Perussuomalaiset

Jani Mäkelä

Hallitus hutiloi liikenteen uudistukset

Liikenteen sujuvuus on yhteiskuntamme toiminnan perusedellytys. Valtiovallan tulee huolehtia siitä, että pitkien etäisyyksien ja harvan asutuksen maassamme ovat liikenneverkko ja edellytykset kansalaisten tasa-arvoiselle liikkumiselle kunnossa. Nykyinen hallitus on kerta toisensa jälkeen osoittanut tässä asiassa tempoilua ja ideologian asettamista tosiseikkojen edelle.

Tuorein esimerkki tästä on kaavailu VR:n pilkkomisesta henkilöjunaliikenteen kilpailuttamiseksi. Tätä hallitus perusteli Euroopan unionin vaatimuksella, esittäen kuitenkin paljon enemmän kuin EU tosiasiassa vaatii. Hallituksen mallissa VR:n kalusto, huolto ja kiinteistöt erotettaisiin jatkossa omiksi yhtiöikseen, jotka olisivat jopa ulkomaalaisten veroparatiisiyhtiöiden palveluksessa alueellisen monopolin muodostamiseen.

Tällä tavoin toteutettuna uudistus olisi suorastaan vahingollinen. Valtionyhtiön arvo romahtaisi ja nykyisen käytössä olevan kaluston kunto heikkenisi. Kyse ei olisi aidosta kilpailusta, joka voisi hyödyttää kuluttajia. Lippujen hinnat todennäköisesti nousisivat tai kannattamattomia vuoroja karsiutuisi raskaasti. Uudistus ei todellakaan toisi lisää rahaa kaivattuun rataverkon kunnostukseen.

Samanlaisia tarpeettomia ja vaikeasti peruttavia hyppyjä tuntemattomaan on tullut liikenneasioissa ennenkin. Taksiuudistuksen lopputulosta ei tiedä kukaan, postilakiin jäi monia avoimia kysymyksiä. Tuntuu kuin yhden kauden ministeriksi ilmoittautunut Berner (kesk) painostaisi puolivalmiita ratkaisuja läpi kiireellä. Hätiköintiä koko maan etua ajattelematta – perävalotakuulla?

Perussuomalaiset toimivat jatkossakin johdonmukaisesti kansalaisten turvallisen ja kohtuuhintaisen liikkumisen puolesta. Liikennettä ei saa vaikeuttaa lisää myöskään ympäristövaatimuksilla. Hallituksen linjana on kasvattaa entisestään yksityisautoilijan maksurasitusta – tätä vastustamme. Auto on monille suomalaisille välttämättömyys käytännön elämän ja työnteon kannalta.

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Nimetön
#1

Juu, se tässä ainakin minua eniten huolettaa, että kuinka harvaan asutuilla alueilla pysyy raideliikenne toiminnassa. Me ei täällä isojen kaupunkien keskustoissa voida edes täysin kuvitella, mitä se eläminen on jossakin kaukana taajamista, kyllä pitää turvata myös raideliikenteen avulla koko Suomen asuttaminen. Kaikkia matkoja ei voi tehdä omalla autolla eikä kaikilla ole omaa autoa. Ja tosiaan näpit irti yksityisautoilusta, jos kerran halutaan työvoiman liikkuvuutta nostaa, ei kaikki voi kotiaan muuttaa, moni perhe on onnellisempi, kun iskä tai äiskä tulee sentään joka ilta kotiin töistä, kun voi hurauttaa työmatkat autolla vähän kauempanakin olevan työpaikan takia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000