU:n määräysvallalle ja riippuvainen suurvaltojen tekemisistä. Vaikka haluaisimme yksimielisesti, meidän on vaikea linjata moniakaan asioita omin päin.

Toisinnakin, USAssa vallitsee enemmistövaalijärjestelmä, jossa voittaja saa osavaltion kaikki paikat tai valitsijamiehet. Republikaaneilla on presidentti sekä edustuslaitoksen molempien huoneiden enemmistö. He voivat halutessaan tehdä mitä tahansa päätöksiä, joihin riittää yksinkertainen enemmistö.

On sinänsä outoa, että suomalaisen paremmintietämystön mielestä Trumpin pitäisi pystyä toteuttamaan lupauksensa pari kuukautta ennen virkaan astumistaan, kun Obamasta ei ole ollut juuri minkään lupauksensa toteuttajaksi kahdessa kaudessakaan. Tämä kaksoisstandardi on kuitenkin oma kysymyksensä.

Suomessa on monipuolueparlamentarismi, jonka tuloksena eduskunta koostuu 8 eri puolueesta. Vaalien 2015 perusteella enemmistöhallitusta ei voinut muodostaa kahdenkaan puolueen voimin. Perussuomalaiset saivat 17,7% äänistä, jolloin muut saivat 82,3% ja enemmistöstä jäi puuttumaan 32,4%.

Tämä johtaa vääjäämättä siihen, etteivät perussuomalaiset yksinkertaisesti voi omata Trumpin hallintoon verrattavaa vaikutusvaltaa edes Suomen asiossa. Perussuomalaiset ovat lisäksi keskeisissä teemoissaan yksin, muista puolueista on hyvin vähän tukea EU- tai maahanmuuttopolitiikan tiukennuksille.

Jotta jokin perussuomalaisten haluama asia saadaan hallituksen linjaukseksi, sen pitää olla hyväksyttävissä yhdelle suuremmalle puolueelle ja toiselle yhtä suurelle. Tosiasia kuitenkin on, että kymmenet puolueen tavoitteet ovat edenneet hyvin lyhyen hallituskauden aikana. Tätä on mahdoton kiistää.

Koska tosiasiat ovat näin selvät, nämä vertaukset on pakko tulkita politikoinniksi ja yritykseksi nakertaa edelleen perussuomalaisten asemaa Suomalaisessa puoluekentässä. Suomessa on vahva oppositio kansan tahtoa vastaa, mutta kansan tahto tulee vielä kuuluviin. Siihen voimme luottaa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Y'n'I
#1

Eihän vaali-ilmiötä voi ilmentää toiseen maahan varaukseta, jossei näyttäydy millensäkään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

Tosta EU:sta puhuminen tuntuu jotenkin lapselliselta Persujen kohdalta, koska iso johtajanne tuumaa tilanne on muuttunut, pidetään kiinni EU:sta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Niikö
#6

Demokratian kunnioitus ja kauhistelemattomuus on hyvä aloitus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#3

Minä taas uskon, että näissä on paljonkin samaa. Muistellanpa hieman menneitä SMP:n jytky -80 luvun alussa perustui pitkälle Veikon ” kyllä kansa tietää ” ja ” rötösherra ” fraaseihin. Myöhemmin Tony Halme 2000 luvun alussa sanoi huolehtivansa, ettei ” mummoja potkita ” ja sitten jytkyt 2011 ja 2015 ovat Soinin verbaalin ansiota. Tähän kun lisätään Brexit ja Trump, niin meidän pitäisi viimeistään nyt ymmärtää mikä äänestäjiin kolahtaa. Asialinjan aika on ohitse. Ei kansa jaksa kuunneella kapulakieltä, ärsyttäminen, yksinkertaistaminen.. iskevät vertaukset ovat tätä päivää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Trump on siinä suhteessa JYTKY että se vaikuttaa koko Euroooppaan !
Olen 100 % varma että Joulukuussa Itävallassa järjetettävissä vaaleissa tulos (Presitentti)vaihtuu (Trumpin takia) koska kansa tulee järkiin !

Sama kehitys seuraa Belkiassa, Saksassa, Ranskassa ensi vuonna !

Terroristien hyysääminen ja sosiaali pumien haalimenen ja maailman sodan lietsonta on vaan mennyt liian pitkälle ,nyt ei enään median ihmisten pelottelu enään auta eikä toimi !

Tämä on kuin märä rätti päin naamaa EU-TROLLI politikoille !

Toivotaan että Persuissa järki voittaa ja palataan samalle linjalle jossa oltiin ennen vaaleja ,jotta äänestäjät voi palata antamaan Persuille äänensä !
t.Persut on perseensä myyneet !
ps. perse on myyty Kreikan/Turkin rahoituksesssa, Pakolaisbisnes politiiikassa ja Brysselin kiimassa Venäjän haukkumis politiikassa siis ihan kaikessa…
Mutta meillä äänestäjillä ei ole vaihtoehtoakaan….kun Värysen puolue hankkeesta ei näytä tulevan mitään !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Persuilla on nyt viimmeinen hetki päättää romahtaako se alle 5 % puolueeksi muutaman Brysselin eu/Nato Miljoona palkkaisen viran takia vai alkaako se ajamaan Suomen kansan etua ja taistelee Suurimman puolueen paikasta !!!!!!!!

EU-TROLLIT ON AJETTAVA HELVETTIIN PUOLUEESTA JA VAADITTAVA ETTÄ NE LAITETAAN SAMAAN HÄKKIIN VENÄJÄN-TROLLIEN KANSSSA !

Suomen on oltava puolueeton maa joka tekee kaikkensa oman maan etujen takia siis rauhan ja talouden ja velkaantumisen estämisen !
Sosiaali pummeja ympäri maailmaa tänne haalivat Eu:n kätyrit on pahimpia maan pettureita tässä maassa !!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Raba
#5

Perussuomalaisten jytky on tuhottu!
Soini on pettänyt äänestäjiensä pääosan. Eurokritiikki on vaimennettu, samoin haittamaahanmuuton vastustus!
Kusetusta koko jytky, onko Soini lahjottu?
Ensi vaaleissa puolue saa 5-7% äänisaaliin. Siinä teille jytkyä…..
Samalla Euroopassa ns. Äärioikeisto jyrää ja unioni hajoaa. Suomi eroaa viimeisenä jos silloinkaan…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
Hämmentynyt
#8

Jos vaihtoehtoina ovat äärioikeiston valta tai EU, mieluummin EU. Ääripäistä, niin oikealta kuin vasemmalta, ei ole muuta kuin harmia. Ihmettelen tuota oikeiston ihannointia, hehän haluavat kaiken itselleen, vallan ja rahat. Haluaako persukannattajat tänne todellakin samanlaista diktatuuria, millainen se on noissa kauhistelemissanne islamilaisissa valtioissa. Uskonto eri, mutta vallanpito samanlaista. Ei kiitos, meidän länsimainen demokratiamme toimii loistavasti, pidetäänkin se sellaisena.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000