Perussuomalaiset

Jani Mäkelä

Ote maahanmuutosta kiristyy

Eduskunta hyväksyi viime viikolla lopullisesti perheenyhdistämisen ehtojen tiukennuksen ensimmäisen vaiheen ja lakimuutokset, joilla turvapaikkahakemusten käsittely tehostuu sekä hakijoiden oikeusavun ehtoja tiukennetaan. Jo aiemmin ulkomaalaislaista on karsittu kansainvälisiin sopimuksiin perustumaton humanitäärinen suojelu.

Suurimpien lähtömaiden Irakin, Afganistanin ja Somalian turvallisuustilanteen uudelleenarviointi on alkanut tuottaa yhä enemmän kielteisiä suojelupäätöksiä. Näitä asioita olen hallitukselta vaatinut, nyt määrätietoisen työn tulokset alkavat näkyä.

Vasemmisto-oppositio ja valtamedia ovat vastustaneet tiukennuksia. Silti ja siksi, ne on toteutettu järkähtämättä. Näille muutoksille seuraa jatkoa. Koska lainsäädäntötyö on hidasta, oli tärkeää saada edes keskeisimmät kohdat läpi kesään mennessä.

Asiat muuttuvat nykyään vauhdilla, mutta maahanmuuton tilanne on suorastaan mullistunut alle vuodessa. Kun pitkään pelätty turvapaikkakriisi lähti käyntiin kesällä 2015, oltiin Suomessa auttamattomasti myöhässä – meillä oli koko Euroopan löysin turvapaikkapolitiikka ja raja auki Ruotsiin.

Perussuomalaisten vaikutuksesta hallitusohjelmasta tehtiin alusta alkaen historiallisen maahanmuuttokriittinen. Kriisin myötä kuitenkin huomattiin, etteivät sovitut toimet riitä. Sen jälkeen on laadittu kaksi erillistä tiukennusohjelmaa, joiden toimenpiteitä laitetaan nyt täytäntöön.

Jo viime vuonna tulleiden turvapaikanhakijoiden miljardikustannukset uhkaavat vesittää kivuliaiden säästöjen ja vaikeasti saavutetun kilpailukykysopimuksen vaikutuksia. Kaikkea ilmiön aiheuttamaa levottomuutta ja turvattomuutta ei voi mitata rahassakaan.

Nykypäivän sosiaalisessa mediassa tieto ehtojen kiristymisestä leviää lähtömaihin nopeasti. On lähetetty viesti, että suomalaisten hyväntahtoisuutta ja auttamishalua ei kannata tulla hyväksikäyttämään. Vaikka autamme kykymme mukaan, ei Suomi ole maailman sosiaalitoimisto.

Osallistu keskusteluun!


13 kommenttia
matti
Iloinen
#1

Hyvä kirjoitus. Yli kolmenkymmenentuhannen maahantunkeutujan sisäänpäästämisestä, siilaamisesta ja paapomisesta taitaa olla vuositasolla noin miljardin lasku. Päitä pitäisi putoilla. Orpo oli tässä päävastuullinen.
Asenteet tiukentuvat kaikkialla. Islamia on turha pesiyttää Suomeen. Missäköhän on näiden suurien suvakkimedioiden (Yle, hesari) vastuu ja laskutaito. Niin paljon sieltä paskaa meille syötetään.
Jari saisi myös toimissaan lopettaa positiivisen syrjinnän ja keskittyä kotiuttamiseen. Afrikka on paras paikka afrikkalaiselle. Pimeällä musta mies on vaaraksi liikenteelle. Tosin valkeat korvanapit ja merkkitennarit parantavat näkyvyyttä…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Otetta maahanmuuttoon kiristetään, kiristettäisiinpä maahantunkeutumiseenkin.
Kummasti niihin lakeihin jätetään muslimikarjun, 4 emakon ja 40 porsaan läpipäästävä aukko tai jotain vastaavaa, mutta EUrostoliitosta lienee tullut käsky käyttää väljempiä toleransseja tai rakentaa positiivisesti syrjiviä oikopolkuja.
Jos tämä ei riitä niin voidaan vedota ”humanitääriseen pakkotilanteeseen” ja jättää noudattamatta lakeja.
Kuten päästää turvallisesta Ruotsista 35000-40000 rikollista Suomen maaperälle valtion elätiksi ja tekemään ties mitä rikoksia ilman mitään kontrollia.
Milloin aiotte tehdä Suomen lain ja kansan turvallisuuden vaatiman pakolaista teeskentelevien rajarikollisten palautuksen Ruotsiin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Missä Persu, siellä kusettaja
Vihainen
#6

