Perussuomalaiset

Ilpo Heltimoinen

Laitonta tekoa on kutsuttava rikokseksi – myös kouluissa

On vastenmielistä, että osa ihmisistä yhä pitää kouluaikana tapahtuvia laittomia tekoja koulukiusaamisena. Pahoinpitely, varkaus, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen ja kunnianloukkaus ovat rikoksia eivätkä pelkkää koulukiusaamista.

Pahimmassa tapauksessa teot voivat olla toistuvia, jatkua vuosia ja aiheuttaa uhrille loppuelämän kestävät traumat. Jos ”koulukiusaajat” ovat alle 15-vuotiaita, he eivät saa teostaan sakkoja tai muitakaan rangaistuksia.
Tämän takia on tärkeää, että he joutuvat korvaamaan uhrille aiheuttamansa haitat, kuten laki määrää. Vaikka alle 15-vuotias ei teosta rangaistusta saisikaan, on hän kuitenkin velvollinen korvaamaan uhrille aiheuttamansa kärsimyksen ja tilapäisen sekä pysyvän haitan.
Käytäntö, jossa uhri joutuu vaihtamaan koulua, ”kiusaajien” jäädessä vanhaan kouluunsa, on kokonaisuuden kannalta hyvin ongelmallinen. Yhteiskunta lähettää nuorille aivan väärän signaalin siitä, mihin kiusaaminen lopulta johtaa: uhrin siirtämiseen toiseen kouluun, samalla kun kiusaajat saavat jatkaa elämäänsä, kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Mitään ennaltaehkäisevää vaikutusta tällä ei ole, päinvastoin. Uhria on suojeltava siirtämällä ”kiusaajat” eri kouluihin tai omiin erityistä osaamista omaaviin yksiköihin.
Muutos on mahdollinen, mutta se vaatii meidän aikuisten asennemuutosta. Esimerkiksi pahoinpitelyä pitää uskaltaa kutsua pahoinpitelyksi, ja siitä on joka kerta ilmoitettava poliisille.
Koulu ei ole oikeuslaitos, eikä sen tehtäviin kuulu sellaisena toimia. Suomen hallituksen tehtävä on turvata kouluille, poliisille sekä oikeuslaitokselle riittävät resurssit, jotta lapset voivat turvallisesti suorittaa heille laissa määrättyä oppivelvollisuutta.
Tällä hetkellä näin ei ole, ja siihen on saatava pikaisesti muutos. Lapsella on vain yksi lapsuus, eikä sitä voi jättää odottamaan seuraavia vaaleja ja toisenlaista arvopohjaa, joka suojelee myös yhteiskunnan pienimpiä kansalaisia.

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Ilpo kuka , mikä taho /porukka ottaisi tässä , asiassa Härkääsarvistakiinni ??!? Tässä nyt on ollut jo näitä ihmettelijöitä , enemmän ja vähemmän !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilpo Heltimoinen Euroopan Alueiden komitean (CoR) , jäsen
#6

Ryhdikkäästi Perussuomalaiset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Heltimoiselta hyvä kirjoitus, mutta totuus on se ettei tämä nykyhallitus tule tekemään asialle yhtään mitään, vasemmistolainen ”asiantuntijuus” esteenä.

IS 24.9.2020 ”Li Anderssonin mukaan kiusaajaa ei voi pakottaa vaihtamaan koulua: ”Asian­tuntijat eivät kannata”.

Andersson meni ”asiantuntijoiden” taakse ja antaa piut paut koko koulumaailmalle, ei vois vähempää ministerin hommat kiinnostaa – tosin eipä ole kykyä edes hahmottaa viran merkitystä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Rikos on rikos, ei siitä muuksi muutu, vaikka suvakit sitä pesemällä pesis.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Ilpokin. Nyt olisikin kouluissa oiva tilaisuus kertoa perkeleestä, kuinka hän täällä; maanpäällä on suuri vaaratekijä ja meidän ei pidä laskea häntä; oman sydämemme valtiaaksi. Kertoa kuinka hän aikanaan kapusi,/ eli; kiipesi Jeesuksen Kristuksen,/ meidät Luoneen; Herramme perässä kirkon torniin ja yllytti Jeesusta tekemään itsemurhan, mutta onneksemme Jeesus ei siihen suostunut, vaan puolustautui siinä tilanteessa: Jumalan, Isänsä Sanalla. Perkeleen paha ja kavaluus voitetaan vain; Meidän Jumalan Sanalla; joka on meidän ja Jeesuksen Isä. Sanat puolustautumiseen löytyvät Raamatusta. Nuoretkin: Lukekaa Sanaa ja puolustautukaa. ”Perkele käy ympäriinsä, kuin; kiljuva jalopeura; kenet hän saisi niellä.” Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilpo Heltimoinen Euroopan Alueiden komitean (CoR) , jäsen
#7

Amen

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#5

Vanhemmuus takaisin!!
Opettaja nosti aikinaan korvasta käytävälle. En kannata sitä käytäntöä enkä mitään ”koivuniemen herra” ojennusta tai ”tukkapöllyä”. Eipä tämä paapominenkaan tunnu mikään ihanne olevan.
Pelisäännöt vinksahtanut siten, että vähiten elämänkokemusta omaavat määrittelevät toimintamallit elättäjilleen.
Kiusaamisesta on kohkattu vuosikausia. Onko mitään tuloksia saatu? Yksi opettajahan pisti häirikköä edes jonkinlaiseen ojennukseen. Taisi lopputili tulla tai ainakin lähellä oli? Eli opettajien on aivan toivotonta saada okeuksistaan, mutta ei vastuustaan, tietoiseen muutamaan häirikköön mitään kuria ja järjestystä.
Tämän ilmiön heijastuma oli viikonvaihteessa. Jonkun hihhuli porukan organisoimassa mielenosoituksessa. Hormonimyrskyssään toiminut nuorisojoukko saa tukea heti, aina ministereitä myöten. Tietysti YLE ensimmäisenä mukana kauhistelemassa. Poliisipäällikkö kyyristelee jossain takavasemmalla. Eikö hänen pitäisi puolustaa alaisiaan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000