Perussuomalaiset

Henna Kajava

Lukiolainen kertoo: Etnojen kotibileryöstöjä ja väkivaltaa

Terveisiä Espoon vaaliteltalta! 18-vuotias lukiolaispoika tuli teltalle ja kysyin, mikä häntä PS:ssä vetää puoleensa. Hän kertoi ensin etnisestä väkivallasta, jota on nähnyt nuorten kokoontumisissa. Sitten hän kertoi, kuinka Espoossakin esiintyy sama ilmiö, josta olen kuullut Helsingistä – Sarvesta juureutuvat menevät usein kuokkimaan kymmenittäin nuorten kotibileisiin ja vievät kaiken, mikä on arvokasta ja myytävissä. Etnoilla on kuulemma myös lähes aina teräaseet mukana. Täällä Espoossa onkin uutisoitu paikallislehdessäkin, kuinka teräaseiden mukana kantaminen on yleistynyt.

Otetaan ensin pojan kokemukset kesältä Hietsussa (Hietaniemen uimaranta). Hän oli nähnyt kuluneena kesänä Hietsussa kaksi pahoinpitelyä etnojoukkojen toimesta. Näistäkään ei ole ollut mediassa. Ensimmäisessä tapauksessa kantisnuorelta oltiin tultu pyytämään nuuskaa. Hän tarjosi ystävällisesti sormiensa välissä yhtä tyynyä. Etno sanoi, ettei se kelpaa, vaan hän haluaa ottaa itse rasiasta. Kantisnuori sanoi, että jos ei kelpaa, niin ei sitten. Sen jälkeen etno oli lyönyt kantista naamaan niin, että veri oli lentänyt ja kantispojan kuulemma aivan uudet kengät olivat veressä. Toivon, ettei nenä murtunut, mutta en tiedä, miten kävi ?.

Toisessa tapauksessa etno oli hakannut Hietsussa toisen etnon niin, että uhri jäi ”sätkimään maahan”. Tällaista oli aivan sietämätöntä kuulla. Kertoja epäili, että siinä oli tullut vakava aivovamma. Ambulanssi tuli paikalle hakemaan uhria.

Vaikuttaa siltä, että Hietsu on nykyään aika riskipaikka nuorille. Eräs em. kirjoitteluni sosiaalisessa mediassa lukenut isä kommentoi, että somali oli napannut hänen tyttärensä laukun siellä. Varas oli juossut ringissä istuneen tyttöporukan läpi ja varastanut laukun. Tyttö oli rynnännyt perään, mutta isä vannotti tytärtään, ettei tämä lähde vastaisuudessa perään, koska voi tulla helposti puukosta. Laukku löytyi, mutta kamera ja kännykkä oli viety. Hauska yksityiskohta oli, että rahapussikin oli tallella, koska se näytti meikkipussilta. Poliisi oli jäljittänyt kännykän kongolaiselta kauppiaalta, koska isä pitää kirjaa sarjanumeroista. Poliisi suositteli kuitenkin kännykän hävittämistä, koska sitä oli ilmeisesti käytetty huumekaupassa.

Kotibileiden ryöstöstä olen kuullut eräältä nuorten parissa työskentelevältä, että kyseessä on ihan selkeä ilmiö Helsingissä, ja tietolähde on erittäin luotettava. Nyt sain kuulla, että Espoossa tapahtuu samaa. Kuulemma nämä porukat tulevat kuokkimaan usein jonkun bilevieraan tutun kautta tai vastaavan löyhän sidoksen. Sitten ottavat kaiken, millä on arvoa mukaansa. Lukiolaispojan kaverilta oli viety myös Kela-kortti, jota kertoja piti esimerkkinä, kuinka kaikki otetaan. Se oli ollut ilmeisesti poissa lompakosta, irrallaan.

