Perussuomalaiset

Jaana Vesterinen-Prähky

Sote-show rampauttanut Suomen varautumiskyvyn epidemioihin

Jo vuonna 18.7.2018 THL:n infektiotautien torjunta yksikön johtava asiantuntija Jussi Sane ja yksikönpäällikkö, ylilääkäri Taneli Puumalainen kirjoittivat yhteisessä blogikirjoituksessa kysymyksen; Milloin ja missä puhkeaa seuraava epidemia?

Kirjoitus käsittelee Kongon tasavallassa riehunutta ebolaepidemiaa, joka tuolloin oli Kongossa jo yhdeksäs. Epidemia oli havaittu Kongossa 2018 toukokuussa ja jo heinäkuussa, jolloin se oli käytännössä ohi, sillä viimeisestä tapauksesta on kirjoituksen mukaan kulunut jo yli kuukausi.

Asiantuntijat pohtivat kirjoituksessa; oliko epidemian pysähtyminen onnellinen sattuma, vai onko kansainvälinen yhteisö oppinut torjumaan epidemioita aiempaa tehokkaammin? Yhdeksi keinoksi, millä ebola saatiin hallintaan Kongossa he nostavat kirjoituksessaan sen seikan, että Kongossa onnistuttiin sillä kertaa epidemian hallinnan perusteissa: tautitapaukset tunnistettiin ja eristettiin nopeasti sekä tartuntateitä jäljitettiin ja katkaistiin.

Kirjoittajien arvion mukaan monia muitakin asioita tehtiin Kongossa 2018 oikein. Toisin kuin Länsi-Afrikassa, Kongon viranomaisilla oli aiempaa kokemusta ebolaepidemian hallinnasta ja prosesseja oli harjoiteltu. Myös maailman terveysjärjestö WHO riensi nopeasti tukemaan paikallisia viranomaisia mobilisoiden kansainvälisiä asiantuntijoita kentälle jo ensimmäisten päivien kuluessa.

Lisäksi perinteisten torjuntakeinojen lisäksi Kongossa oli käytössä uusi kokeellinen ebolarokote. Rokotukset kohdennettiin potilaiden kontakteille ja kontaktien kontakteille. Tällainen rengasrokotus on osoittautunut tehokkaaksi strategiaksi, kun on pulaa ajasta ja laajojen rokotusten vaatimista resursseista. Myös ensilinjan hoitohenkilöstö ja paikalla olleet asiantuntijat rokotettiin.

Pohtiessaan kysymystä: Milloin ja missä puhkeaa seuraava epidemia – THL:n asiantuntijat toteavat, että epidemioiden ennustaminen on hyvin hankalaa, ellei mahdotonta, ja siksi tärkeintä on keskittää resurssit epidemioiden nopeaan tunnistamiseen ja torjumiseen ennen kuin ne leviävät.

Verrattuna koronavirukseen on ebola virusten maailmassa varsin huono leviämään, eikä se tartuttavuudessa vedä vertoja vaikkapa tuhkarokolle. Pahimmaksi uhkakuvaksi kirjoittajat nostavatkin virusmaailmasta mikrobin, joka aiheuttaa vakavan taudin ja leviää helposti. Sellainen voisi olla esimerkiksi muuntunut, pandeeminen influenssavirus, kuten koronavirus nyt on.

Suomi ei ole kehittänyt varautumistaan väestön terveyttä uhkaaviin epidemioihin

Sane ja Puumalainen jatkavat: Vuonna 2018 WHO:n terveyssäännöstö (International Health Regulations, IHR) on velvoittanut kaikkia maita kehittämään ja ylläpitämään kansallista terveysturvallisuuden kapasiteettia ja ylläpitämään niin kutsuttuja ydinkyvykkyyksiä (core capacities), joilla varmistetaan, että jokainen maa pystyy ennaltaehkäisemään, toteamaan ja tarvittaessa torjumaan väestönsä terveyttä vaarantavia terveysuhkia.

Kykyihin kuuluvat etenkin asianmukainen tartuntatautien seuranta- ja torjuntajärjestelmä, riittävä laboratoriovalmius ja kriisiviestintä.

Kirjoittajat toetavat olevan kaikkien maiden yhteinen etu, että maat ovat sitoutuneita terveyssäännöstön toimeenpanoon. Kun aiemmin maat arvioivat itse omaa valmiuttaan torjua terveysuhkia, nyt itsearvioinnin rinnalle on tuotu ulkoiseen vertaisarviointiin perustuva mekanismi (Joint External Evaluation). Tämä ns. JEE-prosessi käynnistettiin vuonna 2016, ja vuonna 2018 oli 83 maata arvioitu. Myös Suomen ja THL:n asiantuntijat ovat olleet vahvasti prosessissa mukana – sekä kehittämässä arviointimekanismia että kentällä arvioimassa useiden eri maiden terveysturvallisuuden valmiuksia.