PS on itse ollut mukana päättämässä ja aiheuttamassa suomalaisille veronmaksajille lähivuosien aikana satojen miljoonien, ellei jopa miljardien velat hallitsemattomalla elintasopakolaisuudella. Samaan aikaan kehtaatte leikata tahtomattaan työttömäksi potkittujen ihmisten viimeistä toimeentuloturvaa eli KELA:n päivärahaa ja samaan aikaan nostella maksuja. Viimeksi eilen tuli taas sähkölaskuun korotukset.

Ei näköjään yhtään hävetä? Ei varmaan, koska teillä poliitikoilla kun ei näytä olevan yhtään omaa selkärankaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#10

Kerrot, että Perussuomalaisten vaikutuksesta hallitusohjelmasta tehtiin alusta alkaen historiallisen maahanmuuttokriittinen. Kriisin myötä kuitenkin huomattiin, etteivät sovitut toimet riitä. Sen jälkeen on laadittu kaksi erillistä tiukennusohjelmaa, joiden toimenpiteitä laitetaan nyt täytäntöön.

Eiköhän se mene niin, että Venäjä huolehtii idässä ja pohjoisessa yhteistä rajaamme ja Ruotsi omaa rantaansa, jonka seurauksena pakolaistulva Ruotsiin on hiljentynyt.

Ei sillä ole merkitystä huuteleeko Soini rajan tällä puolella, että raja voidaan sulkea. Ja on meillä vaikka minkälainen ohjelma paperilappusella niin jos ne tänne tulee niin tuleehan ne.

Millaisia muuten ne Mäntylän TAMMIKUUN tiukennukset olivatkaan? Itse olen niistä ulkona.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Missä Persu, siellä kusettaja
Vihainen
#12

… ja ”tiukennuksista” huolimatta rajan yli pääsee taikasanoilla, ja prosessi käynnistyy jokaisen osalta kuten aikaisemmin…. ja prosessi keeeeeestää, kun maahanmuuttoviraston virkaköpit kampawiinereiltään ehtii!

Mikä on oikeasti muuttunut näiden ”tiukennusten” myötä? Siis jotain konkreettista, muuta kun hanurilla pyyhittävän hallitusohjelman yms. kirjaukset, jotka ovat monelta osin pelkkää sanahelinää.

Miten on perusteltavissa samaan aikaan kotimaan työttömyysturvan leikkaukset, kun lisäbudjeteissa on varaa kymmenien/satojen miljoonien lisärahoitukeen suoraan pakolaisbisnekseen? Katukuvan perusteella näillä ”hädänalaisilla” näyttä kuitenkin olevan melkoisesti varallisuutta, kun on varaa kulkea muotikuteet ja viimeisen päälle älykännykät kourassa, yms.

Työelämässä ollessa ei ollut varaa pröystäillä saati työttömänä, mutta näyttää Suomeen otetuilla ”hädänalaisilla” menevän paremmin kuin kotimaan omilla köyhillä. Siinä teille mietittävää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

make
Vihainen
#3

Hallitus myönsi viimeviikolla lisää rahaa Suomessa olevien elintasopakolaisten elättämiseen 230 miljoonaa euroa miksi perussuomalaiset eivät estäneet tätä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

huh huh sano nalle Puh
#8

Kirjattu varmaankin hallitusohjelmaan.

Herra varjele sitä ulinaa pakolaisista ja kansanäänestyksestä niiltä muutamilta edustajilta jotka kenties pääsevät Persuista 2019 läpi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

Kun tuota mullilaumaa katseli Itäkeskuksessa niin ei siltä näytä.Että kiristyksiä olisi tullut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Tätä pian meilläkin:
Maahantulijat heti ulos!

http://mvlehti.net/2016/07/10/video-pariisin-taistelut-suomen-media-vaikenee/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000