Perussuomalaiset

Henna Kajava

Kirja Jussi Halla-ahosta ja konservatismin moninaisuus

Onko sopivaa kirjoittaa elossa olevasta ihmisestä – vaikka hän olisikin valtakunnan julkkis – kirja ilman tämän itsensä haastattelua? Näin on tehnyt Lauri Nurmi kirjoitettuaan kirjan Halla-ahosta. Julkaisuajankohdalla saatetaan pyrkiä osaltaan vaikuttamaan kuntavaalien tulokseen.

Kirjassa mainitaan mm., että Halla-aho on kirjoittanut aikoinaan blogissaan vihaavansa ihmisoikeuksia ja nimittänyt holokaustia holo-hölinäksi. Edellä mainittu voidaan todennäköisesti tulkita kapinoinniksi tietynlaista nykyisin vallitsevaa, kansakunnille tuhoisaa ihmisoikeusajattelua kohtaan – etenkin, kun Jussi oli kirjoittanut ”ihmisoikeudet” sitaateissa, minkä Nurmi tietenkin mielellään jätti mainitsematta. Jälkimainittu taas saattaa ilmentää esimerkiksi sitä, millaisiin tarkoitusperiin natsi-Saksan kammottavaa esimerkkiä on käytetty – myös esimerkiksi katsomiseen läpi sormien palestiinalaisten ihmisoikeuksien polkemista. Nämä olivat vain eräitä mahdollisuuksia ja on mahdotonta tietää, mitä asiayhteydestä irroitetuilla lauseenpätkillä on tarkoitettu lukematta Jussin tekstiä hieman enemmän.

Kansallismieliset vastustavat monikulttuurisuuspolitiikkaa ainakin nykyään korostuneesti nimenomaan ihmisoikeusnäkökulmasta. Monikulttuurinen yhteiskunta on esimerkiksi väkivaltaisempi ja epävakaampi.

Niinikään holokausti oli tietenkin äärimmäisen järkyttävä historiallinen tapahtuma, mutta monet vielä nykyäänkin jatkuvat kammottavat raakuudet viattomia ihmisiä kohtaan ovat jääneet kauan sitten tapahtuneiden natsien hirmutekojen muistelun varjoon. Ne ovat nykypäivää ja niihin tulisi reagoida voimakkaasti menneiden muisteluiden sijaan.

Halla-aho kertoo olevansa konservatiivi ja PS on ilmeisesti edelleen kansalliskonservatiivinen puolue. Konservatiivisuus merkitsee kuitenkin hyvin erilaisia asioita eri maissa. Lisäksi perussuomalaisissa on myös liberaaleja, mutta valtaosa lienee näiden välimaastossa.

Wikipediassa on varsin kiinnostava katsanto konservatismin merkittäviin eroihin eri maissa. Ruotsin konservatismia luonnehditaan näin: ”Ruotsalainen konservatismi on modernisoitunut ja sen aatteellinen sisältö on liberalisoitunut. Alkujaan aatetta edustava oikeisto oli sääty-yhteiskunnan ylimpien luokkien etujen ajaja, mutta myöhemmin konservatismista on muodostunut porvarillinen liike, joka edustaa yrittäjyyttä ja hyvin koulutettua väestöä.”

Suomen konservatismi kuulostaa vielä paremmalta: ”Suomalainen konservatismin synty poikkeaa pohjaltaan huomattavasti kansainvälisistä aatetovereistaan. Suomalaisen konservatismin aatemaailma on perustaltaan talonpoikainen, voimakkaan luterilainen ja kansallinen. Suomalainen konservatismi on edustanut suomenkielistä syrjittyä väestöä, joka on pyrkinyt säätykierrossa ylöspäin. Konservatiivit säilyttivät omaksumansa linja kansallisena ja isänmaallisena ryhmänä, jonka merkitys Suomen itsenäisyyden toteuttajana ja puolustajana on ollut merkittävä. Suomalainen konservatismi on kansakokonaisuutta puolustava liike, mutta sen keskeisenä ongelmana on yhdistää keskenään yrittäjän ja palkansaajien erilaiset edut.”

Vaikka suomalainen ja ruotsalainen konservatismi tuntuvat ainakin edellä esitettyjen määritelmien mukaan aika hyviltä, niin tuntuu, että harva haluaa esittäytyä konservatiiviksi. Tämä johtuu varmasti sekä siitä, että eri maiden, kuten USA:n erilainen konservatismi sekoitetaan suomalaiseen, että myös Euroopan historiassa vallinneesta konservatiivien ja liberaalien kamppailusta, jota opetetaan yläasteiden historian tunneilla. Konservatismia luonnehtii yläasteen historian opetuksen mukaan mm. ”taantumuksellisuus”, ”vanhoillisuus” ja luokkayhteiskunnan suosiminen, liberalismia puolestaan mm. yksilön itsemääräämisperiaatteen nostaminen jalustalle ja vapauden aate. 

