Perussuomalaiset

Henna Kajava

Haloo, Li! Kytöpuiston pahoinpitelijät koulun vaihtoon

Vantaan Kytöpuiston koululla tajuttomaksi pahoinpidellylle 11-vuotiaalle pojalle on ehdotettu koulun vaihtoa. Vaihtoon tulee laittaa uhrin koulun sijaan pahoinpitelijöiden koulu sekä koulun Silakkaliikkeeseen kuuluva rehtori, joka antoi kiusaamisen jatkua ainakin kuukauden verran uhrin isän yhteydenotoista huolimatta.

Opetusministeri Li Andersson otti kantaa pahoinpitelyyn ja koulunvaihtoasiaan, eikä pitänyt koulun vaihtoa hyvänä ideana, koska ”Lain mukaan jokaisella on vahva oikeus lähikouluun ja siksi ensisijainen vaihtoehto tulee aina olla, että ongelmat ratkaistaan omassa lähikoulussa.” Li ilmaisi tässä samalla puolustavansa vahvasti pahoinpitelijöiden oikeutta jäädä omaan lähikouluunsa – uhrin ohella. Vasemmistolle onkin tyypillistä nähdä myös syylliset uhreina, olivatpa nämä millaisia sadisteja tahansa.

Jos kyse olisi Li Anderssonin pian syntyvästä omasta kullannupusta, niin miten on, lähettäisikö Li edelleen lapsensa samaan kouluun hänen lapsensa lähes tappaneen poikaporukan kanssa? Li haluaa lisätä psykologien palveluita koulussa, mikä on todella tärkeää, mutta onko Li:llä sellaista tutkimustietoa, että koulupsykologit ovat tehokas apu kitkemään myös väkivaltaisten sosiopaattilasten väkivaltaisuuden? Psykologeja on lisäksi hyvin moneen junaan, kuten ihmisiä kaikilla ammattialoilla. Kuulisin niin mielelläni Li Anderssonin pelkkää yleistä diibadaabaa sisältävässä kannanotossa Kytöpuiston pahoinpitelyyn liittyen konkreettisia keinoja, joilla Li turvaisi uhrin koulunkäynnin samassa koulussa hänet lähes tappaneen poikanelikon kanssa. Kerrotko, Li?

Vasemmiston mielestä on mitä ilmeisimmin liian kova rangaistus lapsen lähes tappaneille varhaisnuorille lähettää nämä toiseen kouluun. Tämän seurauksena uhri käytännössä pakotetaan vaihtamaan koulua. Vai voiko kukaan olla niin typerä, että kuvittelee vakavasti traumatisoituneen lapsen, jolle on syntynyt koulukammo voivan vielä käydä samaa koulua hänet lähes tappaneiden väkivaltarikollisten kanssa? Koulun henkilökunta oli jo vakaasti ja pitkäaikaisesti näyttänyt uhrille, kuinka he eivät halunneet puuttua kiusaamiseen. Kiusaamista oli jatkunut jo kuukauden ja isä oli ottanut yhteyttä rehtoriin, sosiaalityöntekijään ja lastensuojeluun ilman vastakaikua. Isän toiminta kertoo, ettei kyse ollut ihan tavanomaisesta kiusaamisesta.

Vakavasti traumatisoituneen väkivallan uhrin toipumiselle on tutkitusti tärkeää, että hän kokee oikeuden toteutuvan ja syyllisten saavan riittävän rangaistuksen. Mitä nyt on odotettavissa syyllisille? Raskain rangaistus näille alaikäisille on Vantaan perusopetuksen päällikkö Ilkka Kalon mukaan erottaminen kolmeksi kuukaudeksi koulusta! Eikö nimenomaan ongelmanuorille ole tyypillistä, että he ottavat tuollaisen kolmen kuukauden loman kuin palkintona vastaan? Koettu koronakaranteeni saa rangaistuksen myös tuntumaan lievemmältä.

On selvää, että Suomessa tarvitaan alaikäisinä rikoksiin syyllistyneille ikätasoon sopivat rangaistukset, jotka todella tuntuvat. Eräs hyvä vaihtoehto on laittaa syylliset ikätasoon soveltuviin pakkotöihin, josta maksettava palkka suoritetaan lyhentämättömänä uhrin tilille. Tällaista työtä voisivat tehdä kaikki yli 10-vuotiaat vakaviin rikoksiin syyllistyneet lapset ja nuoret. Mikäli yhteistyö ei suju, niin yhteiskunta järjestää syyllisille päivittäin parin tunnin arestin määrätyn ajanjakson ajan. Tässä syyllisten on määrä miettiä rauhoittuen toimintaansa.

