Perussuomalaiset

Henna Kajava

Monikulttuuristaminen hallitukselle ilmastoa tärkeämpää

Yle uutisoi, kuinka maapallon väestöräjähdystä käsitellään julkisuudessa ja kansainvälisesti hyvin vähän verrattuna ilmastonmuutokseen, vaikka molemmat ovat maapallon kohtalonkysymyksiä ja liittyvät kiinteästi toisiinsa:

https://yle.fi/uutiset/3-10825443?fbclid=IwAR0Q7_2cBc2nhDpm8AKnJEyQ_GwCXsI5K745JWgMwyn-RWyvr9Ic3KR1Z-M&utm_source=facebook-share&utm_medium=social

Artikkelissa arvellaan jälleen rasismin pelon olevan syynä siihen, ettei maapallon kohtalonkysymystä uskalleta käsitellä sen vaatimalla painoarvolla. Afrikan väestöräjähdys ei ole lainkaan asialistalla edes kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa. Tällainen suhtautuminen on pelkurimaista ja täysin vastuutonta. Ongelmien ratkaisun edellytys on tietenkin niiden käsittely.

Ylen artikkelin mukaan YK:n erilaisten väestöennusteiden mukaan keskimäärin väestön arvioidaan kasvavan seitsemästä 11 miljardiin vuoteen 2100 mennessä. Lähes kaikki kasvu tulee Afrikasta.

Merkittävä syy, miksei Afrikan väestöräjähdyksestä puhuta on ilmeisesti rasismin pelon ohella se, että ihmisoikeuksiin katsotaan kuuluvan myös vaikka kuinka holtittoman lisääntymisen – ja vaikka valtion eli muiden ihmisten elatuksen varassa. Ihmisen lisääntymisoikeudet vahvistettiin vuonna 1994 Kairon väestö- ja kehityskonferenssissa. Ilmeisesti Kiina ei ole sitten allekirjoittanut sopimusta, kun on harjoittanut tiukkaa yhden lapsen politiikkaa.

Tätäkin kansainvälistä ihmisoikeutta olisi tarkasteltava nyt muuttuneessa maailmantilanteessa uudelleen ja muutettava se tarkoituksenmukaiseksi – aivan, kuten tulee toimia pakolaissopimustenkin kohdalla.

Etenkin nyt, kun elämme historiallisen nopeaa lajien sukupuuttoaaltoa ihmisen vaikutuksesta, ihmislajin lemmikkeineen ja tuotantoeläimineen raivattua muut lajit on täysin moraalitonta vaatia ihmiselle oikeutta lisääntyä mielin määrin. Maapallon nisäkkäistä on nykyään 60 % tuotantoeläimiä, 36 % ihmisiä ja vain 4 % villieläimiä. Sitä paitsi ihminen säätelee usein varsin brutaalisti muiden eläinlajien lisääntymistä ja niiden omien poikasten hoitoa.

Olisikin toivottavaa, että nyt kun Kiina on aktiivinen bisnesmoottori Afrikassa, niin siltä liikenisi myös globaalia vastuuta – tai realistisemmin ajatellen omaa intressiä pyrkiä vaikuttamaan Afrikan maiden väestöpolitiikkaan. Kiinan yhden lapsen politiikassa oli järkyttäviä lieveilmiöitä, mutta jos Afrikassa päästäisiin edes kahden lapen politiikkaan, niin maapallo kiittäisi, eivätkä lieveilmiöt ehkä seuraisi niin voimakkaina ja niihin voitaisiin keksiä myös ratkaisuja.

Mutta millaista väestöpolitiikkaa harjoittaa nykyhallituksemme? Hallitusohjelman mukaan neljännestä ja viidennestä lapsesta aletaan maksaa korotettua lapsilisää! Ketkähän tästä pääasiassa hyötyvät? Lapsia paljon synnyttävät kehitysmaista tulevat naiset jäävät tämän seurauksena entistäkin mieluummin kotiin synnyttämään lisälapsia. Ainakin eräiden kasvatusasiantuntijoiden mukaan lapset eivät myöskään saa enää riittävästi henkilökohtaista huomiota vanhemmilta, jos perheessä on lapsia enemmän kuin kolme. Hallitusohjelmassa ei nurinkurisesti puhutaan mitään siitä, kuinka tuettaisiin perheiden perustamista nykytilanteessa, jossa yhä useampi jää kokonaan vaille perhettä ja usein tahattomasti.

