Perussuomalaiset

Ilpo Heltimoinen

Työtä ja hyvinvointia Suomeen

Suomen työllisyystilanne paranee kilpailukykysopimuksen myötä, mutta tarvitsemme myös uusia keinoja työllisyyden parantamiseksi. Keskeisintä on saada lisää työpaikkoja yksityissektorille. Maamme elinkeinorakenne painottuu yhä vahvemmin palveluihin ja niiden myyntiin. Keskeisenä työllistäjänä Suomessa ovat pienet ja keskisuuret yritykset. Parhaiten pärjäämme korkealaatuisella osaamisellamme.

Monet pienet ja keskisuuret yritykset taistelevat korkeiden verojen ja monien velvoitteiden kanssa. Yrittäjiä pitäisi kannustaa työvoiman palkkaamiseen. Työvoimavaltaisilla aloilla tulee ottaa käyttöön arvonlisäveron laskennallinen vähennysoikeus.

Vähennysoikeus määriteltäisiin mm. yrityksen koon ja yrityksen palkkaaman henkilömäärän mukaan. Vähennysoikeuden tulisi koskea ensisijaisesti pieniä ja keskisuuria työvoimavaltaisia yrityksiä. Tällä tavoin työvoimavaltaiset palveluyritykset, jotka eivät osta runsaasti tavaroita tai palveluita, saisivat arvonlisäverovähennysoikeuden työllistämisen perusteella. Tällä pystyttäisiin madaltamaan työllistämiskynnystä, vähentämään syrjäytymistä sekä parantamaan maamme työllisyyttä.

Tämä työnantajille tarjottu porkkana ei olisi pois työntekijän kukkarosta, päinvastoin. Työllistäminen hyödyttäisi yritystä alv-vähennyksen muodossa ja työttömät saisivat töitä. Tällä tavalla voitaisiin samalla ehkäistä pimeän työvoiman käyttöä Suomessa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


16 kommenttia
Hämmentynyt
#1

Ilpo puhuu oikeasta asiasta. Siihen ne kehut jäävätkin. Tuolla näpertelyllä ei Suomea pelasteta. Suomi voidaan pelastaa enää yhdellä tavalla ja meillä on kiire.
Maailmassa vallitsee 2 megatrendiä; globalisaatio ja teknologia. Ne ovat johtaneet yhteen globaaliin markkinapaikkaan ja lisänneet kilpailua. Meillä on vapaa maailmankauppa ja vapaat pääomamarkkinat. Mutta myös TYÖVOIMA kilpailee globaalisti. Tätä ei Suomessa ymmärretä.
Suomessa on maailman 2. joustamattomimmat työ”markkinat”. Lähes kaikissa muissa Euroopan maissa on työmarkkinat. Meillä sellaisia ei oikeastaan edes ole.
Lähteestä riippuen Suomen verotus on 2., 3., tai 4. kireintä koko maailmassa, lähes 60% BKTstä menee julkisen sektorin kautta.
Me teemme Suomessa vähän töitä. Elinaikanamme vähemmän töitä tehdään vain Norjassa. Keskim. suomalainen tekee uransa aikana 50t h töitä. Saksassa ja Ruotsissa vastaava luku on 60t h. USAssa 80t h, Aasiassa yli 100t h. Tätä ei korjata työpäivää pidentämällä, vaan työuria pident.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#6

Suomessa huoltosuhde lähestyy 1:tä, kun se Euroopassa on luokkaa 2. Se tarkoittaa suurinpiirtein sitä, että 1 työläinen elättää 1 lapsen, opiskelijan tai vanhuksen. Seurauksena on vaikea tilanne työläiselle, koska lisäksi maamme on yksi verotetuimmista. Käteen ei hirveästi jää.
Meillä ei ole ollut lainkaan talouskasvua vuodesta 2006 lähtien! Olemme menettäneet 10 vuotta. Juuri, kun saimme 30 vuoden työllä Ruotsin kiinni, on se taas peräti 20% edellä. Samaan aikaan on ällistyttävää, että suomalaisen teollisuustyöntekijän palkka on noussut Euroopassa eniten. (Vuoteen 2013 asti kärkipaikalla oli muuten Kreikka.)
Kaikki edellä mainittu on johtanut 9-10% raportoituun työttömyyteen. Itse katsoisin ennemmin huoltosuhdetta myös työttömyyden osalta, koska siellä ne syrjäytyneet ovat.
Noh, nyt kun palkoista sovitaan keskitetysti, niin meillähän taytyy olla vähän lakkoja, eiks niin? Ja katin kontit. Totuus on se, että nykytahdilla 2 vuoden päästä meillä on eniten lakkoja koko Euroopassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#8

