Perussuomalaiset

Jani Mäkelä

EU-puheenjohtajuus ja Suomen etu

Viime päivinä ovat kansaa aiheellisesti pöyristyttäneet punavihreän hallituksen ministereiden kommentit, joiden mukaan Suomi ei aja EU-puheenjohtajamaana omaa etuaan, vaan Euroopan etua.

Sinänsä tässä ei ole mitään uutta. Suomalainen EU-politiikka on kautta aikain ollut naiivia ja takkiaukista mallioppilaana toimimista, josta ei ole koskaan palkintoa tullut eikä koskaan tulekaan. Suomi on kokoisensa ja sillä selvä.

Toki jokainen ymmärtää, että olisi naurettavaa sanoa julki ajavansa omaa etuaan EU-puheenjohtajamaana. Mutta ei tätä kukaan ole tarkoittanutkaan. Kyse on siitä, mitä asioita Suomi nostaa esille ja keskusteluun.

Hallituksen ohjelman mukaan Suomi painottaa ilmastonmuutosta, oikeusvaltiota ja sosiaalista Eurooppaa. Mikään näistä aiheista ei ole kansallisen intressimme mukainen, sosiaalinen Eurooppa jopa sen vastainen.

Mielestäni Suomen tulisi korostaa metsäteollisuuden kilpailukykyä, pohjoisia väylähankkeita, kaupankäyntiä itään, maatalouden toimintamahdollisuuksia pohjoisessa sekä pienten maiden suvereniteettia EU:ssa.

Me olemme nettomaksajia unionissa ja tulemme pysymään sellaisina näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. Kansallinen etumme on vienti ja kaupankäynti, sitä ei ole muiden laskujen maksaminen ja määräysvaltaan alistuminen!

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

Taasko ”joku” kyttää jotain kovapalkkaista EU-virkaa? Nuoleskelemalla isoja päättäjä maita. Lipposen epätoivoinen yritys saada itselleen joku maksoi meille viimeksi ”maltaita”.
On aivan varma, että Macron ajaa estottomasti ranskalaisten etuja ja Mergel saksalaisten. He pystyvät tekemään sitä suuruudellaan jatkuvasti, eri yhteyksissä. Meillä olisi jonkinlainen tilaisuus yrittää jotain nyt, puheenjohtaja kaudella.
On lapsellista lepertelyä ja kansan sumuttamista uskotella, että EU:ssa on joku ”reiluuden” agenda, jossa ajatellaan koko EU:n parasta, omista eduista vapaaehtoisesti tinkien. Höpö, höpö!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

Vahvistusta tuolle aikaisemmalle vuodatukselle: EU:n huippuvirat ilmoitettiin juuri jaetuiksi. Ranska ja Saksa kuorivat kerman. ”Jätekomissaarin” paikkahan olikin meillä viime kauden paras saavutus, jota Katainen urhoollisesti puolusti.
Nettomaksuosuutemme tulee kyllä kasvamaan. Ohjelmassa seuraa kansan psyykkaus, jossa lisäyksen vähäisyyttä, yhtä kansalaista kohden vähätellään. Mukana laskuissa tietenkin imeväiset ja muut veroa maksamattomat, mm. oleskeluoikeuden saaneet mamutkin?
Sitä tuskin kerrotaan kuinka monta hoitajaa lisämaksulla voisi esim. vanhusten hoitoon palkata.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Tunnen epätoivoa siitä että meillä on niin naurettavan typerä pellehallitus! Varmasti osaavat tunaroida asiat niin että Suomi maksaa aina vain lisää muiden laskuja ja omaa kansaa kusetetaan ilmastonmuutoshömpällä ja taakanjaolla haalimalla lisää haittamatuja tänne!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#4

Puheenjohtajamaana tämän vähälukuisen kansallisominaisuutta kuin omia painopistealueita pitäisi tuoda ehdottomasti esille ja minkä vuoksi ”halutaan” tässä kolhoosissa olla mukana.
Euroopassa on kansallisvaltioita jotka edelleen jopa enemmän nostattavat päätään EU;n valuvikojenkin takia ymv.eri direktiivien otellessa mittaa joka omilta osiltaan haitannee ”poliittista järkevyyttäkin” kansanomaisilla tasoilla : Maksanee maltaita !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000