Mielestäni on hyvä, että puolueessa on niin kansallismielisiä konservatiiveja, kuin liberaalejakin sekä kaikkea siltä väliltä. Jos kaikki välttäisivät leimakirvestä, eivätkä haluaisi lokeroitua mihinkään, kuten nykyään on ymmärrettävästi suosittua, niin alkaisi tuntua liikaa harmaalta massalta, vesittyneisyydeltä, liialta arkuudelta ja monimuotoisuus sekä poliittinen suvaitsevaisuus kärsisivät puolueen sisällä. Toisaalta en itse edelleenkään koe kumpaakaan vaihtoehtoa itselleni kotoisaksi, vaan molempien ismien ajattelutavoista ja ilmenemismuodoista osa tuntuu hyviltä. Toisaalta, jos molemmat ismit avattaisiin tarkasti käytännön tasolla, niin varmaan niitä silloin voisi punnita ja katsoa, että kumpaa on enemmän – konservatiivi vai liberaali. Kuitenkin, jos sitä olisi vaikka vain 60- tai 70 %:sti jompaa kumpaa, niin en haluaisi esittäytyä kumpanakaan.

Osallistu keskusteluun!


17 kommenttia
Nimetön
#1

Saahan kirjailija (tai toimittaja) valita aiheensa vapaasti.
Ehkäpä Halla-ahon pitäisi olla hyvillään – hän on niin tärkeä ihminen, että hänestä kirjoja kirjoitetaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Itselläni on sellainen käsitys, että ko. teoksen kirjoittaja katsoo maailmaa punavihreästä kuplasta eli teoksella on vahva poliittinen tarkoitus antaa Halla-ahosta sellainen kuva, mikä vahvistaa vasemmiston itseonanointia entisestään. Toisaalta kirjoittaja itse haluaa nousta omassa kuplassaan arvostettujen towereiden joukkoon. Alpakkamedia luonnollisesti tulee siteeraamaan kirjaa aktiivisesti absoluuttisena totuutena omissa agendajutuissaan.
Kirja kannattaa jättää noteeraamatta kokonaan. Se kertoo enemmän kirjoittajastaan kuin kohdehenkilöstä. Hyvin todennäköisesti se on vain katkeran vasemmistopierun oksennus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#7

Rikastetaanko nyt uutta kulttuuria kirjallisuuden saralla? Sauli Niinistöstä taisi muuten sama tyyppi tehdä vastaavan kirjan? Liekö tämä uusi bisneksen malli jostain Trumpin juontamista ohjelmista?
Kerrostalokyttääjät, nyt napsimaan kuvia ja tekemään muistiinpanoja naapureista. Eihän koskaan tiedä, milloin on ”kirjailija” ovesi takana aineistoa keräämässä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Jussi ei oman päivityksensä mukaan vaikuttanut kovin ilahtuneelta kirjasta. 🙂 Toki saa kirjoittaa kirjan noin, kuten Nurmi toimi, mutta on eri asia, mitä mieltä on kirjoittajan toimintatavasta ja kirjoitustyylistä. Uutisointien mukaan vaikuttaa siltä, että on haluttu luoda kielteistä kuvaa PS:n pj:stä nostamalla yksittäisiä lauseenpätkiä keskeisiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Hennakin. Sanonta: Hyvä ihminen tuo lähimmäisestään esille hyviä asioita ja paha ihminen pahoja asioita. Eli: Sydämen kyllyydestä; suu puhuu. Jeesuksessahan me se: ”Jakajaihmisenä”; Selvästi nähdään ja; nähtiin. ”Piru ei omiansa kiusaa.” Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Lauri Nurmen kirja , Jussi Halla – ahosta !! Pilkka osunee , kirjoittajan / kuppaniensa , omaan nilkkaan !?!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

H Moilanen
#4

Ylen Lauri Nurmen kirjaa käsittelevässä uutisessa on kommentointi auki ja tässä yksi hedelmä. Mikaelkosiis niminen vastaa toiselle joka oli ensin kirjoittanut mm ”Halla-aho vaikuttaa olevan puolueensa järkevimpiä jäseniä”.

Näin Mikaelkosiis: ”Halla-aho on kuitenkin kirjoitellut miten väkivalta on aliarvostettu ongelmanratkaisukeino ja kuinka kaikki terroristit ovat muslimeja. Ja nuo ovat sanatarkkoja lainauksia, joista jälkimmäisestä on tullut Halla-aholle langettava tuomio korkeinta oikeutta myöten.”

Sehän oli Teuvo Hakkarainen joka kirjoitti Nizzan verilöylyn jälkeen ”kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta kaikki terroristit ovat muslimeja”, ei Halla-aho. Teuvo saikin kovan sakkotuomion kirjoittelustaan.

Kaikkein hauskin osa on tohkeissaan olevan kommentaattorin ”Ja nuo ovat sanatarkkoja lainauksia…”. Kuinka pihalla ihminen voikaan olla?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

tepXO
#9

Jos noista sanoista on tullut langettava tuomio, se merkitsee, että yksi KO:n kolmesta jäsenetä ei nähnyt niissä mitään lainvastaista. Ei paha.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Tämän päivän liberaali ajattelu on muutaman vuosikymmenen päästä konservatiivista.
Tämän päivän todellinen poliittinen jako menee patrioottien ja globalistien välillä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000