Perussuomalaiset

Henna Kajava

HS: Miljoonia ihmisiä tulossa ehkä pian Eurooppaan

Hesari kirjoittaa, kuinka EU:ssa yritetään jälleen löytää uutta ratkaisua Välimeren yli virtaavalle kansainvaellukselle. Viime vuonna Välimeren yli pyrki Eurooppaan 60 000 ihmistä, joista noin tuhannen epäillään hukkuneen. Asiantuntijoiden mukaan tilanne on nyt kuitenkin sellainen, että miljoonia ihmisiä saattaa lähteä hyvin nopeasti liikkeelle kohti Eurooppaa jopa miljoonia – viikoissa tai kuukausissa. Suomi, eikä Eurooppa ole varautunut asiaan edelleenkään millään tavoin torjuakseen tällaisen massiivisen, Euroopan tuhoksi koituvan muuttoaallon. EU:n uusissa maahanmuuttopoliittisissa pohdinnoissa on jälleen lähtökohtana se, että miten tulijat saataisiin jaettua tasaisemmin kaikkiin EU-maihin ja erityisesti Itä-Euroopan maat vihdoin vastaanottamaan Afrikasta tulevaa väestöä:

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006363230.html?fbclid=IwAR2NTANHiqoqcS6EQJRdUFGSj-jyAvISTgeVFoRYsXqmfbgt2DVteXxUv2E

EU:ssa keskitytään kantamaan yhä huolta ennen kaikkea siitä, ettei Välimereen huku ketään, vaikka ihmiset lähtevät vapaaehtoisesti ihmissalakuljettajien matkaan ja ottavat tietoisen riskin. Tähän asiaan keskittyminen on selkeän ideologista, sillä se on täysin vailla suhteellisuudentajua. Maailmassa kuolee esimerkiksi yli 6,3 miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta vuodessa, joista suuren osan henki oltaisiin voitu pelastaa panostamalla melko yksinkertaisiin perusasioihin. Näihin asioihin panostamalla vahvan syntyvyyden säännöstelypolitiikan ohella olisi paljon humaanimpaa sen sijaan, että rajallisia resursseja käytetään ihmisten asuttamiseen Eurooppaan, jossa työpaikkoja on erittäin niukasti heikosti koulutetulle väestölle. Millaiset Euroopan kehitysyhteistyöresurssit tulevat olemaan sen jälkeen, jos tänne päästetään miljoonia ihmisiä Afrikasta? Euroopassa on jo nykyisellään valtavia ongelmia yhteiskuntien kaikilla osa-alueilla.

EU:n uuteen maahanmuuttopolitiikkaan on keksitty nyt uutena ideana sitoa alue- ja kehitysrahoitus maiden halukkuuteen vastaanottaa väestöä, joka tulee Afrikasta. Jos Itä-Euroopan maat eivät halua vastaanottaa uusillakaan ehdoilla turvapaikanhakijoita ja nämä jäävät siten ilman EU:n tukia tämä voi johtaa siihen, että nämä seuraavat Iso-Britannian esimerkkiä.

Kuka enää uskoo, että EU kykenee vastaamaan Välimeren yli purkautuvan Afrikan liikaväestön aiheuttamiin haasteisiin? Ongelma on jo sinällään haastava ja kun asiaa ei edes yritetä ratkaista oikeasta tulokulmasta siten, että lähtökohtana on laittoman siirtolaisuuden pitäminen EU:n ulkopuolella niin EU muodostaa suuren vaaran Euroopan tulevaisuudelle. Euroopan maat odottavat enemmän tai vähemmän EU:lta ratkaisuja laittoman muuttoliikkeen torjumiseksi, eivätkä siksi varaudu tehokkaasti kansallisella tasolla torjumaan laitonta siirtolaisuutta.

Oli EU:ssa sitten mitä tahansa hyviä puolia niin ne eivät kompensoi sitä uhkaa, minkä EU:n kattava, taakanjakoon perustuva maahanmuuttopolitiikka aiheuttaa. Suomen on vaikea hyvin vientiriippuvaisena maana erota ensimmäisten joukossa EU:sta, mutta täytyy toivoa, että EU alkaa hajota liitoksistaan ja säilytetään EU:n hyvät puolet, kuten vapaakauppa, yhteistyö terrorismin torjunnassa ja ympäristöyhteistyö.

Mutta me länsimaalaisinahan olemme pääasiassa vastuussa ilmastonmuutoksesta ja kansainvaellukset johtuvat paljolti siitä välittömästi tai välillisesti? Afrikan väestöräjähdyksen seurauksena kansainvaellukset olisivat alkaneet joka tapauksessa ja Afrikan maat ovat itsenäisinä maina etupäässä itse vastuussa maidensa väestö- ja kehityspolitiikasta. Länsimaatkin ovat harjoittaneet monella tapaa vastuutonta politiikkaa suhteessa kehitysmaihin aikojen saatossa, mutta se taas ei ole meidän lastemme vika, joiden mahdollisuudet hyvään elämään tuhoamme, jos emme torju Euroopan väestönvaihdosta.

Osallistu keskusteluun!