Lukiolaispojan mukaan etnohakkaajia ei yleensä saada kiinni, koska väkivalta tapahtuu isoissa nuorten kokoontumisissa, joissa nautitaan alkoholia, eikä tekijää enää tunnistettaisi. Näissä on helppoa hävitä nopeasti väkijoukkoon. Rikosilmoituksiakaan tuskin tehdään, jos uhri ei usko tunnistavansa tekijää.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


12 kommenttia
...
#1

Nuoret voivat hakea menetyksensä vaikkapa vihreiden stalinistihuorien puoluetoimistosta – Väkivaltaa käyttäen.Kyseessä on itsepuolustus ja jos vihreitä pikku huorasikoja kuolee siinä ohessa se on ikävä yksittäistapaus joka johtui vihreiden stalinistihuorien Suomalaisvastaisesta rasistisesta vihasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Henna , pahalta kertomuksesi tuntuu ja sitä se varmasti myös on !! Siihen tulisi nyt varauduttua , jollakinkeinoin !?! Oliskos jotkut katupartiot vai mikä avuksi ??! Asiasta toiseen olen lukenut , että Sinisiä olisi tulossa vaaliehdokkaaksi takaisin persuihin !?! Kuinka niihin tulisi suhtautua ??! Sanottiin ennen , että kyllä se routa Porsaan kotiin tuo !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Nykyisen, aina Hallituksesta, Valtakunnan syyttäjään ja Poliisin johtoa myöten vallitsevan asenteen, johdosta joudumme todennäköisesti muodostamaan Kodinturvajoukkoja. On vain ajan kysymys milloin tähän joudutaan.
Faktoja peittelemällä, vähättelemällä ja hiljaisesti hyväksymällä, teemme tilaa kuvatun tyyppisille ”kulttuurinrikastumiselle”.
Asialla on kiire. Tuskin haluamme meillekin Ruotsin mallia? Jos tulijoiden ”kulttuuriperimään” kuuluu raaka väkivalta, niin sen kulttuurin jatkumo on katkaistava tya sitten mentävä harjoittamaan sitä sinne jossa se hyväksytään.
Järkyttävntähän on viranomaistemme uskallus tai kyvyttömyys puuttua ilmiön katkaisemiseen heti alkuunsa, koska tilanne tulee jatkossa pahenemaan, jos ei kukaan uskalla toimia.
Hyssyttelyn aika on ohitse, vaikka sitä kuinka suosittaisiin ”vihapuheeksi” leimautumisen savuverhon suojassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

tarkkailija
#6

Maahanmuuttajien yhä röyhkeämpi käytös on arkipäivää oppilaitoksissa. Koulun henkilökunnalle uhotaan, haistatellaan ja huudellaan ”v..tun rasisti” jos joku henkilökunnasta uskaltaa puuttua ”mölyapinalauman” jatkuvaan häiriköintiin. Tietyllä ryhmällä, jos on kotona saanut kasvatuksen omaan kulttuuriin, kyse on kunniasta eli vääräuskoinen opettaja ei saa loukata tätä erikoista kunniaa vaatimalla esim. sääntöjen noudattamista tai anteeksipyyntöä. Ristiriita on valtava ja johtaa väistämättä konflikteihin.
Järjestelmä on kriisissä ja omien sääntöjensä vanki tällaisen keskiaikaisen kunniakäsityksen edessä. Jokainen ymmärtää mihin tämä johtaa tulevaisuudessa, ellei tähän nyt puututa ankarasti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Vuosaaressa on tapahtunut tätä samaa kotibilemeininkiä. Lisäksi pojat häädetty paikalta pois, ja tytöt jääneet huomaamattaan yksin jäljelle. Arvaatte, mitä siinä on tapahtunut.

Tästä kertoi isä, jonka tytär oli ollut näissä bileissä.

Suomi ei ole enää entisensä, vaikka tutut rakennukset, bussipysäkit, metroasemat, ostariit, ihmiset ja pihakoivut ovat paikallaan. Ja vaikka uutisissa ei näistä ”näkymättömistä oloduhteisen muutoksista” kerrota.

Vanhempien on syytä herätä keskeltä omia kiireitään näkemään tämä ja kuuntelemaan toisiaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Vihreän Sisä ja Ulkoministerin valinta oli suuri virhe!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Vihreät ovat suomalaisuuden pahimpia vihollisia nykyään.
Kommaritkin ovat aina olleet jollakin tapaa suomalaismielisiä, vihreät ovat avoimen anarkistisia, mikä on pahinta mitä voi olla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Sarvesta juureentuneilla ei ole mitään menetettävää, hehän ovat vääräuskoisten mailla, eikä vääräuskoisia tarvitse sarven uskonnon mukaan kunnioittaa, kaiken varastaminen ja hävittäminen on ihan hyväksyttävää sarvelaisten mukaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000