Perussuomalaiset

Jaana Valle

Lastensuojelu on suurta bisnestä

Kerron omakohtaisen tarinan, joka on täyttä totta. Nyt alkaa minulle riittää tämä lastensuojelun toiminta. Luulin lastensuojelun toiminnan tarkoituksen olevan auttaa perheitä selvittämään asioita ja auttaa lapsen pääsemään perheeseen takaisin, jos hänet on pois viety. Mutta kohdallani niin kuin monen muunkin kohdalla asia ei ole ollenkaan näin. Kirjoitan tästä siksi koska tämä on vaiettu asia. Olen itse yrittänyt saada asiaa mediaan kymmeniä kertoja eri tahojen kautta ketään ei kiinnosta. Ketään ei kiinnosta niin kauan, kunnes asia koskee läheistä tai itseä, vasta silloin silmät aukeavat. Olemme lukeneet asiasta vain sen näkökulman mitä kauheuksia lapsille on sattunut, kun lastensuojelu ei ole puuttunut asiaan, mutta harvoin sellaisista asioista, jolloin lastensuojelu eli lasu on puuttunut asiaan ja saanut aikaan vain vahinkoa. Kerron tästä myös siksi nyt, koska kuntavaalit ovat tulossa ja tämän asian täytyy saada nähtäväksi, kunnissahan päätetään juuri näistä asioista lasun toimesta, jotka työskentelevät kunnille. Olen itse kuntavaaliehdokkaana ja haluan puutua lasun härskiin toimintaa. Kerron teille asiasta vain pääpiirteisesti, en lähde kaikkiin sattumuksiin julkaisemaan, koska en halua lapselleni julkisuutta, jota tämä koskee, toki minulla, kun on monta lasta niin tämä ei yksilöi ketään.

Muutama vuosi sitten odottelin lapsia joululoman viettoon, he olivat tulossa koulusta. Sain puhelun, ääni kertoi, lapsesi ei tule kuukauteen kotiin, sitten ääni luki jonkun litanian tai minusta se ainakin tuntui niin, olin sokissa mietin mistä on kyse. Kerroin äänelle, nyt en ymmärrä kenestä puhut, ääni kertoi lapsen nimen. Hän kertoi uudelleen alusta. Kysyin missä lapsi on ja miksi ei tule kotiin, ääni kertoi, ettei voi kertoa syytä, mutta nyt olisi kuukauden poissa, ja hän antoi jonkun puhelinnumeron mihin soittaa. Istuin keittiössä, lapset tulivat kotiin, kerroin heille, ettei yksi lapsista tule kotiin ja en tiedä mitä tapahtunut, olin ihmeissäni, en ymmärtänyt mitään. Olen aivan tavallinen äiti, olen aina pitänyt huolta lapsistani, avoimesti ollaan jaettu surut ja ilot. En ole koskaan joutunut rankaisemaan lapsiani mistään, kaikki on sujunut.

Soitin numeroon, jossa kerrottiin, ettei mitään hätää ole lapsi on tallessa ja sanottiin, tule huomenna käymään ja sain osoitteen. Koko illan mietin mitä ihmettä oli tapahtunut. Seuraavana päivänä kävin paikassa, siellä oli 2 x lasun sosiaalityöntekijää ja paikan ohjaaja. He kyselivät jotakin ja minä vastasin, he eivät kertoneet miksi lapsi on heillä ja miksi en saa häntä nyt jouluksi kotiin. Parin päivän päästä lapsi laittoi viestiä, hän kertoi, että oli valehdellut minusta ja hän kävi itse kumoamassa poliisille lasun tekemän rikosilmoituksen. Hän kertoi, että oli valehdellut koska oli luullut, etten välitä hänestä. Hän oli teini ikäinen ja hänellä oli ollut sellainen tunne. Juttelin hänen kanssaan ja häntä harmitti, minulla on vieläkin nämä viestit tallessa, jossa hän näin kertoo. Luulin tuolloin, että kaikki kääntyy hyväksi. No ei kääntynyt kaikki vain paheni, lasu ei koskaan uskonut, etten ole tehnyt mitään väärää, mitään todisteita, ei ollut, oli vain todisteita, että lapsi valehteli, jonka hän jo itse kertoikin, mutta lasu väitti ja väittää edelleen, ettei lapsi voinut valehdella.