Rinteen hallitukselle monikulttuurisuuden ja väestönvaihdoksen edistäminen onkin tärkeämpi tavoite kuin ilmastonmuutoksen torjuminen. Ilmastopäästöjen vähentämisessä sivuutetaan se oleellinen asia, että kun kehitysmaista otetaan tänne konservatiivisia, suurperheitä ja lihansyöntiä suosivia ihmisiä uudisasukkaiksi, niin tämä tukee ilmastopäästöjen kasvua. Lapsen saaminen Suomessa kuormittaa ilmastoa moninverroin enemmän kuin Afrikassa. Rikkaassa maassa lapsesta koituu vuodessa noin 58,6 tonnia hiilidioksidipäästöjä ja autosta vain 2,4 tonnia. Lisäksi kehitysmaiden kaksoiskansalaiset lentävät pitkiä ja ilmastolle haitallisimpia lentoja kotimaidensa ja Suomen välillä.

Jos keskityttäisiin turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten vastaanottamisen sijaan hyvinvoinnin, koulutuksen, yritystoiminnan ja omavaraisuuden kehittämiseen pakolaisleireillä, voitaisiin samalla panostaa pakolaisten ympäristökoulutukseen ja näin he veisivät ympäristöosaamisensa kotimaihinsa, kun jälleenrakennus alkaa.

Osallistu keskusteluun!


18 kommenttia
Nimetön
#1

Oikeastaan ilmasto ei liity väestön lisääntymiseen, vaikka voihan se pakkasessa olla toisella sijalla. Esim. Espanja on viljelty joka ainoa mahdollinen neliömetri, eli missä vettä riittää jne.

Väestöräjähdystä maapallo ei pysty estämään, mutta ruokatuotannon rajallisuus tekee sen. Tärkeintä olisikin keskittyä lihakarjan kasvattamiseen, jolloin heikompilaatuinen heinäkasvusto muutoin viljelykelvottomilla alueilla muuttuu proteiiniksi.

Ilmastonmuutos on vain yksi hämäys tässä kokonaisuudessa, joka aikanaan johtaa katastrofiin. Makeaa vettä riittää maapallolla, mutta kasvuala käy vähiin, vesi kun on pumpattava ylös vuorille. Pelkästään suurimpien mantereiden jokien valumat ovat noin 10 000 litraa vuorokaudessa maapallon henkeä kohden, vauvasta vaariin.

Kyse on myös avomaaviljelyn jättimäinen vedenkulutuksen lisäys, siinä kun haihtuu valtavasti vettä. Sateiden osuminen mantereille on kuitenkin vähemmän, kuin valtameriin, vaikka vesi ei vähään aikaan lopu maapallolla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kasviksia, lihaa ja läskiä
#5

Kasvisruokailusta aiheutuu myös valtavasti haittaa. Kasviksia kärrätään laivataan ja lennätetään ympäri maapallon.
Kylmässä elimistön vaatimukset ravinnolle ovat toiset kuin helteisissä maissa. Täällä tarvitaan tiettyjä rasvoja jotta ei tulisi puutostauteja. Köyhän ravinnon aiheuttamasta omakohtaisesti koetusta puutostaudista tiedän sen, että jo muutaman viikon väärä ruokavalio aiheuttaa keripukin. Eikä se ole mukavaa…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Höpö höpö
#2