Työ”markkinoilla” ei siis vallitse edes rauha. Ero Ruotsiin on lakkojen suhteen aivan järkyttävän suuri.

Ensinnäkin on todettava, että aikaa ei ole enää hukattavaksi tai näpertelyyn 10v nukkumisen jälkeen. Yhteiskuntasopimukset ja pakkolait joutavat nuotioon. Ei rikkisäädeltyä maata korjata lisäsääntelyllä. Jos ihminen saa lääkkeestä pahoja vieroitusoireita, annetaanko hänelle lisää samaa lääkettä?

Kun jossain firmassa on yt:t päällä, duunarilla täytyy olla oikeus sanoa pomolle, et hei, millä ehdoilla voitais kuitenkin jatkaa. Päätösvallan ei pitäisi olla Hakaniemessä.
Näin pienellä liikkeellä työmarkkinat alkaisivat toimia myös Suomessa niinkuin muualla Euroopassa.
Laki työehtosopimusten yleissitovuudesta on aikansa elänyt. Se ei sovi globaaliin kilpailuun työvoimasta. Se pitää poistaa!!!
Mitään muuta keinoa Suomen pelastamiseksi ei ole! Ei vain ole.

Tämän lisäksi verotusta on muutettava yrittäjyyttä kannustavammaksi. Meillä ei kallupeissa ole paljoa menetettävää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#10

Jos tämän teemme, Suomi kääntyy nousuun. Ja viimeistään silloin vasemmistoon siirtyneet duunarit palaavat meille, koska SDP ja VL ovat ehtineet haukkuneet persut aivan pystyyn prosessin aikana.

Tämä ei ole muutos, joka ehkä auttaa Suomen nousuun. Se on ainoa muutos, jolla Suomi saadaan nousuun, ja Suomi myös sillä nousee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilpo Heltimoinen Euroopan Alueiden komitean (CoR) , jäsen
#12

Näkemykseni mukaan myös energiaverotusta tulee keventää jotta saamme kilpailukykyä. Ei ALV:n laskennallinen vähennysoikeus ratkaise työttömyyttä, mutta se toimisi yhtenä komponettina ja olisi jopa toteutttavissa ilman yleislakkoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Viiminen sammuttaa valot!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#2

Me olemme tosiaan sijoilla 2-4 maailmassa laskentatahosta riippuen, mitä verotukseen tulee, joten on selvää että korjattavaa löytyy. Nyt vain on niin, että mikäli emme saa tähän maahan luotua toimivia työmarkkinoita kuten kaikkialla muualla Euroopassa, meillä ei ole toivoa. Ruotsin valtionhoitajapuolue sosialidemokraattien PJ Göran Persson tajusi tämän reilut 10 vuotta sitten ja kas, BKT ero Suomeen revähti 20%:iin, mikä tarkoittaa valtavaa määrää työpaikkoja. Jos Ruotsin SDP uskalsi tehdä jotain diskuteerattuaan kylliksi, emmeköhän mekin uskalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Missä persu, siellä kusettaja
#3

”Suomen työllisyystilanne paranee kilpailukykysopimuksen myötä, mutta tarvitsemme myös uusia keinoja työllisyyden parantamiseksi. ”

Mitään konkreettista paranemista työllisyydessä ei ole nähty eikä tulla näkemään, jos vain oikean työllistymisen mittarina pidetään oikeaa työsopimusta ja työstä maksettavaa palkkaa!