Lastensuojelu kertoi minulle heti ensimmäisessä tapaamisessa, että pyrkivät huostaan ottoon. He kirjasivat sanomiani väärin lukemattomia kertoja vuoden aikana, pyysin usein, että niitä korjattaisiin, mutta niin ei tehty. Sain tietää kiireellisen sijoituksen syyn virallisesti vasta kuukauden kuluttua eli tammikuussa kun poliisi soitti ja kertoi, että minusta tehty rikosilmoitus on peruttu ja he haastattelivat myös minut ja totesivat, että nuorethan keksivät tälläisiä juttuja ja eivät ole huolissaan, asiaa ei siis käsitelty. Poliisit tajusivat heti mistä kyse, kun lapsi oli itse käynyt heille kertomassa, että juttu ei ole totta. Mutta lasu sai muodostettua minusta hirviön lapselle vuoden aikana. Loppujen lopuksi lapsikin alkoi uskoa, että olen sellainen. Lasu vaihtoi lapsen puhelin numeron kolme kertaa, kerran lapsi laittoi minulle uudesta numerosta viestin ja he saivat sen tietää, numero vaihtui uuteen prepaidiin. Lapsi huostaan otettiin lasten suojelun kertomusten perusteella. Nyt en ole kahteen vuoteen saanut tavata tai keskustella lapseni kanssa. Nyt kesällä, en ole saanut enää mitään tietoja lapsestani, en edes tiedä miltä hän näyttää tai mitä tekee, käykö hän koulua vai ei. Lupasivat kyllä kertoa, jos lapsi kuolee.

Lapsella on ollut psyykkisiä ongelmia, mutta hän ei ole saanut minun pyynnöistäni huolimatta mitään apua niihin. Nuorisokodin ohjaajat vetoavat aina lapsen itsemääräämisoikeuteen. Huoltajalla ei ole mitään oikeutta lapseen, vaikka hän on alaikäinen. Nuorisokodin ohjaajat ja lasu tekevät kaiken mitä lapsi pyytää. Hän jopa lakkasi käymästä koulua. Kritisoin tätä lasulle, kerroin että tietääkseni Suomessa on oppivelvollisuus oikeus, mutta lasu tuomitsi minut, olin hirveä, kun halusin lapsen käyvän koulu. Onneksi sain sovittua koulun kanssa, että lapsi saa päästötodistuksen, jos tekee kokeet ja tehtävät. en halunnut, että entinen ysin oppilas ei saisi päästötodistusta. Lapsi otti siis vanhemman rooli ja lasu sekä ohjaajat sitä toteuttavat. Lapsi ei myöskään lähtenyt jatko opiskelemaan. Lasun mielestä lapsi saa määrätä omasta elämästään. Minusta se oli väärin, lapsi tarvitsee aikuisen. Päivittäin mietin, miten lapsellani menee, kun sitä kysyn, saan vastaukseksi, emme saa kertoa. Eli yhteen vetona, vain yksi valhe voi erottaa lapsen ikuisiksi ajoiksi perheestä, mutta kaikki muut lapset saavat asua oman vanhempansa luona. Kohtaloni on järkyttävä. Joka tapaamisessa jossa olin lasun kanssa, he korostivat, että odottavat huostaan ottoa, vain se oli heidän päätavoite. Huostaan otto tuli vuoden kuluttua kiireellisen sijoituksen loputtua.

Miettikää, että Suomessa voi olla laki, että alaikäinen saa määrätä kokonaisvaltaisesti omasta elämästään vaikka se ei olisi hänen hyväkseen ja huoltajalla ei ole mitään oikeuksia lapseen.

Tähän asiaan on puututtava, kymmeniä ehkä satoja, lapsia erotetaan jonkin mitättömän jutun vuoksi perheistään ja koskaan he eivät enää pääse irti lasun asiakkuudesta. Lasun kohtelu perheitä kohtaan on järkyttävää, tämän täytyy loppua. Haluan lähteä mukaan puolustamaan kaltoin kohdeltuja perheitä, perheen pitäisi saada apua, apu ei voi olla vain sellainen, että perhe rikotaan, se ei auta tälläisessä asiassa, se auttaa asiassa, jossa on aihetta. Lastensuojelun asiakkaat ovat lisääntyneet. Lapseni asuminen laitoksessa maksaa veronmaksajille n. 300 euroa/vrk ja aivan turhaa, lapsella on oma huone kotona olemassa ja rakastava äiti sekä sisarukset. Veronmaksajat maksavat vuodessa n. 100 000 euroa minun lapsestani ja lisäksi vielä myönnetyt tavara ym ostot. Mitä tuolla rahalla saisi vuoden aikana, paljon tarpeellisia palveluita. Miettikää mihin meidän rahoja oikein kulutetaa. Toivon, että mahdollisimman moni jakaisi tämän. Harmi, etten voi kertoa kaikkia kauheita yksityiskohtia mitä lapselle on tapahtunut, kun lastensuojelu ei ole pitänyt hänestä huolta.