Pannaan Suomi autioksi asukkaista, muttakaamme kaikki Afrikkaan, ja tehdään tästä no-go maa. Ruotsi ja Norja vastuullisina maina seuraisivat esimerkkiämme.
Olisiko tällä mitään vaikutusta ilmastoon?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Eipä sillä väestön määrällä tai ruoalla ole väliä, millaisia lämpötiloja maapallolla on. Hiilidioksidin määrä on samoissa lukemissa Suomessa, Etelämantereella, ja vaikka pohjoisnavalla, ja silti lämpötilat ovat eri alueilla kuin toisilta planeetoilta. Etelämannerta ympäröivä merijääalue on laajuudeltaan jo Etelämennerta suurempi, vaikka hiilidioksidi on samalla tasolla, kuin esim. Suomessa. Näin hiilidioksidilla ei ole absoluuttisen varmasti mitään tekemistä ilmaston lämpötiloihin. Sen sijaan maapallon magneettikenttä on jyrkässä heikkenemisen tilassa, johtuen maan ytimen asennon nopeasta muutoksesta. Maan magneettikenttä toimii myös säteilyn ohjurina, josta johtuu mm. eteläisen Euroopn kuumat. Systeemit ovat liian monimukaisia tässä esitettäväksi, mutta se on jo täysin selvää, että ei edes Ylen propaganda saa luuta lihaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Se on juuri näin, auringosta saapuvat varaukselliset hiukkaset virtaavat entistä vapaammin maan magneettikentän läpi kentän heikentyessä. Myös pilvikerrokset ottavat näitä varauksellisia hiukkasia vastaan, ja aiheuttavat jäniteitä maan ja pilvien välillä, ja johtavat vaikka kansasilaiseen ukonilmoihin. Ukkopilvet eivät sisällä siis mitään ”hieromasähköä”, kuten on anettu ymmärtää. Ukkoset tulevat lisääntymään rajusti tulevaisuudessa. Maapallon magneettikenttä on heikentynyt viimeisten 3000 vuoden aikana noin 30%, ja viimeisten 150 vuoden aikana tuosta noin 10-15% tutkimusten mukaan. Edessä on siis viellä rajusti jyrisevämpi tulevaisuus, jossa seurauksia on mm. tietoliikenteen ja sähkönjakelujen kaatumisien suma edessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Maapallon magneettikenttä toimii ikään kuin negatiivisena katodisädeputken poikkeutuskelana. Siksi se ohjaa säteilyä (pääosin suurenergisiä protoneja) vaihtelevasti, maapallon magneettikentän huojunassa. Näin säteilyannoksen saanut on vaaravyöhykkeellä mm. juuri nyt eteläisen Euroopan alueella. Säteily aiheuttaa mm. syöpää, jota säteilyn aiheuttama lämpö ei saa aikaiseksi. Maapallon magneettikenttä ulottuu jopa kymmeniä tuhansia kilometrejä pois päin maasta, kohden aurinkoa. hiilidioksidi ei tee vastaavaa, eikä aiheuta lämpenemistä. Tuo olisi hyvä muistaa, että säteilyannokset jäisivät minimiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Ei voi sanoa muuta, kuin suomalaisia kusetetaan oikein olan kautta, hiilidioksiditeorioillaan. Juuri tällä hetkellä keskisessä Suomessa hiilidioksidi maanpinnan tasolla on noin 419 ppm, ja lämpötila noin 10 C astetta. Vastaavasti Kreikan eteläisellä rannikolla hiili on 418 ppm, lämpötila 17 C astetta, ja varmuuden vuoksi vertailua Italian eteläkärjestä, hiilidioksidi 417 ppm, ja lämpötila 20 C astetta. Vain idiootit uskovat hiilidioksiditeoriaan, mutta idiootteja ovat myös suomalaiset meteorologit, kun jauhavat suoranaista paskaa ja valehtelevat suoraan ihmisille television kautta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Maapallon suurimmat valehtelijat ilmastonmuutoksta ovat YK, IPCC ja Suomen ilmatieteenlaitos. Pakolaisuus ei johdu ilmastonmuutoksesta, vaan väen paljouden lisääntymisestä, ja diktatuurien tukemisesta, mukamas kehitysapua, voi perkele.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Tuohon hiilidioksidipitoisuuden vaikutukseen voi lisätä juuri tämän hetken vertailut em. kohteissa; keskinen Suomi hiilidioksidi 423 ppm, ja lämpötila 12,9 C astetta. Kreikan rannikolla hiilidioksidipitoisuus on 419 ppm, ja lämpötila 24,5 C astetta. Italian rannikon hiilidioksidipitoisuus on 417 ppm, ja lämpötila21,7 C astetta, kello 21.25. Edellinen mittaus tehtiin aamulla, ja on mainittu edellä.