Todella hienoa, että ihmiset ovat aktivoituneet tämän tapauksen johdosta ja kohdistaneet Kytöpuiston koulua kohtaan paineita muuttaa radikaalisti välinpitämätöntä toimintatapaansa! Koulun rehtori Maarit Hosio tulee ehdottomasti myös laittaa vaihtoon, koska hän ei lehtitietojen mukaan vastannut uhrin isän yhteydenottoihin. Rehtori näyttää kuuluvan Silakkaliikkeeseen entisen Fb-profiilikuvansa kehyksen perusteella. Onko tällaiseen hyökkäävään ääriliikkeeseen kuuluminen etenkään julkisesti alleviivaten koulun rehtorille sopivaa?

Myös Vantaan kaupungin opetustoimen on syytä herätä järkiinsä. Vantaalta sope-luokat eli perinteisesti ilmaistuna tarkkisluokat on lakkautettu. Tutkitusti sope-oppilaat eivät integroidu hyvin tuloksin normaaliluokille, vaan haittaavat muiden koulunkäyntiä. Sen sanoo kyllä jo normaali järkikin, ettei tunne-elämän ja itsesäätelytaitojen puute aiheuta kuin ajanhukkaa ja päänsärkyä muille oppilaille.

Ehkä joku järjestää vielä mielenilmauksen Kytöpuiston koulun pihalla, jos pahoinpitelijöitä ei siirretä toiseen kouluun. Minä ainakin osallistuisin ja keräisin porukkaa mukaan.

Osallistu keskusteluun!


61 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Koulun (julkisen laitoksen) rehtori on asettunut puolustuskannalle ja valinnut vaikenemisen tien, mikä oudoksuttaa rehellistä ihmistä.
Luulisi että rehtori, mikäli puhtaat jauhot on pussissa, asettuisi eteen johtamaan joukkoaan ja vastaamaan kysymyksiin eli pahoittelisi vilpittömästi tapahtunutta, pyytäisi anteeksi pahoinpitelyn uhreilta ja kertoisi mitä oikeasti tehdään, ettei vastaavaa enää tapahtuisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tuija
#9

Koulun rehtori suhtautui aiheelliseen kritiikkiin ilmoittamalla itse olevansa tapauksen uhri, mikä kertoo paljon ko henkilöstä. Kun rehtori ei itse ymmärrä erota vakavan tapauksen vuoksi, johon on osasyyllinen välinpitämättömyytensä vuoksi, on hänet vapautettava tehtävästään. Silakkaliikkeen jäsenyys kertoo myös paljon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Eikös rehtori kuulu SILAKKALIIKKEESEEN?

https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?f=20&t=30644&start=195

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#12

Hei. Kiitos. Mykkä henki on yksi sielunvihollisen aseista vihaamaansa ihmistä kohtaan. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#13

Miten laki estäisi siirron kiusaajalle ? Siirrettiinhän Hakkarinenkin Arkadianmäeltä Brysseliin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kiitos Henna! Tässä oli paljon sellaista tietoa, jota valtamediassa ei ole kerrottu. Valtamedia on vain ollut ”vaitonainen tutkinnallisista syistä”. Mitään näitä taustoja ei ole kerrottu. On ilman muuta selvää, että Kytöpuiston koulussa on pakko olla punavihreän ultraliberaalin agendan henkilökuntaa, jotka vähät välittävät – punavihreiden presidentin, poliitikkojen, valtamedian, EU-agendan esimerkkiä noudattaen – mamulasten tekemästä väkivallasta ja häirinnästä. Ylipäätään Suomessa muun ohella myös koulut – ainakin osa – ovat jo niin politisoituneet punavihreän ”Suomeen vai kuoleen”-agendan seuraajiksi, että niiden mädäntynyt arvomaailma ja moraalikato ovat jo hälyttävällä tasolla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Nyt voisi oppilaat Kytöpuiston koulussa tehdä julisteita tekstillä ”Kouluun vai kuoleen”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Kytöpuiston koulu on mamu-lähiön koulu.
Mitä kaikkea koulun ympärillä on jo mahtanut tapahtua???

Ainakin rehtori pitäisi saada vastuuseen ja vaihtoon.

Toivottavasti uhrin perhe tekee rikosilmoituksen koulusta. Se on ainut keino viedä asiaa eteenpäin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Rikosilmoitus tuskin johtaa mihinkään, koska Suomen politisoitunut oikeusjärjestelmä tiedetään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Rikosilmoitus lisää julkista painetta asioiden selvittämiseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Vaihdetaan joku liikennemerkki?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Rehtorin, joka asuu lähellä, omat lapset ovat toisessa, kauempana sijaitsevassa ei-mamuja-koulussa?
Miksiköhän mamukoulu ei kelpaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Uusi huhu on, että uhrikin olisi maahanmuuttajataustainen, marokkolainen. (Sisar syntynyt Casablancassa)?