Jarin ilmaistyönäytekokeilu luo maahan lisää heikosti ja jopa alle toimeenulominimien elävien kansanosan, joita lisäksi kyykytetään lyhyillä ilmaistyöjaksoilla ja ssamaan aikaan Kelan mielivallan ja byrokratian armoilla. Maahan saadaan luotua kansanosa, jonka elinolosuhteista verottomia etuja ja kulukorvauksia nauttivat kansanedustajat eivät tiedä paskaakaan – kunhan lässyttävät lämpimikseen samaan aikaan, kun omat tuhansien korvaukset napsahtavat tilille!

Tulevana syksynä työttömien ”aktivointi” ja kyykyttäminen lisäntyy varmasti, eli kohta varmaan Jarin ilmaiseen työnäytekokeiluun päääsemisestä työttömän pitää vielä maksaa suojelurahaa Odinin Veljeskunnalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Muu kuin tilapäinen max 1v, täysin yritysten itse maksama ulkomaisen erikoisosaamista omaavan työvoiman käyttö, maassaolo ja yhteiskunnan palveluiden käyttö tulee kieltää jos ei ensin ole koulutettu ja työllistetty työttömiä Suomen kansalaisia.
Suomessa asuvien suomen kansalaisten omistamien pienten ja keskisuurten yritysten tulee saada etusija yhteiskunnan ja suomalaisten yritysten projekteissa.
Jos nämä asiat toteutetaan niin voidaan määrätä työvelvollisuus jokaiselle Suomen kansalaiselle julkishallinnon tai yleishyödyllisten järjestöjen tehtävissä.
Julkissektorin kulut ja tarpeeton toiminta kuten suurin osa työvoimatoimistoista vähentyisi radikaalisti, työläisten veroja voitaisiin keventää ja asumisen ja ruoan hintaa laskea jos tahtoa löytyy.
Vain ei-muslimeita naisia ja lapsia otettaisiin pakolaisleireiltä minimikiintiön puitteissa ja he tai heidän kotimaansa maksaisivat kaikki yhteiskunnalle aiheutuvat kulut.
Laittomasti maassa olevat karkotettaisiin saharaan työleirille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#5

Mä tekisin niin, kun muutkin hallituspuolueet ovat sooloilleet, että mentäis julkisuuden kautta. Jo on kumma, jos ei saatais kokoomusta ja kepua mukaan. Ohitettais ne ”oikealta”.

Todellisuudessa Göran Persson SDP teki tämän Ruotsissa viime vuosikymmenen puolivälissä, ja mikä menestystarina Ruotsi on siitä lähtien ollut mitä talouteen tulee. Kaikissa muissa Euroopan maissa on työmarkkinat. Se on oleellinen osa markkinataloutta.

Ja näin saavutetaan jopa hallituksen tavoitteet uusista työpaikoista, kun ammutaan heti eikä kohta. SDP ja VL tulevat huutamaan kurkku punaisena. Niitä kommentteja vain nauhalle ja videolle. Tää on ainoa keino pelastaa Suomi, luopua laista työehtojen yleissitovuudesta.

Saisimme voimakasta tukea arvostetuimmilta taloustieteilijöiltä tyyliin Korkmann, Puttonen, Wahlroos etc. Vaaditaan vielä nopeaa eroa eurosta välttääksemme hurjat lisätappiot (Espanja, Portugali, Italia) ja sexittiä, niin johan noustaan. (;

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#7

Millä työ kans ohittaisitte, koska kaikkihan käy ja vielä olette huutamassa orja työ kunniaan ja köyhät kyykkyyn

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilpo Heltimoinen Euroopan Alueiden komitean (CoR) , jäsen
#9

ALV:n laskennallinen vähennysoikeus luo työpaikkoja eikä ole revitty työmiehen selkänahasta. Sokea Reettakin näkee, että edellisten hallitusten linjalla ei voi jatkaa vaan Suomessa on uskallettava tehdä rohkeita päätöksiä. Meistä ei saa tulla uutta Kreikkaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#11

Sellaisiako mitä ennen vaaleja uhositte. Eikös se Soinikin uhonnut, että duunari on palkkansa ansainnut. Nopeasti se taloustilanne näytti muuttuneen vai oliko sittenkin kyse siitä, että kun vaalit oli ohi Persut halusivat tehdä uuden MM-tuloksen. Pakko myöntää, siinä onnistuitte. Maailman historian nopein takin kääntö josta suuret onnittelut

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000