Perussuomalaiset

Jani Mäkelä

Hallitusohjelmasatu ja taikurin oppikirja

Pääministeri Rinteen viherpunahallituksen ohjelma on rakennettu tyhjän päälle. Se perustuu työllisyystavoitteeseen, joka ilman rankkoja sisäisen devalvaation keinoja on tavoittamaton sekä 2% talouskasvuun, joka eurojäsenyyden olosuhteissa ja laman ollessa ovella on täysin mahdotonta saavuttaa.

Vaikka talouskasvu toteutuisi sellaisena kuin ohjelmassa haaveillaan ja kuvitellaan, niin siitä huolimatta, vaikka mitään edellisen hallituksen leikkaamaa ei palautettaisi, pitäisi leikata 2 miljardia.

Vasemmistopuolueet ovat aiemmin vastustaneet valtion tuottavan omaisuuden myymistä. Nyt takki on kääntynyt ja rahojen selitellään menevän ”investointeihin”. Kyse todellisuudessa on menojen lisäyksistä ja vaalilupausten ostamisesta. Tässä hallituksessa toki löytyy surullisenkuuluisaa osaamista tuottavan kansallisomaisuuden myynnistä – keskusta oli vastuussa Kemiran myynnistä norjalaisille ja vihreät sähkönsiirtoverkkojen myynnistä saksalaisille.

Eduskunnassa hallitusohjelmasta keskustellessa kävi surullisen selväksi, ettei hallituspuolueilla ole mitään realistisia keinoja työllisyyden kasvattamiseen. Takki on tyhjä – parjatun aktiivimallin perumistakin viivytellään vastoin vaalilupauksia siihen asti, kunnes on keksitty joku korvaava keino. Näitä sitten työmarkkinajärjestöiltä kysellään – järjestöiltä, joista ei ole yhdenkään tuottavan työpaikan luojiksi.

Vaikka rahat ilman kansallisomaisuuden myyntiä, epärealistista talouskasvua ja saavuttamatonta työllisyyskehitystä olisivatkin olemassa, hallitus aikoo käyttää ne väärin. Oppivelvollisuuden jatkamista ei moni asiantuntija puolusta, sillä se ei paranna oppimistuloksia tai lisää koulusta ammattilaiseksi valmistuneiden määrää. Kyse on demareiden ideologisesta holhoamiseen perustuvasta taikatempusta, joka ei ratkaise sen peruskoulusta säälivitosella lähteneen nuoren, yleensä pojan, ensimmäistäkään ongelmaa.

Kaikki asiantuntijat ovat myös ruotsin kielen pakollisuuden ylioppilaskirjoituksiin palauttamista vastaan, mutta tämäkin hallitusohjelman kirjaus vain alleviivaa sitä tutkitun tiedon halveksuntaa ja vähättelyä, jota hallitusohjelman laatimiseen osallistuneet ovat harjoittaneet. Asiantuntijoiden näkemykset kelpaavat vain, jos ne tukevat ideologiaa.

Hallitusohjelmassa ei esitetä korjaavia toimenpiteitä EU:n nettojäsenmaksun suuruuteen ja Suomen EU:n saannin kuristumiseen ja maatalouden tukien putoamiseen tulevalla EU:n rahoituskehyskaudella. Mitä sille aiotaan tehdä? Nettojäsenmaksumme nousee vuosittain satoja miljoonia. Mitä keinoja hallituksella on sen asian hoitamiseen tai korjaamiseen? Senhän ovat jo muut puolueet paitsi perussuomalaiset hyväksyneet, että jäsenmaksu nousee kehyskaudella 2021 alkaen.

Tässä hallitusohjelmassa on mielestäni kysymys kateuspolitiikasta, joka vie kalatkin vedestä, esimerkkinä tämä kotitalousvähennyksen heikentäminen ja korkovähennyksen poisto. Silti toisaalta näitäkään asioita ei osata hoitaa kunnolla. Oppositio edellisen hallituksen aikaan huusi suoraa huutoa siitä, että tuloerot ovat kasvaneet. Sitten tuli sitä tutkittua tietoa. Tuloerojen kasvu käytännössä perustui siihen, että tupakkaveroa nostettiin. Se oli se suurin yksittäinen tekijä siinä, että näennäisesti olivat tuloerot Suomessa kasvaneet.

Mitä tämä hallitus sitten tekee? Kasvattaa tupakkaveroa erittäin merkittävällä tavalla, niinpä tosiasiassa kasvattaa tuloeroja Suomessa. Eivät ihmiset huvikseen polta, tupakointi on addiktio. Ei sitä voi noin vain lopettaa. Heikommassa asemassa olevat, köyhemmät ihmiset kärsivät näiden verojen korottamisesta. Heidän taloudellinen asemansa huononee.

