Perussuomalaiset

Jani Mäkelä

Perinteiset arvot perhepolitiikkaan

Perhevapaiden uudistaminen on puhuttanut viime aikoina, aivan aiheesta. Niin työllisyyttä kuin syntyvyyttäkin on tarpeen saada kasvatettua maassamme. Ikäluokat pienenevät, väestö ikääntyy ja tätä vauhtia olemme ongelmissa tulevaisuudessa. Kuitenkaan tämän ratkaisuksi esitetyt keinot eivät ole vakuuttaneet.

Oli hyvä, että hallituksen perhevapaauudistus kaatui. Kyse oli vain yrityksestä leikata kotihoidon tukea äideiltä ja näin painostaa isiä viettämään pidempiä perhevapaita. Tätä politikointia keskustalta ja kokoomukselta en ymmärrä. Isien pidemmät vapaat toki käyvät, mutta eivät äitien kustannuksella.

Vikaan menevät myös vihervasemmistosta tulevat puheet varhaiskasvatuksen lisäämisestä ja aikaistamisesta. On kuin vanhempia painostettaisiin viemään lapsensa yhteiskunnan kasvatettavaksi — lähin omainen olisi viranomainen? Tällaista ajattelua on mahdotonta hyväksyä.

Ensisijainen ja tärkein kasvatusvastuu on aina vanhemmilla. Kasvatus ei ole rakettitiedettä. Leikki on lapsen työtä, läsnäolo tärkeää ja rajat ovat rakkautta.

Olen perinteisen perhemallin ja ydinperheen kannalla. Elämässä voi tulla tilanteita, joissa sellainen ei ole mahdollista, mutta yhteiskunnan tulee tehdä voitavansa sen tukemiseksi. Yhteiskunnan rooli on tarjota erilaisia vaihtoehtoja, ei paimentaa aikuisia ihmisiä. Jokainen perhe on oman elämäntilanteensa ja lastenhoidon tarpeensa paras asiantuntija.

Monesti perheen perustaminen riittävän nuoressa iässä on kiinni aivan arkisista asioista. On päättäjien tehtävä luoda edellytykset nuorten, niin miesten kuin naistenkin, työllistymiselle nykyistä pysyvämpiin työsuhteisiin. Asumisen sekä liikkumisen kustannuksia täytyy saada hillittyä. Tässä keskeistä on onnistuminen työpaikkojen luonnissa myös kasvukeskusten ulkopuolelle.

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Pitkäaikainen Persujen äänestäjä
#1

Persujen ollessa Hallituksessa homoavioliitot on hyväksytty !!!!

Siis ihmispaskalle haisevan moralittoman sikailu homman lailistaminen !
tätä ei voi puolustella millään aikasempien Hallitusten päätöksillä koska kertakaikkiaan sellaista ei olsi saanut hyväksyö olisi pitänyt lyödä nyrkki pöytään ja vaatia loppu julki homostelulle !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Mikä on syynä nykyiseen pahaan oloon ja järkyttäviin huostaanottojen kasvuun? Onko se kadonnut vanhemmuus? Muut arvot ovat syrjäyttäneet tasapainoisen perheen arvostukseen. Vanhempien harrastukset ja omat tarpeet syrjäyttävät lasten tarpeet?
Asiaa yritetään sitten häveliäästi paikata ”kunnallisella varhaiskasvatuksella”. Eli lasten kasvatus ulkoistetaan viranhaltijoille! Ei muuten tuota hyviä tuloksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Aivan samaa mieltä olen. Kyllä pienelle lapselle on parasta rakastavat isä ja äiti (mies ja nainen) ja koti, jossa lapsen kehitystä ja kasvua tuetaan vanhempien toimesta. Yhä enemmän lapsilta puuttuvat äiti tai isä tai molemmat, ja hyvä koti. Tilalle ovat yhä enemmän tulleet aikuisten keskittyminen omiin transunelmiinsa, joissa toteutetaan vain aikuisten mielihaluja lapsen edun sijaan, tilalle ovat tulleet yhä enemmän myös huumeet ja alkoholi joilla on niin kiva saada pää sekaisin ettei lapselle muista tehdä ruokaa eikä pestä pyykkiä, tilalle ovat tulleet aikuisten harrastukset joilta ei kunnolla jää aikaa lapselle, jne. Ei todellakaan tuota hyviä tuloksia tämmöinen meno.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000