Perussuomalaiset

Jani Mäkelä

Perussuomalaisten "yksi asia", osa 2

Kirjoitin aiemmin blogikirjoituksen siitä, miten mediassa pyritään esittämään perussuomalaiset jollakin tarkoitukseen sopivalla tavalla – hallituksessa ”äänettömänä yhtiömiehenä”, oppositiossa ”yhden asian liikkeenä”. Kuten kirjoituksessa totean, tällä esitystavalla ei ole sidettä todellisuuden kanssa, koska puolue omaa laajan yleispoliittisen agendan ja kannan useimpiin yhteiskuntamme keskeisiin kysymyksiin ja ongelmiin.

Ylen Kaakkois-Suomen aluetoimitus julkaisi 24.10.2017 jutun vaalipiirimme kansanedustajien puheenvuoroista. He olivat selvittäneet, että olin käyttänyt piirin kansanedustajista eniten puheenvuoroja kuluvalla kaudella. Vaikka työministerillä olikin siinä kohtaa muutama puheenvuoro enemmän, Yle laski niiden johtuvan ministerin aseman tuomista kyselytunnin vastauspuheenvuoroista.

Vaikka olinkin vakuuttunut että kärkipäässä ollaan, tämä tuli silti positiivisena uutisena. Jutusta innostuneena kävin tutkimaan mitä on tullut puhuttua; löytyisikö sieltä todisteita perussuomalaisten yhden asian liikkeen roolista. Etenkin, kun kuuleman mukaan Lauri Nurmen paljastuskirjassa minut oli luokiteltu ”kovan linjan Halla-aholaiseksi” – huolimatta siitä, että kannatin julkisesti Leena Meren puheenjohtajuutta.

Avaan tähän nyt mitään lisäämättä ja poistamatta Eduskunnan sivuilta löytyvän listan (25.10.2017 klo 10:15) puheenvuoroissani käytetyistä avainsanoista, suluissa perässä kyseisen avainsanan esiintymisten lukumäärä. Jätän lukijan omaan harkintaan, johtaako tämä tilasto sellaiseen johtopäätökseen, että eduskuntakeskustelun perusteella perussuomalaiset olisivat osaltani yhden asian puolue.

Valtion talousarviot (17)

Ulkomaalaiset (15)

Sairausvakuutus (13)

Tulovero (12)

Kiinteistövero (10)

Yleisradiotoiminta (8)

Ammatillinen koulutus (6)

Talouspolitiikka (6)

Aikuiskoulutus (5)

Alkoholijuomat (5)

Tulevaisuus (5)

Jätevesi (5)

Rikoslaki (5)

Työttömyysturva (5)

Päästökauppa (5)

Maankäyttö- ja rakennuslaki (4)

Työeläkkeet (4)

Lapsilisät (4)

Avioliitto (4)

Energiatodistukset (4)

Liikennepolitiikka (4)

Kehitysmaapolitiikka (4)

Asumistuki (3)

Erikoissairaanhoito (3)

Arpajaiset (3)

Arvonlisävero (3)

Terrorismi (3)

Oikeuskanslerit (3)

Energiapolitiikka (3)

Perintövero (3)

Terveydenhuolto (3)

Maakunnat (3)

Kunnat (3)

Ajoneuvovero (2)

Aukiolo (2)

Kestävä kehitys (2)

Pakkokeinot (2)

Päästöt (2)

Radio (2)

Rahanpesu (2)

Raideliikenne (2)

Rangaistukset (2)

Kaksinkertainen verotus (2)

Sosiaalietuudet (2)

Sähkömarkkinat (2)

Kaavoitus (2)

Polttonesteet (2)

Puolustusvoimat (2)

Julkiset hankinnat (2)

Maataloustuotanto (2)

Tuomioistuimet (2)

Tupakka (2)

Turvapaikanhakijat (2)

Turvatarkastukset (2)

Laajakaistaverkot (2)

Hallitukset (2)

Työttömyysvakuutus (2)

Perustuslait (2)

Vaalit (2)

Osakeyhtiöt (2)

Valtiontalous (2)

Verotus (2)

Viestintä (2)

Virkamatkat (2)

Yleinen järjestys (2)

Finanssipolitiikka (2)

Eläinsuojelu (1)

Eläkeläiset (1)

Hallintoasiat (1)

Hallitusohjelmat (1)

Rahankeräys (1)

Hoitovapaa (1)

Hylyt (1)

Ilmastopolitiikka (1)

Rikosasiat (1)

Julkinen hallinto (1)

Luonnonsuojelu (1)

Seksuaalirikokset (1)

Järjestyksenvalvojat (1)

Suomi (1)

Kalastus (1)

Säädösvalmistelu (1)

Kansaneläkkeet (1)

Tapaturmat (1)

Tekijänoikeus (1)

Televisio (1)

Kilpailukyky (1)

Kirkkolait (1)

Toimeentulotuki (1)

Torjunta-aineet (1)

Konsernit (1)

Koulukiusaaminen (1)

Kuntarakenne (1)

Lahjavero (1)

Turvallisuuspolitiikka (1)

Liikenneturvallisuus (1)

Luottamustehtävät (1)

Tutkintavankeus (1)

Maakaari (1)

Työsopimukset (1)

Työsuojelu (1)

Maataloustuotteet (1)

Metsästys (1)

Työvoimapalvelut (1)

Metsätalous (1)

Uusiutuvat energialähteet (1)

Vaalirahoitus (1)

Nuoret (1)

Vaalitarkkailu (1)

Omaishoidon tuki (1)

Opetustoimi (1)

Valtionyhtiöt (1)

Vankeus (1)

Energiavero (1)

Perusopetus (1)

Abortti (1)

Vuokra-asunnot (1)

Yhteisövero (1)

Pitkäaikaistyöttömät (1)

Ammattitutkinnot (1)

Yliopistosairaalat (1)

Ylioppilastutkinto (1)

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Jösses!! Ei muuta kuin rohkeasti vain edelleen eteen päin ja epäkohtien kimppuun niin hyvä tulee! Jaksamista ja sinnikkyytä kyllä kysytään, mutta näköjään on mistä ottaa! Kiitos!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#2

Eipä herätä persulaumassa mielenkiintoa. Kannattaa siis tehdä edelleen juttuja ja blogeja maahanmuutosta – ja kas, kommentoijia riittää!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Itse en pidä kommentoijien määrää mittarina hyödylliselle tiedolle. Minusta tämä oli hyvä pointti tuoda esille meille ei-jäsenille ja siis vähän etäämpänä oleville, että miten se ”yhden asian puolue”-väite vuotaa kuin seula. Ja onpahan omistakin joukoista vähän ehkä vaikeampi huudella, ettei mitään tehdä, ellei nyt sitten ihan väkisin halua mollata kaikkea mitä PS tekee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Juu mutta kun ei nääs olla yhden asian puolue!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000