Osallistu keskusteluun!


66 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Jos tämmöisiä asioita yhteiskunnassamme tapahtuu?.Niin herää kysymys onko meillä lastensuojelussa,mielenvikaisia sadisteja toimihenkilöinä?.Kuitenkin sitten lastensuojelulta menee ohitse,sellaiset tapaukset joissa lapsella on todellinen hätä.Ja lapsi pääsee lopulta hengestään,jatkuvan pahoinpitelyn,ja kidutuksen tähden?!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Työn raataja
#6

Vastaan viestin aloittajalle Jaana Vallelle. .. Kirjoitit: .”Nuorisokodin ohjaajat vetoavat aina lapsen itsemääräämisoikeuteen. Huoltajalla ei ole mitään oikeutta lapseen, vaikka hän on alaikäinen. Nuorisokodin ohjaajat ja lasu tekevät kaiken mitä lapsi pyytää. Hän jopa lakkasi käymästä koulua…” Lasu ei ole mitään yksinkertaidsta työtä, mutta erittäin vaikeaksi sen on tehnyt esittelijäneuvos, sosiaalioikeuden erikoismies Tapio Räty, jonka esittämien ja laatimien lakien, pykälien ja säännösten mukaan on pakko toimia nuorisokodeissa, tai tulee kenkää. Työntekijät nuorisokodeissa ovat tässä mielessä täysin voimattomia. Sosiaalityöntekiän on myös noudatettava annettuja määräyksiä. Lastensuojelun sosiaalityössä lainsäädännön tuntemus on merkittävä osa sosiaalityöntekijän substanssinhallintaa, jotta hän osaa toimia oikein. -Mitä tulee oireilevaan lapseen, niin suurimmat ongelmat ovat lähtöisin kotoa. Päihde- ja mielenterveysongelmat, rikollisuus sekä erilaiset mielenterveysongelmat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

anneli
#11

Suurin osa ns.lastensuojelun duunareista ei tunne edes YK lastenoikeuksien sopimusta,ei lastensuojelulakeja(paitsi huostakäsikirjan ulkoa joka on ainoa ohjenuora monelle kaupunkien ja huostakonsernien opiskelijoille)Paperilapsista puhutaan juuri siksi,koska nämä duunarit eivät tiedä lasten tai nuorten todellisista taustoista yhtään mitään,paitsi sen mitä joku alle 50 % pätevyydellä jos sitäkään,sosiaaliviranomainen on kirjoitellut papereihinsa,tai joku tuuraaja .Nämähän eivät ole faktaa,eivätkä missään todistettuja,vaan näiden kirjaamia jälkikäteen tai suoraan es.anonyymien ilmoituksista jne.VALVONTAA ei bisnesalalla ole.Mikään sos-ja terveydenhoidon OMAVALVONTA ei sitä ole.Nämähän eivät lakeja tunne,yleisesti tiedossa oleva ongelma Suomessa.Työntekijöillä on vastuu jo ammattinsa puolesta toimia oikein,siihen ei auta potkuilla uhkailut.MEDIA hoitaa kyllä laittomasti potkuja saaneiden julkisuudessa näkymisen.Lue uudelleen mitä sanotaan ammatin edustajien eettiset ohjeet jne.LAKI ja lait

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Sinne valikoituu juuri sellaiset joilla on itsellään vihanhallinta ongelmia,ja taipumusta sadismiin jne.Kun lapsia ja nuoria hakataan, hyväksikäytetään huostabisneksen laitoksissa ja perhekodeissa jne.hallituksen kerholaiset antavat huomautuksen laitokselle eivätkä tee rikosilmoituksia tapauksista,koska bisneksen julkisuuskuva kärsisi.Kun sosiaaliviranomaisena toimineet perustavat huostafirmoja omat kaverit järjestävät asiakkaita.Nämä sos.viranomaiset tekevät ITSE ilmiantoja perheistä,kostona ja saadakseen rahaa valtiolta kaupungin kassaan.Alalle eivät jää ne jotka noudattavat YK lastenoikeuksien sopimusta,suomen lastensuojelulakihan on aivan bisnestä varten hiottu,ja laadittu jo silloin kun se uudistettiin kesk.perhehoitoliiton edunvalvojan huostakertoimella .Suomeen LUOTIIN TARVE BISNEKSELLE,amerikasta otettu malli jonka kautta VOITOT jaetaan veroparatiisien tileille,ulkolaisten konserneista jotka sdp-kok-kesk.suomeen toivat.YKSITYISTÄMINEN alkoi 90 luvulla,ja julkisen alasajo.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Miia
Vihainen
#9

