Perussuomalaiset

Henna Kajava

Ainoa ratkaisu "rasismiin" on tiukka maahanmuuttopolitiikka

Yle uutisoi eilen, että ”Puolet suomalaisista pitää rasismia merkittävänä ongelmana”. Uutisessa kerrotaan myös, että 3/4 perussuomalaisten kannattajista oli täysin tai jokseenkin eri mieltä. Itse pidän vaikeana vastata kysymykseen, koska tiedän, että ensinnäkin rasismi määritellään tuloksia tarkasteltaessa yksipuolisesti valkoisten värillisiin kohdistamaksi syrjinnäksi. Toisaalta tuloksia pyritään hyödyntämään aivan väärällä tavalla, eli rasismin torjuntaan tullaan haaskaamaan entistä enemmän verorahoja, sekä ilmaisunvapautta varmasti mielellään kaventamaan. Tästä syystä olisin itsekin vastannut varmaan, etten pidä rasismia merkittävänä ongelmana. Todellisuudessa rasismi on kuitenkin mielestäni merkittävä ongelma ja ainoa tapa vaikuttaa ongelmaan on maahanmuuttopolitiikan huomattava tiukentaminen. Rasismin pitäminen merkittävänä ongelmana on itse asiassa eräs keskeisin peruste kannattaa humanitaarisen- ja muun vaikutuksiltaan kielteisen maahanmuuton minimointia.

Perussuomalaisissa tuntuu olevan laaja-alaisempaa näkemystä rasismiin, kun muut puolueet näkevät ongelman kovin mustavalkoisesti. Kuten suomalaismielinen, kaiketi Lähi-idästä kotoisin oleva nuorukainen oheisella videolla huomauttaa, rasismi ei ole vain valkoisten värillisiin kohdistamaa syrjintää, vaan maahanmuuttajien välinen rasismi on usein vakavampaa. Lisäksi maahanmuuttajat ovat myös usein rasistisia suomalaisia kohtaan. Tämä ilmenee esimerkiksi omien suosimisena, halventavana puheena etenkin naisista, korkeana yliedustuksena raiskaustilastoissa suomalaismiehiin verrattuna, sosiaalitukien väärinkäyttönä sillä ajatuksella, että valkoihoiset saavat tehdä työt ja maksaa kustannukset, lasten kavereiden ja poikakavereiden rajoittamisena oman etnisen ryhmän edustajiin, jne.

Neljäntenä rasismin tyyppinä on vielä nk. käänteisrasismi, jossa mielistellään etnisiä vähemmistöjä, mutta syyllistytään sen seurauksena hyväksymään vähemmistöjen sisäiset, syrjivät käytänteet, kuten tyttöjen sukuelinten silpominen. Tämä hyväksyminen on yleensä näennäistä, eli ei sitä aktiivisesti hyväksytä, mutta ollaan kovin passiivisia ongelman edessä, eikä reagoida asiaan ollenkaan yhtä vahvasti kuin jos kyseessä olisivat kantasuomalaiset tytöt, joita silvotaan. Lisäksi etniset vähemmistöt nähdään massana, kun pyritään muuttamaan ihmisarvoa raskaasti polkevia kulttuurisia tapoja hissukseen kulttuureissa sisäisesti tapahtuvien muutosten kautta, eikä välitetä ollenkaan siitä, kuinka paljon uhreja ehtii syntyä tällaisessa hitaassa muutoksessa. Joka ainoan elämänhän tuli olla arvokas!

Rasismi on tosiaan merkittävä ongelma Suomessa, kun niputamme kaikki neljä rasismin muotoa yhteen. Samalla huomaamme, kuinka rasismi onkin itse asiassa monikulttuurisen yhteiskunnan eri ihmisryhmien eriytymistä, jossa suositaan oman ryhmän jäseniä ja suhtaudutaan vaihtelevan epäluuloisesti tai vihamielisesti muiden ryhmien edustajiin. Kyse on etnisten ryhmien välisestä kilpailusta ja toisaalta kantaväestön puolustustaistelusta maan talouden kestävyyden, turvallisuuden ja kulttuurin puolesta. Nykyinen rasismi on siten hyvin kaukana siitä, mitä määritelmällä on alunperin tarkoitettu – muiden etnisten ryhmien ihmisten näkemistä sekä huonompina, että alempiarvoisempina siten, että heillä olisi vähemmän oikeuksia.

