Perussuomalaiset

Henna Kajava

Arabialaiset suurin vieraskielisten ryhmä Espoon kouluissa

Arabiankieliset ovat ohittaneet venäjänkieliset Espoon – Suomen toiseksi suurimman kaupungin – suurimpana vieraskielisten ryhmänä peruskouluissa viime vuonna. Espoon opetustoimen johtaja piti meille opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan jäsenille esitelmän helmikuun kokouksessamme esittäen graafin vieraskielisten väestöryhmien kehityksestä Espoossa. Kehitysvauhti on todella huolestuttava. 

Arabiankielisten määrä on yli nelinkertaistunut kahdeksan vuoden aikana Espoon peruskouluissa vajaasta 200:sta yli 800:an. Vuonna 2012 venäjänkielisiä oli vielä yli kaksi kertaa niin paljon, kuin arabiankielisiä. Venäjänkielisiä oli tuolloin Espoon peruskouluissa yli 400 ja nykyisin noin 800.

Venäjän- ja vironkielisten määrä Suomen peruskouluissa on sentään vielä toistaiseksi yhteensä suurempi kuin arabiankielisten, mutta tällä kehitysvauhdilla lohtu jää lyhytaikaiseksi. Vironkielisten määrä on nimittäin jopa hienoisessa laskussa Suomessa, koska Suomen ja Viron erot palkoissa ovat kaventuneet. Viron- ja venäjänkielisiä on yhteensä Espoon peruskouluissa tällä hetkellä noin 1 600.

Espoossa kokoomus ja muut Suomen taloutta ja turvallisuutta rapauttavaa maahanmuuttoa tukeneet puolueet väittävät tuon tuosta, että Espoo profiloituu intialaisten ja kiinalaisten luonnehtiman, paljolti IT-osaajien maahanmuuton kaupungiksi. Intian kieliä, kuten hindiä ei näy kuitenkaan lainkaan Espoon peruskoulujen yhdeksän suurimman kieliryhmän joukossa. Kiina on vasta yhdeksäntenä ja kiinankielisiä lapsia on vähän yli 200 Espoon kouluissa.

Joko pian otetaan pakkoarabia pakkoruotsin tilalle peruskouluopetuksessa, kun sille saattaisi jo nykyisellään olla enemmän käyttöä? Ruotsinkielisethän ovat paljolti omissa kouluissaan, mutta arabiankieliset suomenkielisissä kouluissa ja suomenkielisten lasten olisi hyvä olla perillä, mitä arabiankieliset puhuvat luokissa keskenään. Tämä vain ajatuksena – ei toteutettavana ideana.

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Nimetön
#1

Luojalle kiitos etten itse ole enää koululainen, mutta sääliksi käy nykypäivän lapsia ja nuoria – ei taatusti ole helppoa olla näitten tyystin erilaisten tapakulttuuristen ja suomalaiseen yhteiskuntaan kotoutumattomien kanssa samassa koulussa saati samalla luokalla. Eikä taida olla ihan helppoa opettajillakaan. Laittakaan vanhemmat lapsukaisenne kristillisiin kouluihin niin säästyvät ainakin pahimmalta mädätykseltä ja saavat opiskella rauhassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

Onko mitään mahdollisuuksia/tai edes yritystä saada jotain järkeä noiden ”turvapaikanhakijoiden” vaatimuksiin? Siis maksajien kannalta? Miten olemme tuollaisia vässyköitä ja tahdottomia lampaita? Koska ja miksi me alistumme tuohon pomputteluun?
Onko ”sossuntäti” systeemimme alistunut täysin tulijoiden vaatimusten alle? Sensijaan, että olisivat jotenkin kiitollisia saamastaan turvasta (?) tulleet eivät enään pyydä mieltä mitään, he VAATIVAT. Yhteisistä varoista ”pesee”. Kantasuomalaisten tarpeet ovat toissijaisia.
Espoossa kuten yleensä Pääkaupunkiseudulla on asunnoista pulaa ja hinnat nousee, kysynnästä johtuen.
KELA työntää, Asumistukien muodossa, ympäri maata Kansalta kerättyä rahaa asumiseen. Tätä järjetöntä systeemiä ruokkii vielä tuo tulijoiden vaatimus saada muuttaa juui tuolle alueelle.
Maassa on tuhansittain tyhjiä ja varmasti asumiskelpoisia asuntoja. Miksi tulijoita ei voida asuttaa niihin? Verratkaa miten Karjalan evakkoja aikoinaan kohdeltiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päin persettä
Hämmentynyt
#3

Kyyti on kylmää ja ruåttin tulevaisuus meitä odottaa. Pääkaupunkiseudun ammattiopistoissa maahanmuuttaja jopa 80% oppilaista. Opettajat ovat loppuunajettuja ja alanvaihtoa tehdään vilkkaasti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Islamisaatio ja arabian kieli ottaa vallan tuota pikaa.
Hurrit kannatta tätä kehitystä niin kauan kuin pakkoruotsitus jatkuu.

Nyt olisi ensiarvoisen tärkeää saada pakkoruotsi pois kouluista ja pakkoruotsi pois virkamiesvaatimuksista.
Sen jälkeen on mahdollisuus ottaa järki käteen kieliasioissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#5

”Lainattu ” Pekka Ervasti — maseudun tulevaisuus ” Kokoomksessa on huomattu, että puolueen kanattajissa on paljon väkeä , joka on monessa asiass persujen linjoilla . Ervasti ihmettelee , mikä estää kuitenkin puhumasta niin suoraan , kuin persut ?! Sama ongelma kalvaa myös kepua !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#6

Hei. Kiitos myös kysymästä; Nimetön, Tyytyväinen. ”Mikä estää puhumasta niin suoraan, kuin; PS:lainen?” Sanon: Rakkauden puute Totuuteen. Luultavasi monet meistä asetumme ajatuksissamme; jos tulevat vielä vaikeammat ajat, kuten n. 100 vuotta sitten; asetumme; ’valkoisiksi’ ja mielellään jonkilaisen aseen taakse; siitä huolimatta vaikka edelleen on olemassa voimassa viides Jumalan käsky; käsky, ei mikään suositus. Rakkaudessa; ei sitävastoin ole pelkoa. Punasetkin lauloivat kuolemaan mennessään virsiä; rohkeus säilyi loppuun saakka. Jeesuskin rukoili meidän tappajien puolesta, ja siksihän me saamme Elää. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000