Myös Suomi on arvioitu tämän mekanismin kautta ja tuolloin kansainväliset asiantuntijat arvioivat, että Suomen terveysturvallisuus on erittäin hyvällä tasolla.

Erityisenä haasteena Suomessa nähtiin kuitenkin varautumistason ylläpitäminen, kun huomioidaan suunnitteilla ja käynnissä oleva sote-myllerrys. Vaarana Suomen kohdalla nähtiin myös turvallisuudentunteeseen tuudittautumiseen, mikä vähitellen rapauttaisi maamme viranomaisten valmiuksia seurata ja torjua uusia virusuhkia Suomessa.

Sote-show rampauttanut Suomen varautumiskyvyn epidemioihin

Käynnissä oleva Covid-19 -pandemia on muuttanut radikaalisti Suomen ja suomalaisten sekä koko maailman ihmisten ja yhteiskuntien arkea ja elämää.

Tässä tilanteessa meidän on pakko miettiä myös Suomessa, miten vastuullisesti virnaomaiset ovat täällä toimineet ja onko varautumisen operatiivinen taso ollut huomioituna sillä tasolla ja laajuudessa, kuin mitä WHO on jo vuonna 2016 linjannut? Ja onko WHO itse toiminut kuten on ohjeistanut?

Asiaa tulisi tarkastella moraalifilosofian kautta eli miten yhteiskuntatoimijoiden erilaiset teot ja tekemättä jättämisten seuraukset epidemiavarautumisen puutteen vuoksi vaikuttavat nyt rankasti yhteiskuntamme jäseniin ja talouteen. Vastuulla en tarkoita syyllisyyttä, koska teot ja tekemättä jättämiset ovat selkeästi menneisyydessä, tarkoitan velvollisuuden selvittämistä, onko Suomessa toimittu WHO:n linjaamalla tavalla ja onko itse WHO toiminut linjaustensa mukaisesti?

Minun ja sinun vastuu, jaettu vastuu, THL:n ja WHO:n vastuu

Ennen epidemiaa ja erityisesti nyt koronaepidemian aikana meillä kaikilla on uusia vastuita ja velvollisuuksia, ja joskus tulevaisuudessa on tärkeää, että meidän jokaisen osallisen tekemisiä myös arvioidaan sen valossa, mitä itse kukin teki etukäteen sekä jälkikäteen selviytyäkseen tästä tilanteesta.

Yksi käytännön vastuu on meillä kaikilla ja se on käytännössä sitä, kuinka itse toimimme, jotta emme tartuta tautia. Sillä fakta on, että tätä epidemiaa ei voi hillitä, ellei riittävän moni toimi rajoitusten ja suositusten mukaan, ja siksi meillä kaikilla on vastuumme siitä, että a) meillä on riittävän hyvissä ajoin tiedossa se, mitä meiltä odotetaan ja, b) että myös osallistumme toimenpiteisiin, jotka vaikuttavat epidemian hillintään. Tosiasia vain on, että epidemian taltuttaminen ei onnistu, jos meistä ei riittävän moni osallistu rajoituksiin ja suosituksiin.

Yksilön vastuun lisäksi, meillä kaikilla on jaettua vastuuta epidemian taltuttamisen suhteen eri tilanteissa. Esimerkiksi metrossa matkustettaessa on vastuu siitä, että pidetään riittävästi etäisyyttä toisiimme tai, että käytämme kasvosuojia ja hanskoja siinäkin tapauksessa, että varsinaisia sääntöjä tai suosituksia tästä ei vielä ole annettu.

Julkisyhteisöjen ja viranomaisten puolella vastuut liittyvät laajempiin kokonaisuuksiin, kuten siihen minkälaisia varautumissuunnitelmia Suomella on ollut kansalaisia ja maan taloutta uhkaavien terveysuhkien torjuntaan liittyen? Tai missä kaikissa organisaatioissa tai yhteisöissä on ollut toimintasuunnitelmia koronatyyppisen epidemian varalle, kuten esimerkiksi vanhusten hoivakodeissa?

Kysymys on erittäin ajankohtainen, sillä tänään uutisoitujen tietojen Helsingin hoivakodeissa on kuollut koronaan tähän mennessä 48 asukasta.

Pääministeri Sanna Marin muistutti asiasta 21.3.2020 sanomalla, että ”Tämä on meidän kaikkien vastuulla”.

Hienoa.

THL:n ja WHO:n vastuusta

THL julkaisi 9.1.2020 ajankohtaisen tiedotteen: Kiinassa todetut keuhkokuumetapaukset mahdollisesti koronaviruksen aiheuttamia.