Palataksemme vielä siihen oletukseen, että kyselyssä tarkoitettiin valkoisten muun värisiin kohdistamaa syrjintää, niin miten tämä lähinnä ilmenee Suomessa? Itselle tulee ensimmäisenä mieleen työnhaku ja toisena erilainen vihamielinen huutelu tai kirjoittelu. Työnhaussa onkin ilmeisesti testattu, että esimerkiksi Mohammed -nimisten on vaikea saada työtä. Onko kyse kuitenkaan syrjinnästä, vaan ennemmin nykyään korostuneesta trendistä täyttää työpaikat ns. ”hyvillä tyypeillä”, jotka sulautuvat parhaiten työyhteisöön? Monen korkeasti koulutetun kantasuomalaisenkin on nykyään vaikea saada työtä, jos ei täytä ”hyvän tyypin” kriteerejä, eli anna lisäarvoa työyhteisön pitkälle erilaistuneille sosiaaliselle ilmapiirille ja kulttuurille.

Rasismikyselyssä merkittävä osuus suomalaisista piti rasismia maassamme merkittävänä ongelmana – olkoonkin, että merkittävä oli sekin osuus, joka ei ollut tätä mieltä. Ensimainittu on kuitenkin se, jolla on käytännön merkitystä. Rasismi Suomessa on kuitenkin aivan erilaista kuin Yhdysvalloissa ja enemmän piilorasismia, kuten Ruotsissa. Ruotsalaistyylinen piilorasismikin on kuitenkin merkittävä ongelma, koska ihminen vaistoaa suhtautumisen elekielestäkin. Ja sitten, kun koittavat vaikeat ajat ja joudutaan jossain vaiheessa kaiketi jopa eloonjäämiskamppailuun, niin piilorasismin kupla puhkeaa ja etnisten ryhmien välinen taistelu alkaa todennäköisesti hyvin näkyvästi. Silloin elintasopullamössöjen monikulttuuriunelmat voidaan haudata lopullisesti. Tällaisesta kehityksestä voi nähdä jo ennusmerkkejä siinä, kuinka eräskin äiti Espoon keskuksesta kertoi eri väristen lasten leikkivän kyllä mukavasti keskenään, mutta jos tulee konfliktitilanne, niin etniset vähemmistöt ryhmittyvät nopeasti puolustamaan omiaan – tai siinä, kuinka tietyt etniset vähemmistöt soittavat kymmenien henkilöiden lisäjoukkoja avuksi tappeluihin.

Entä saadaanko rasismi kitkettyä tai ongelmaa oleellisesti vähennettyä rasismin vastaisilla toimilla? Miten se voisi olla mahdollista, koska rasismin juurisyinä on eloonkäämiskamppailuun liittyviä fundamentaalisia perusteita! Tiettyjen etnisten ryhmien heikko työllistyminen, yliedustus rikostilastoissa, sekä kantaväestön kanssa ristiriitaiset arvot – jos nämä asiat saataisiin hyvälle tolalle, niin kantaväestön näkyvä rasismi vähenisi varmasti marginaaliin. Yhtäkään näistä ongelmista – saati niitä kaikkia ei saada kuitenkaan ratkaistua etenkään, kun uusia kotoutettavia saadaan jatkuvasti lisää. Verorahojen laittaminen rasismin torjuntaan on täysin hyödytöntä laastarointia, jos mainittuihin perimmäisiin syihin ei kyetä vaikuttamaan tehokkaasti. Nykyistä huomattavasti tiukempi maahanmuuttopolitiikka on ainoa todellinen keino vähentää rasismia.

Rasismin torjuntaan kaadettavat verovarat tulevat paremmin käytettyä, kun pyritään lisäämään ihmisten myötätuntoa yleisellä tasolla. Tämä loiventaisi myös yhteiskunnassa vallitsevan spesismin ongelmaa, joka on paljon rasismia vakavampi ongelma käytännön vaikutuksiltaan. Valitettavasti vihervasemmisto näyttää unohtaneen tämän lajisorron kokonaan, jossa 79 miljoonaa tuotantolaitosten ahtaudessa kasvatettua eläintä kohtaa vuosittain Suomessa lopulta vapautuksen elämättömistä elämistään.

Osallistu keskusteluun!


32 kommenttia
Nimetön
#1

Suomi ”toivoi”, että Kreikasta haettavat partalapset olisivat tyttöjä. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato. Ensimmäiset partalapset olivat kuitenkin afgaaneja, jotka Ruotsissakin pyörittävät huumekauppaa ja muita rikoksia tehtailevia rikollisjengejä. Vihreät haluaa rikollisjengit myös Suomeen. Paitsi että Ruotsin demari Löfven hakee tukea oppositiosta vähentääkseen tuhoisaa haittamaahanmuuttoa, koska Vihreät sielläkin haluaa tuhota maansa eikä suostu tiukennuksiin. Tätä järkiintymistä ei Marinilta ole odotettavissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#6