Historian mittaukset käy yhteen edellisten mittausten kanssa. Ylen meteorologit eivät tunnusta tappiotaan, ei ymmärtämättömyyttään, keskittyvät valheellisen ilmastopropagandan levittämiseen, ja juhlivat homopareja joka yhteydessä.

Ylen meteorologit eivät ymmärrä, mistä johtuu eteläisen Euroopan lämmöt, selitykset, tuulee Saharasta ym. Jos Ylen ns. asiantuntijat edes hiukan paneutuisivat tieteellisiin selityksiin, suoran aurinkotuulen aiheuttama lämpeneminen, m-kenttä toimii säteilyn keskittimenä, polttolasin tavoin. M-kenttä vangitsee hiukkasia, ja ohjaa niitä tulokulmasta riippuen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Se on juuri näin, maapallon magneettikenttä muodostaa ihmissilmän muotoisen linssin, joka vangitsee suurenergisiä aurinkotuulen hiukkasia, 95% protoneja. Päivänpuolella maanpintaa osuva säteily alue on laaja ovaalin muotoinen sädekimppu, joka liikkuu luonnollisesti vuorokauden tahdissa. Pääosa tuosta jättimäisestä energiasta osuu päiväntasaajalle, ja molemmin puolin. Esim. Autraliassa on tällä hetkellä pohjoisosissa jopa nolla alapuolella, ja keskilämmöt varsin alhaalla, keskilämmöt tällä hetkellä luokkaa 13-14 C astetta, eteläisellä rannikolla 5,7 C astetta mantereen puolella. Huomattavaa on, että Etelämannerta ympäröivä merijäätikön laajuus on kasvanut jo noin 1,2 mantereen jäätikköaluetta suuremmaksi. Pelättävissä on, että Länsituultenvirta hidastuu jäätymisen vuoksi, ja muuttaa maapallon ilmastoa. Ylivuotiset merijäätiköt olisivat maapallon tuhon enteitä, siis ilmasto on rajusti kylmenemässä. Osa Läntituulten virtauksista ”vuotaa” Tyynellemerelle (p-tasaajalla 22,9 C astetta).

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Pitää viellä kerran antaa tuloksia noista keskisen Suomen; Kreikan rannikon ja Italian etetäisen osian hiilidioksidipitoisuuksista ja lämmöistä; tänään, 26.06.2019, klo 17.48.02, keskisen Suomen hiilidioksidipitoisuus on 423 ppm, ja lämpötila 17,6 C astetta. Kreikan rannikolla hiilidioksidipitoisuus on 415 ppm, ja lämpötila 27 C astetta. Italian etläisellä rannikolla hiilidioksidipitoisuus on 416 ppm, ja lämpötila 27,6 C astetta.

Tilastoa voisi ilmeisesti pitää loputtomiin, ja aina sama toisto; lämpötilat eivät todellakaan ole liitoksissa hiilidioksidipitoisuuteen; vaan suoraan säteilyyn. Pohjoinen pallonpuolisko on tällä hetkellä merkittävä hiilinielu. Jopa Puolan hiilinielut ovat Amazonin sademetsien tasolla, 391 ppm. Kasvu onkin merkki riittävän hiilidioksidin alueista, ja hiilivarastot ilmakehässä tulevat talven varastoista kesäisin käyttöön.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Tämä on ehdottomasti viimeinen raportti tässä yhteydessä, mutta oli pakko kirjoittaa edellisiin liittyen; Saharassa ja rannikolla Pohjanmaalla, eli jota kuinkin samalla pituuspiirillä klo 22:13 27.06.2019, molemmissa hiilidioksidipitoisuudet ovat 421 ppm, ja Saharan lämpötila on 37,2 C astetta, ja Pohjanmaalla lämpötila on 13,9 C astetta. Hiilidioksidilla ei siis ole mitään tekemistä lämpöjen kanssa. Sen sijaan, viellä kerran, se on suora auringonsäteily, joka kuumentaa, ja siihen löytyy muut selitykset, joita tässä en enää ala selittelemään. Pohjimmainen syy iltalämpöihin on maaperään päivänaikaan varastoitunut lämpö, ja vaikka suuret asfaltoidut alueet, kuten kaupunkilämmöt myös