Jutussa kerrotaan, että Kiinan Wuhanissa on todettu 59 keuhkokuumetapausta 31.12.2019–5.1.2020 välisenä aikana ja, että Kiinan viranomaiset ovat tunnistaneet mahdolliseksi taudinaiheuttajaksi uuden koronaviruksen. Lisätutkimuksia tarvitaan, jotta viruksen alkuperä ja yhteys oireisiin voidaan varmistaa. Sairastuneiden oireiksi todetaan lähinnä kuume ja hengenahdistus ja, että suurin osa tapauksista on toipunut hyvin, eikä kuolemantapauksia ole raportoitu.

Tuolloin siis tiedettiin tämä ja se ettei varsinaista tartunnanlähdettä kuitenkaan vielä tiedetty ja, ettei merkkejä siitä, että virus leviäisi ihmisestä toiseen, ollut havaittu.

THL tammikuussa: Maailman terveysjärjestö WHO ei suosittele erityisiä toimia

Siis tammikuussa Maailman terveysjärjestö WHO ei suositellut mitään erityisiä toimia matkailijoille eikä rajoituksia matkustamiseen tai kansainväliseen kauppaan. Suomesta ei ollut suoria lentoyhteyksiä Kiinan Wuhaniin, joten THL kertoi seuraavansa tilannetta Euroopan tautivirasto ECDC:n ja WHO:n kanssa sekä tiedottavansa tilanteesta tarvittaessa lisää.

Loistavaa.

Tiedote päättyy lakoniseen toteamukseen siitä, että koronavirukset ovat joukko viruksia, joita on todettu sekä ihmisillä että eläimillä ja, että ne aiheuttavat tavallisimmin lievän hengitystieinfektion. Vakavia tautitapauksia ovat aiemmin aiheuttaneet SARS ja MERS -koronavirukset. Koronavirusinfektioita esiintyy ympäri vuoden, mutta erityisesti syksyllä ja talvella.

Lopussa THL ohjeistaa meitä siitä, kuinka selviämme tilanteesta: ”Koronavirustartuntoja voidaan ehkäistä hyvällä käsihygienialla. Kädet pestään runsaalla vedellä ja pesunesteellä tai saippualla erityisesti ennen ruokailua. Etenkin matkustaessa kannattaa huolehtia hyvästä hygieniasta”, sanoo THL:n erityisasiantuntija Niina Ikonen. Ja tätä tiedotettan on ollut laatimassa myös THL:n johtava asiantuntija Jussi Sane.

Se on totta ja yksi kansalaisten velvollisuuksista on käsien ahkera ja huolellinen peseminen, mutta kuvaannollisessa mielessä kukaan meistä ei voi pestä käsiään siitä moraalisesta vastuusta, että koronaepidemia yllätti Suomen varautumiskyvyn maamme hallituksen, sote-shown sekä THL:n ja WHO:n yhteisen toimimattomuuden rampauttamana!

Kaikenlaisissa yhteiskunnallisissa kriiseissä kuten myös epidemioissa erilaiset vastuut risteytyvät organisaatioissa ja yhteisöissä. Näissä toimivien tulisi miettiä tekojen ja tekemättä jättämisten suoria seurauksia sekä sitä, miten saisimme ratkaistua esimerkiksi hoivalaitosten suojausongelmat yhdessä, koska toden totta – meillä kaikilla on vastuu tästä.

Vastuun tiedollinen rooli näkyy tänään yhteiskuntamme eri toimijoilla poukkoilevana, lyhytjänteisenä ja jaksoittain jopa sekavana toimintana sekä päätöksentekona, kun hankalia päätöksiä on tehtävä kiireessä ja epävarmuuden sekä tietämättömyyden tilassa.

Siinä missä yhteiskuntamme arjessa on viranomaisissa totuttu toimimaan suhteellisen tasaisesti, niin koronaepidemian aiheuttama poikkeustila muistuttaa meitä kaikkia järkyttävällä tavalla siitä, ettei mitään tule pitää itsestään selvänä.

Ei edes WHO:n lisärahoittamista suomalaisten verovaroilla tässä tilanteessa.

Haavisto 15.4.2020: Suomi lisää omaa tukeaan WHO:lle

Pakka Haavisto, IS (vihr.): Suomi lisää omaa tukeaan WHO.lle, USA:n päätös takaisku

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Jaana , muuten aika hyvä , mutta saisi olla vähän lyhyemmässä muodossa !! Tulisi välttää monisanaisuutta , asi menisi paremmin jakeluun !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyytyväinen
#7

Kiitos Hämmentynyt Nimetön 😉 olen samaa mieltä. Aiheet, joita tuossa tekstissä käsittelin eivät vain tuntuneet lyhentyvän.