Meillehän tuodaan Kreikasta ”TAAPEROITA”. Näinhän Paaministerimme Sanna Marin, ääni värähdellen julisti Eduskunnalle. Vanhana tamperelaisena ymmärrän taaperoksi pienet lapset, jotka hädin tuskin osaavat kävellä ja ovat päivittäisen avun aikuisten tarpeessa.
Tuota taustaa vasten olen ihmeissäni katsellut kuvia Saksaan tulleesta ”pelastettavasta” ryhmästä. Lähes täysi-ikäisiä ”kollejahan” sieltä tuli, älypuhelimet kourissa. Höynäytettiinköhän meitä, taas?
Sitten tuo rasismikortti. Heilahtaa heti, kun edes mieleesi juolahtaa kysäistä, että mitenkä ”vainottuja” valtaosa porukasta mahtaa ollakaan? Jos vielä erehdyt pohtimaan, että miten tuo vaino kohdistuu pääosin juuri noihin, vereviltä ja hyvinkin itseään puolustamaan kykeneviltä näyttäviin nuoriin miehiin?
Nuo kun sanot ääneen tai kirjoitat, olet täysi rasisti tai natsi. Ehkä jopa kiihotat kansanryhmää vastaan?
Leiman vahvistanee Valtakunnansyyttäjä, alta aikayksikön?
Tähänkö on oikeusvaltiossa tultu?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#13

Sine olla yksi ”rasisti”! Näinhän se menee!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#18

Hei. Kiitos Nimetönkin Hämmentynyt 14 h. sitten. ”Sinä olet yksi rasisti!” Kyllä. Jeesus Kristus ei ole. Ja Hänessä; ei meidänkään tarvitse olla. Ota Rakas sinäkin Hänet sydämesi Herraksi. Vapaana on ihana olla. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#22

Kuulehan Lasse!Tuo kommentissani kirjoitettu lausahdus.Sine olla yksi ”rasisti”.on hirtehishuumoria,ja sinä se pitää myös ottaa.Tätähän ulkomaalaistaustaiset usein käyttävät,kanta Suomalaisia kohtaan,jos tulee erimielisyyksiä!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#16

Ei meitä höynäytetty, niitähän saimme mitä tilasimme. Nuoria kolleja Suomi neidoille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Rasismia on paljon persuja kohtaan !? Se on myös rasismia , eikö sitä ollenkaan huomioida ??! Sitä tulee valtamedian suunnalta , muodossa jos toisessakin !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#14

Olen samaa mieltä kanssasi,mutta ilmeisesti Vihervasemmistolaisilla puolueilla,on etuoikeus viljellä rasismia Perussuomalaisia kohtaan?!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vasemmistonuori
#20

Kantasuomalaiset (Persut) ei ole vähemmistö Suomessa !
Joten sitä ei lueta kiihottamiseksi kansan ryhmää vastaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#23

Ei ole ”Vihervasemmistoon”kuuluvat Kantasuomalaiset Kansanedustajatkaan!.Mutta jos Perussuomalaisten taholta kyseisiin puolueisiin kuuluvia arvostellaan.On se heti ”Vihapuhetta”/”Maalittamista”,ja johtaa pahimmoisillaan Valtakunnansyyttäjän syyteharkintaan!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Jussi Halla-ahoa sai julkisesti haukkua ”rotutohtoriksi”. Oikeuslaitos ei ottanut vastaan tutkintapyyntöä kunnianloukkauksesta.

”Rotutohtori” on nimitys, jolla selkeästi viitataan 2. maailmansodan aikana natsien hallinnoimilla keskitysleireillä julmia ihmiskokeita tehneeseen tohtori Joseph Mengeleen.

Televisiossa kirjailija Jari Tervo sai heitellä Raamattua pitkin lattiaa.

Tällaiset asiat sallitaan nykyisin Suomessa, ja vain perussuomalaiset ja kristityt sanovat, että se on väärin.

Muut hiljaa hymistelevät ja luulevat, että on joku älykkyyden osoitus haukkua perussuomalaisia, vaikka tosiasiallisesti on kyse puuttuvasta rohkeudesta ajatella omilla aivoilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aatu
#17

Mengelen julmuuksista ei ole todisteita!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#21

Ei ole, kaikki todistajat kuolivat

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

H Moilanen
#19

Rotutohtori-nimittelyn taisi ensimmäisen kerran heittää Ylen toimittaja Jyri Rantala 7.2.2009 YleTV1:n uutislähetyksessä.

1.4.2014 Jyri Rantala aloitti Supon määräaikaisena viestintäpäällikönä. Hän sijaistaa Supon vakinaista viestintäpäällikköä Liinu Lehtoa, joka siirtyi hoitamaan valtionvarainministeriön viestintäjohtajan hommia seitsemäksi vuodeksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

H Moilanen
#2

Ylen uutisessa kerrotun kyselytutkimuksen julkaissut Uutissuomalainen on usean maakunta- ja kaupunkilehden yhteinen uutistoimitus.