Alkoholiveron korotus samaan aikaan kun Viro laskee omaansa, on hölmöläisten hommaa ja johtaa vain verottamattoman tuonnin kasvuun. Alkoholipolitiikan hyvin alkaneen vapautuksen jatkosta ei luonnollisesti ole tietoakaan, kun sosiaalidemokraattien holhousosasto pääsee valtaan keskustan ”parhaiden raittiusvoimien” kanssa. 

Pitävin liima tälle hallitusohjelmalle tuntuu olevan 3 miljardia myytyä kansallisomaisuutta, mutta siitä huolimatta pitää kysyä: missä on se koulutusmiljardi, jota lupailtiin vaalien alla? Tehdään lisää kustannuksia, mutta mistä rahat edes entisiin? Puhutaan tulevaisuudesta ja vuodesta 2030 – ei sanaakaan kestävyysvajeesta. Mihin se katosi?

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Toivoton hallitusohjelma
#1

Janilta hyviä havaintoja Rinteen hallituksen ohjelmasta puutteineen.

Otan tässä kantaa vain yhteen kohtaan eli työttömyyden vähentämiseen. Jani toteaa kirjoituksessa ”Eduskunnassa hallitusohjelmasta keskustellessa kävi surullisen selväksi, ettei hallituspuolueilla ole mitään realistisia keinoja työllisyyden kasvattamiseen.” Keinona ensimmäisenä on hallituspuolueet ryhtyneet työllistämään eduskunnasta pudonneita aatetovereitaan, jolla saadaa muutama työttömäksi jäänyt palkattua ja paljon runsaammalla korvauksella kuin mitä he olisivat saaneet sopeutumisrahasta. Näin pelaa korruptio maan tavan mukaan. Kansalaiset eivät noille pudonneille luottamusta antaneet, mutta puoluejohto kyllä palkitsee runsain mitoin.

Lisää työttömyyttä hallitus ainakin yrittää torjua muutamalla tuhannella lääkärillä, hoivatyöntekijällä, opettajalla, mutta osa heistäkin taitaa olla jo jossain toisessa työsuhteessa. Ei siis vähennä työttömyyttä tuokaan. Taantuman johdosta puolestaan kasvaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tiina
#4

Luvataan ja luvataan. On hienoa kun luvataan. Toteutus onkin se toinen juttu. Kansa on tyytyväistä kun luvataan, mutta mistä tekijät? Palestiinalaisia, afrikkalaisia, lähi-itäläisiä? Kyllä sieltä porukkaa saadaan yli tarpeen triplasti. Eri asia on, minkä tasoista. Pitäisi osata kieltämmekin… Tulihan meille tukuttain koneinsinöörejäkin… Ja se Suomen sossuturva asuntoineen ja taikaseinineen..? Ah!

Entä kun Etiopiassa (Etiopia varoitti heidän tulostaan Eurooppaa) olevat 80000 musua lähtevät Rinteen hallituksen ”kutsusta” tulemaan. Turkista tulee muutama miljoona ja paljonkohan Euroopan maista?
Mitä tekee Ohisalo invaasiolle? Pelottaa jo valmiiksi, he tulevat koska sisäministerin henkilö suorastaan on heitä kutsuva, ilman kutsuakin.
Tulijat kuvittelevat työllistyvänsä Rinteen sanomisien työllustämisestä ja sisäministerin maailmankatsomusaatteen saattelemana. Työtä ei ole mutta kivaa heillä on maanmiestensä ghetoissa..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Ohjelma on mitä populistisin; kaikille kaikkea kivaa.
Nyt sitten vaan odotamme kuten lapset joulupukkia. Ettei vaan tule pettymyksiä…

Ajatellaampa tuota sisäministeriämme. Jo nyt on selvää, ettei hän ole sopiva virkaansa. Aatemaailma tuntuu puheistaan päätellen olevan jotain vinksahtanutta diktaturista ääripäätä josta realismi ja sananvapaus on kaukana. Koskahan kansa potkii hänet vallan kahvasta….?
Kumma kun noin pienen puolueen edustaja voi nousta noin tärkeään virkaan!
Rinteen virhelaskelma? jolla hallitukselta putoaa todellisuuspohja sen muuttuessa diktatuuriseen suuntaan, jossa vain yksi katsomuskanta ja puolue on sallittu. Tuttua Italian mussoliini- ja Saksan hitlerlinjaa NLa ja P-koreaa unohtamatta. ..niin ja nykyistä musumaailmaa..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toimitsijakainuusta
Iloinen
#3

Eikö se aina näin menekkin, että erilaiset hallituskoalitiot toimivat eri tavalla? Sipilän triolla oli omat keinonsa ja viisikolla omat. Jos PS olisi vallan kahvassa, niin nähtäisiin jotain muuta. Mitä tätä ihmettelemään. Minä antaisin nyt ajan hieman kulua ja katsoa miten viisikko selviää haasteista ja kommentoisin vasta sitten. Ministerit ovat tuskin työhuoneitaan löytäneen, kun täällä jo toimet lytätään. Nyt malttia ja vuoden lopussa uudet aatokset ja kommentit!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000