27 kommenttia
Nimetön
#1

Eurooppa on maailman tiheimmin asuttu maanosa. Pohjolassa on myös liikaa väkeä elinympäristön olosuhteisiin nähden, valtaosa ruoasta ja raaka-aineista joudutaan tuomaan muualta. Hiilijalanjälkemme on kestämätön. Missään tapauksessa tänne ei saisi ottaa korkean syntyvyystason väestöä muualta. Ikävä kyllä tälle orastavalle Euroopan maiden tuholle ei taida enää olla muuta ennalta ehkäisevää vaihtoehtoa, kuin laittaa rautaa rajoille ja pitää ne rajat kiinni. Kaikki salakuljettajien alukset tulisi upottaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Miten niin hiilijalanjälkemme on kestämätön? Muu osa maapallosta on merkitsevä hiilidioksidin tuottaja. Toisaalta tämän heytkiset lämpötilat Suomessa ei edes johdu hiilidioksidista, koska sen vaikutukset oletetaan johtuvan auringonsäteilyn ja hiilidioksidin yhteisvaikutuksesta. Eihän täällä juuri aurinko nähdä talviaikaan. Lämpö tulee valtamereen varastoituneesta lämmöstä, eikä meidän mallimme maailmalle auta yhtään mitään, ei siis yhtään mitään. Se pitää nyt vain tajuta, myös ilmatieteenlaitoksen ns. ammattilaisten, hiilidioksidi ei lämmitä itsekseen yhtään mitään. Jos nyt viellä on pakko jatkaa, maapallon kokonaishiilidioksidin tuotanto riittää yksistään valtamerien levätuotannolla vain noin 2 tunniksi vuosittain, mutta kun mantereetkin tarvitsevat hiilidioksidia.Täytyy myöntää, että suomalaiset ovat täysiä puupäitä tässä hiilidioksidi kammossaan, sorry vaan kansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Juuri näin, suuressa kuvassa pohjoisnapa on menossa kuuden kuukauden kaamosaikaa kohden. Tuohon aikaan kukaan ei enää puhu ilmaston lämpenemisestä. Onneksi tulee jääkausi väliin, niin lakkaa tuo vouhotus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Se ”Kippo pitäs upottaa”tuumasi Poliisi komisario Jansson,Raid elokuvassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#8

Henna , kyllä se niin on , että E U uu on lähtenyt kiipeämään , takapuoli edellä puuhun !?! Näissä väestöjen asuttamisissa ! Tulis ottaa kunnon , ote Härkääsarvista !!?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Ikävä kyllä turha on mitään ”taakanjakoja” kehitellä. On satavarmaa, että muutamat maat eivät takuulla tulijota ota.
Tai jos, ”oikeusvaltioperiaatteen” rahoituksen katkaisun uhalla, hetkeksi ottavatkin, niin laittavat olot senverran hankaliksi, että kohta ovat meidän katettujen pöytien ääressä.
Asia ei todellakaan hoidu millään hyssyn, hyssyn ja lässyn, lässyn asenteella. Tulijoita nimittäin on ja jatkuvasti lisääntyvät. Uskokaa ihan huviksenne. Nyt saadaan myös vielä Afrikasta lisää.
Lähi-Idässä on väännetty satoja vuosia, jatkuvasti. On sunnit ja shiiat ja vielä juutalaisetkin. Miksi se nyt loppuisi? Porukka kasvaa, elinolot kiristyy, johonkin sieltä on lähdettävä.
Lopettakaa tuo lapsenusko ja varautukaa joko tai ratkaisuun. Tai kertokaa sitten miten juttu hoidetaan? Ratkaisu ennenkuin Erdogan avaa ”hanat”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Klasu
#3

Eu:n laskelmien mukaan Suomeen mahtuu 66 000 000 asukasta!
Kyseessä on globalistisen eliitin juoni ”valkoisen” väestön tuhoamiseksi. Eliitin joka haluaa hallita maailmaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

PelastakaaMiehetRy
Vihainen
#4

Välimereen hukkui 2019 vuoden aikana 2.200 salakuljetettua aikuista pakolaista. Joka ikinen päivä Afrikassa kuolee 13.699 alle 5 vuotiasta lasta, pääasiassa aliravitsemukseen. Hesari nostaa kovaa syyllisyystaakkaa noista 2200 hukkuneesta miehestä, mutta ei koskaan mainitse päivittäin kuolevaa 13.699 lasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

H Moilanen
#5

”Maailmassa kuolee esimerkiksi yli 6,3 miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta vuodessa, joista suuren osan henki oltaisiin voitu pelastaa panostamalla melko yksinkertaisiin perusasioihin.”

Jospa noin olisikin käynyt ja nuo henget olisi pelastettu, mitä muuta silloin olisi saavutettu kuin moraalisäteilyn hehku? Ainakin olisi saatu aikaistettua sitä hetkeä kun aivan tosissaan kakkaa alkaa lentämään tuulettimeen.

Viime vuonna maailmassa kuoli noin 58,8 miljoonaa ihmistä ja silti nettokasvu oli yli 80 miljoonaa ihmistä. Lisääntykää ja täyttäkää maa niin nopeasti kuin mahdollista, ettei tuleville sukupolville jäisi yhtään mitään, koska lapsikortti niin määrää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000