Kärjet ovat kuitenkin, että:
– THL:n tiedossa on ollut, että kun seuraava epidemia tulee, se on todennäköisesti koronatyyppinen,
– kun se tuli Kiinasta, THL:n tai WHO:n reagointi ei ollut edes sen omilta jäsenmailtaan edellyttämällä tasolla,
– varautuminen ei ollut missään jäsenmaassa kunnossa,
– Suomella on ollut aikaa hoitaa epidemiavarautumista kuntoon,
– mitä on tehty, käytännössä ei kaiketi mitään, kun tilanne ’yllätti’ viranomaiset’ näin,
– WHON:n taloudellinen lisätukeminen ’sokeasti’ tässä tilanteessa edelyttäisi ensin arviointia siitä, onko WHO tehtäviensä tasalla, jotta tukeminen on järkevää/ansaittua,
– Suomen edellinen ja nykyinen hallitus ovat keskittyneet sote-shown pyörittämiseen ja tältä osin varautuminen epidemioihin on jäänyt ’seinäkukkasen’ asemaan …

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

THINK
#8

Hei ja kiitos Jaana, kokonaisuus erittäin hyvä näin th-alalta eläköityneenä arvioiden .Toki kuten todettu,lyhyempänä olisi tehokkaampi,mutta kuten totesit,faktapohjaa ei voi typistää.
Kuuntelin viime viikolla Viikon Ahvion,ja ko.tietäjä oli myös läsnä Patmoksen toimittajien tunti- lähetyksessä.Avautui tietoa hurjasti Kiinasta,WHO: sta ja presidentistämme.Kansa ei vain näistä tiedä!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

En luota WHO:on.
WHO taustalla häärii suuria terveysjättejä, jotka hyötyvät kaikesta lääkkeiden ja rokotteiden suurmyynnistä.

WHO kuulutti maailmalle, kuinka hurjan vaarallinen sika- virus on. Ihmiset houkuteltiin ottamaan puolivalmiita rokotteita. Kaikki tietää, mikä oli tulos. Lääkefirmat hyötyivät, ihmiset sairastuivat.

Ja lisäksi sika-virus ei edes ollut kovinkaan vaarallinen tauti. Tavallinen influenssa kaataa vuosittain paljon enemmän ihmisiä kuin mitä teki sika-virus.

Korona-virus voi osoittautua samanlaiseksi sairaudeksi kuin mitä on influenssa pahimmillaan. Ei paljoakaan sen kummemmaksi.
Rutosta ei ole kyse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
Hämmentynyt
#3

Olisi pitänyt heti kääntyä perussuomalaisten puoleen, siellä kun tuntuu olevan kaikki se viisaus mitä suomalaiset tarvitsevat! Harmittaa tuollainen jälkiviisaus ja syyllisten kaivaminen, tuo mitä persut harrastavat. Pitäisi katsoa tulevaisuuteen ja tehdä kaikkensa tuon taudin voittamiseksi, mutta ei, se ei tunnu persuja kiinnostavan, ministeri tai pari pitäisi erottaa, se tuntuu olevan persujen päätavoite, muusta viis!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#5

Charlie , kyllä persut ovat monesti varoitelleet , eri asioistakin jo etukäteen / ennakkoon ennen , kuin toiset alkoivat vastaheräilemään !!? Ja toiset ei näytä heräilevän vieläkään !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

No mutta, Charlie-trolli on herännyt…. taisi mennä pääsiäisen pyhät pöllyissä vai mitä….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vaalit pian
#4

”On osoitettu, että rajojen sulkeminen itse asiassa heikentää mahdollisuuksia torjua uhkia, koska myös avun toimittaminen vaarantuu.”

Tuossa päähänpinttymässä näyttää löytyvän se syy miksi Jussi Sanesta tuli koronaepidemiassa johtavasta asiantuntijasta johtava epäonnistuja.

Virus tuli maahan koska Suomi karkeasti rikkoi juuri niitä karanteenisääntöjä joihin artikkelissa viitattiin ja joilla ebola saatiin kukistettua.

Jos premissinä on että maan rajoja ei voi sulkea niin silloin pätee THL:n alkuperäinen arvio että koronaepidemiaa ei ole mahdollista torjua. Toki tämä pinttymä oli Euroopan laajuinen.

Kaikki onnistujamaat perustivat toimintansa siihen että maan rajat suljetaan ja aletaan taistella jo maassa olevaa virusta vastaan. Tämä viruksen siilottaminen todistetusti toimii.

Kun Suomi ei käyttänyt ainoaa toimivaa asetta koronaa vastaan, karanteenia, niin sitten vain se THL:n heikoimpien kuoleminen ja laumaimmuniteetti jäi jäljelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000