Varsinaisen tutkimuksen teki Tietoykkönen. Tietoykkösen vastaajaraatiin pääsee liittymään antamalla yhteystietonsa. Kaikki omaa poliittista tavoitettaan ajavat pääsevät olemaan ”kansan äänenä”. ”Vastaajaraadissa olet mukana vaikuttamassa päätöksiin.”

Kyseessä ei siis ollut satunnaisotos vaan kohdennettu kysely. Toisin sanoen v-median poliittinen manööveri.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Mikä yllätys! 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ernesti
#3

Rasismiksi kutsutaan kaikkea ns. suvaitsemattomuutta.
Jonkun käsittämättömän syyn takia kaikkea pitäisi suvaita.
Se ei vaan ole mahdollista.
Joidenkin uskontojen ohjeet ja kulttuurien käytännöt ovat monesti lakiemme, demokratian, tasa-arvon, ihmisoikeuksien, sivistyksen ja terveen järjen VASTAISIA!
Niitä ei tarvitse suvaita eikä päästää keskuuteemme.
Muuten yhteiskuntajärjestyksemme, taloutemme ja kaikki muu tuhoutuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#7

Niinpä! Jos sanon poikkipuolisen sanan, jopa tuomitsen, vaikkapa tyttölasten silpomisen, niin ilmeisesti olen rasistinen?
Sitämyötä kuulun tuohon jatkuvasti ”yleisen mielipiteen” tuomitsemaan ihmiraunioiden ryhmään?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

En suvaitse rikollisuutta enkä perussuomalaisiin kohdistunutta vainoa.

En myöskään suvaitse nykyistä hallitusta, joka tuhlaa Suomen valtion varallisuutta ennennäkettömällä tavalla ja vauhdilla.

Erityisesti en suvaitse pääministeriä, joka käyttää hallituksesta sanaparia ”MINUN hallitukseni” ja kehottaa oppositiossa istuvia kansanedustajia häpeämään.

Pääministerin isä on ollut otsikoissa viime aikoina kuolemansa vuoksi. Muistan uutiset tuosta pahoinpitelystä ravintola Arkadia edessä. Näin valvontakameraan tallentuneen pahoinpitelyn, jossa 3-4 miestä hyppii maassa makaavan miehen päällä ja potkii häntä päähän.

Ei ihme, jos vammautui loppuelämäkseen. Surullista, että vaimo sen jälkeen lähti kävelemään ja vei tyttären mennessään, lopputuloksena se, että tytär sanoo, että hänellä ei ole isää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#12

Pitää alkaa suvakiksi niin ei tarvitse suvaita kuin samaa mieltä olevia

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Erinomainen kirjoitus Kajavalta. Rasismia ja suvaitsemattomuutta on todellanin montaa lajia, mutta näyttää siltä, että poliisille ja syyttäjälle saakka menevät vain valkoisten kantasuomalaisten pienimmätkin sanat, joista voidaan vetää kohu-uutisointia jokaisessa valtamediassa monta kuukautta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kun kävelet lähiössä, jossa kaikki vastaantulijat ovat tummaihoisia, niin ei se ole rasismi, joka ensimmäiseksi nousee mieleen.

Ensimmäiseksi nousee mieleen kysymys: miten tämä on mahdollista? Miten nämä ihmiset on noin vaan päästetty maahan? Miksi heidät on otettu tänne eläteiksi??

Toiseksi nousee mieleen juuri kysymys siitä, miksi tavalliset suomalaiset pannaan maksamaan näiden mamujen elättäminen. Miksi? Miksi on aika keskeinen kysymys.

Rasismi nousee mieleen paljon myöhemmin, kun kuulee mamujen antavan ohjeita siitä, miten suomalaisten pitäisi elää. Antavat ohjeita vähän kaikesta, vaativat kaikenlaista. Pistää vihaksi.

Suomessa rasismi nousee siitä, että mamut vaatii lisää ja lisää kaikenlaista itselleen, vaikka saavat jo täyden elatuksen, asunnot, vaatteet, huonekalut, terveyspalvelut ….

Mamut saavat itse asiassa verovaroista enemmän kaikenlaista kuin mitä kantasuomalainen köyhä saa.

Mamuja on liikaa. Ihan liikaa.
Niille ei pitäis myöntää kansallisuutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Erityisen voimakkaita rasismin tunteita herättää jokaikinen uutinen ulkomaalaisen tekemästä ryöstöstä ja/tai raiskauksesta. Tai nuoren tytön polttamisesta elävältä.

Nämä kyllä temmeltävät, kun kerran annetaan temmeltää.

Sitä odotellessa, että Kauniainen, Westend, Lehtisaari ja Suvisaaristo muuttuvat temmellyskentksi. Ehkä sitten saadaan kuulla, ettei kyse olekaan rasismista vaan jostakin ihan muusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000