Äidin kertomuksen mukaan, pahoinpitelytilanteessa, tavalla tai toisella oli mukana 2 ehkä 3 poikaa, yksi oli pääroolissa, loput kuvasivat (yhteensä 5 poikaa).
Pahoinpitelijä joka oli pääroolissa on somalialainen poika ja taas uhri on marokkolainen poika jota tämä porukka kiusasi pari kuukautta ja tähän oli puututtu laiskasti.

https://www.facebook.com/arre.kougappi/posts/10213455412980371

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Olisi tärkeää saada tietoa etenkin hakkaajien ja kuristajan kansalaisuudesta. Selvästi sitä tietoa tällä hetkellä pimitetään.

Ko. kouluhan on mamu-koulu, jossa ilmeisesti oppilaat etupäässä muita kuin kantasuomalaisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Ylen alueuutiset kertoi äsken, että Vantaa palkkaa henkilöstöä maahanmuuttajien ja heidän vanhempien TUEKSI! Siis mitä?
Maassa maan tavalla tai ULOS!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Jossain se video pyörii….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Ihan sama oliko uhri kantasuomalainen vai maahanmuuttaja, tyttö tai poika, lapsiin kohdistuva kiusaaminen on aina tuomittavaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

seppojaakko
Hämmentynyt
#30

”Jollain” sentään järki päässä liikkuu (nimetön)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Nyt halutaankin tietää, minkä maalaisia olivat pahoinpitelijät, potkijat ja kuristajat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vasemmistonuori
#34

Li Andersson on oikeassa ,Kiusaajien ei tarvitse vaihtaa koulua ,eikä heitä saa rangaista !
Suomi on monikulttuurinen maa ,kaikkien on annettava harjoittaa kultturiaan !
Sehän olisi Persuilua jos vaatisimme vähemmistöjen vaihtamaan kulttuurin Suomalaiseksi.
Monikulttuurisuuteen ja sen vaalimiseen ei kuulu ilmoittaa vähemmistöjen kulttuurin harjoittamisesta poliiseille ja nettiin. ! Ei Todellakaan !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#22

Oliko nämä tekijät niitä matuja, joita PS toi maahan yli 40000?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Rehtori on hiljaa.

Vantaan johtaja, demari nainen, on hiljaa.
Etenkin Vantaan kaupunginjohtajan hiljaisuus on ällistyttävää.

Vantaan silmäätekevät eivät uskalla ottaa kantaa asiaan.
Mamut ovat aika suuri ongelma, menoerä, jo nyt Vantaalla.
Mamu-lähiön koulun ongelmista ei haluta puhua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Valveutuneiden kansalaisten tulisi lähteä Vantaalta pois. Kyllä ne työpaikatkin seuraavat perässä, kun tekijät lähtevät.
Parempi asua metsän siimeksessä kuin mamu-helvetissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Todennäköisesti näin tulee käymään.
Kuka nyt tieten tahtoen haluaa asua mamu-kunnassa.

Halvat asunnot on vielä vetovoimatekijä Vantaalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

seppojaakko
Iloinen
#27

JUU muuttakaa Poriin(Tosin ei tämä nyt mettää ole)Tervetuloa ihmiset ja työpaikat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#18

Ei vain AIKA suuri ongelma, vaan kasvava SUURI ongelma.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Eukot on pää puskassa, kun ei nyt hyysääminen riitä eikä muuta osata.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

seppojaakko
Hämmentynyt
#10

Tämä oli uuttaSUOMEN TASAVALLAN PRESIDENTTI.”SIIS SAULI” on punavihreä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Jotain olisi , Tehtävä !! Mieluumin kiusaajat Pois koulusta , eli heille koulun vaihto !!! Äly hoi , älä jätä !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Kiusaajat laitokseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Kehitysmaa-apinat takaisin sinne mistä ovat tulleetkin, koko perhe! Aina kun apinakakara syyllistyy kouluväkivaltaan. Johan alkaisi Suomi tyhjenemään näistä turhakkeista!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Tekijät oli valitettavasti supisuomalaisia

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Mielenilmaus, pieni mielenosoitus Kytöpuiston koulun pihalla kuulostaa hyvältä idealta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

SK
#5

Päivänselvää tuossa tapauksessa, että rehtori vastuuseen !
Kiitos Henna !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000