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Tähän voi lisätä jäämerialueen mannerlaattojen merenpohjan maanjäristyksen (aktiivisuus lisääntymässä), jotka etenevät kohden Siperiaa. Nuo ovat pahaenteinen merkki mannerlaattojen repeämän jatkumisesta läpi itäisen Venäjän tyynenmeren puolelle. Prosessi liittyy maapallon ytimen asennon muutoksesta, ja on osa prekession tuomista muutoksista. Siperiassa on runsaasti ns. uinuvia jättitulivuoria, jotka aktivoituvat prosessissa, ja mustaa riittää tuhansiksi vuosiksi. Hankalinta tässä on magneettikenttä jyrkkä heikkeneminen, joka aiheuttaa mm. eteläiseen Eurooppaan tulisia säteilypurkauksia auringosta. Suomessa ollaan onneksi toistaiseksi turvassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Mitään sellaista kuin ”monikulttuurisuus” ei ole olemassakaan.

Aasian ja Afrikan maissa täytyisi tehdä hartiavoimin töitä syntyvyyden säännöstelyn eteen.

Eikö esim. kehitysavun nimissä voisi järjestää jokaisen ko alueen maahan ilmaisen sterilisoinnin kaikille naisille ja miehille, joilla on kolme lasta tai enemmän. Kaksi – kolme lasta ja sitten ilmainen sterilisointi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Aasiassa ja vaikka Afrikassa lapset ovat eläkejärjestelmä. Mitä enemmän lapsia kaivamassa kaatopaikkoja, sen korkeampi elintaso. Korkeanelintason maissa pitäisi ymmärtää, mistä kaikessa on kysymys. Lahjoituksilla ei saada mitään aikaiseksi, kyse on köyhien maiden maiden asukkaiden itsetunnon nujertamisesta. Suorat rahatoimitukset hallituksille eivät ohjaudu maiden kehitykseen tai asukkaiden iloksi, vaan aseisiin ja kuninkaiden ym. elintason kohotukseen. Tätä vihervasemmisto ei ymmärrä. Ilmastomuutos ei aja ihmisiä pakolaisiksi, vaan diktaattoreiden ahneus. Afrikassa Rinne olisi kaiketi täysi ahne diktaattori, ja Suomessa on vain löysäpäinen sak:n juoksupoika.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Se onjuuri näin, ja lisäksi afrikkalaiset ovat keksineet lähettää lapset Suomeen, pakoon ihan mitä tahansa (syitä riittää, niin paljon, kuin mielikuvitusta riittää), ja äidit mukaan. Nämä lähettää sitten Suomesta osan avustuksistaan Afrikkaan eläkejärjestelmää mallaten. Kun demarit nauraa suomalaisen eläkejärjestelmän romuttamiselle, rahat syydetään siis afrikkalaisen eläkejärjestelmän kehittämiseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Jokainen yhden lapsen aikaansaanut pari pitää tulevaisuudessa sterilisoida tasapuolisesti kaikissa maissa riippumatta parisuhteen laadusta ja kestosta. Muuten hukumme pätskään ja tauteihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#4

Monikulttuurisuus on sitä että kadut on täynnä Pedofiileja Homoja ,Huumehörhöjä,Terroristeja ,Pakolaisia , Rikollisia Maleksijoita jne…
Monikulttuurisiuus työllistää sen kannatajien mukaan paljon mm. Poliiseja,oikeuslaitosta,hoitohenkilökuntaa ym ym.
Monikultturisuuden kannattajat sanoo että otetaan velkaa ja eletään kuin siat pellossa.maailmassa on paljon ääliö politikkoja jotka kannattaa tätä hulluutta mm. Obama, Merkkel, Ranskan Presitentti jne. jne..
Onneksi maailman 3 tosiasiallista johtajaa on järki miehiä kaikki eikä ne kannata tätä hulluutta siis Trump , Putin ja Kiinan Presitentti
Ajatelkaa jos nämä
hullut ja sairaat Monikulttuurisuuden ihannoijat saisi vallan ,niin maailmahan olisi sodassa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000