Ikävä kyllä on, mun vanhin poika sijotettiin saverolaan ja siellä todellakin oli sadistisia paskoja töissä jotka matotti nuoria, pakkosyötti vanhoja ruokia, eristi ilman syytä jnejne..nostettiin semmonen metakka että saverola meni kiinni ja työntekijät pääs ko koirat veräjästä tämän ansiosta.. Kotkan sosiaalijohtaja tiesi tasan tarkkaan millaseen paikkaan nuoria passitti ja jotenkin todellakin pöyristyttävää että hän ei silmiään räpäyttänyt kun asiasta hänelle mainitsin. Sijotusbisnes on jotain niin suurta myös suomessa että ihminen jlka ei oo kärryillä yhtään siitä paljon rahaa siinä liikkuu ei voi uskoa todeksi kaikkia näitä surullisia kamalia kohtaloita joita huostaanotto suoltaa vielä tänäkin päivänä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pettynyt
#10

Kiitos Jaana. Olet rohkea. Kirjoituksessasi on paljon samankaltaisuutta kuin monissa muissa lastensuojelun teoissa. Nimi lastensuojelu on väärä, oikeammin lapsenrikkojat. Tee tätä työtä. Autan sinua, jos tarvitset tietoa, enempää en rohkene tässä sanoa. Toivon, että saat kuuluvuutta asialle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Jaanakin. Kyllä suomessa on lapsiasiat monelta osalta erittäin huonolla tolalla koska asioita hoitavat ihmiset eivät ole Jumalaa pelkääviä. He palvelevat sitä henkeä joka purkaa sitä hyvää mitä Jeesuksen Kristuksen Henki on aikaansaanut. Pakanuus on niin kovin yleistä virkamieskunnassa, ja nykykoulutuksestakin; nykylapsilta puuttuu kokonaan; Tunnustuksellinen uskonnonopetus; joka olisi ensisiaisen tärkeää ja tähdellistä; saadaksemme maassamme; rakkaus lisääntymään; meidän kaikkien kesken. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hyvä että asia tuodaan julkisuuteen
Vihainen
#4

Täyttä asiaa Jaana.
Hyvällä asialla olet ?
Juuri tuota on lastensupjelu Suomessa 2020.
Kerran kun huostataan niin sinne jää,huostia puretaan aniharvoin vaikka huostan syyt olisi täysin poistuneet.

Tälle mielivaltaiselle laittomuudelle täytyy saada julkisutta !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Miksiköhän suomen eduskunta on kieltänyt lastensuojelun käsittelyn eduskunnassa,kaupungin valtuustot ,kunnat,mediat on hiljennetty jne.TÄSSÄ se ongelma on.Kun SDP Guzenina sai isokenkäisiltä 2006 määräyksen lopettaa huostabisneksen laittomuuksien kaivelu,selvitys nykyajassa ,se kertoo bisneksen laajuuden.Kun nämä poliitikot ovat mukana itse,ja,sitra,itla jne.on koko tunkion kaivaminen estetty ja jopa perheitä uhkailtu,kuten lasten huostaanotoilla uhkaillaan ja pelotellaan perheitä jotka uskaltavat puolustaa itseään ja lapsiaan.1,4 miljardilla ylläpidetään YK lakien ja sopimusten vastaista lapsikauppaa 2020 luvulla suomessa.LASTA hanke on hallituksen uusin huostahanke,jota coronan varjolla Ruotsista tuotiin BIOLOGISTEN perheiden lapsia haalimaan työllistävän vaikutuksen takia huostamafian firmoihin.Ulkolaisten konsernien huostaosastot* ja muut puuhastelijat tarvitsevat luvatut voittonsa.Kuten Mehiläisen* johtaja sanoi :helppoa rahaa,ja kannattavaa bisnestä,laajentaa pitää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pekka
#14

Aika harhaista puhetta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#5

Hyvä kun tuot noita lastensuojeluasioita kansan tietoisuuteen. Suomen lastensuojelun tila on ala-arvoisessa tilassa. Nykytoimintatavoilla se pääsääntöisesti vieraannuttaa läheiset ja tavoittelee lapsille pysyvää huostaanottoa. Tämä ei voi olla koskaan lasten edun mukaista. Vanhempien olosuhdeselvityksiä tekemättä ja vanhemmuutta tukematta lapset yksinkertaisesti viedään vanhemmilta ja mikä pahinta yksityiset bisneslaitokset avustavat tarjoamalla lasten välitystoimintaa. Bisnestoiminta lastensuojelussa on karannut käsistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000