Perussuomalaiset

Harri Vuorenpää

Pakkokantele

Dialogi suomalaisen koulun musiikin tunnilta:

Opettaja: No niin, ottakaapa kanteleet esiin niin alamme harjoittelemaan. 

Oppilas: Voinko esittää kysymyksen, joka on askarruttanut mieltäni? Minkä takia meidän kaikkien oppilaiden on opeteltava soittamaan kanteletta? Itse kuitenkin haluaisin opetella soittamaan jotain muuta instrumenttia. 

Opettaja: No kyllähän sinä tiedät, että kaikkien kansalaisten on opeteltava soittamaan kanteletta, näin on päätetty. Musiikin opiskelu on ensiarvoisen tärkeää!

Oppilas: Ymmärrän kyllä, että musiikin opiskelu on tärkeää, mutta miksi sitten juuri kanteletta pitää osata soittaa? Eikö olisi parempi opetella jotain yleisempää ja hyödyllisempää soitinta kuten esimerkiksi viulua tai pianoa?

Opettaja: Kanteleen soitto kuuluu meidän kaikkien yleissivistykseen. Ja eritoten jos haluaa opetella jonkun muun soittimen, on ensiarvoisen tärkeää opetella ensiksi soittamaan kanteletta. Kun on kanteleen soiton opetellut, on huomattavasti helpompi opetella muita soittimia. 

Oppilas: Niin, tokihan musiikin opiskelu voidaan lukea yleissivistyksen piiriin, mutta ei kai nyt sellaisen marginaalisoittimen kuin kanteleen opettelu voi yleissivistykseen kuulua. Sehän tarkoittaisi, että suurin osa maailman muusta väestä olisi sivistymättömiä, kun ei osaa soittaa kanteletta. Ja ihan varmasti toisen soittimen opettelu auttaa seuraavan soittimen opettelussa. Mutta jos haluan opetella soittamaan pianoa, parhaiten opin soittamalla pianoa. 

Opettaja: No mutta tämän maan historiaan kantele kuuluu, jopa tärkeänä osana!

Oppilas: Ei kai sitä kukaan kielläkään, mutta historiaan kuuluu myös paljon muutakin, jota ei tänä päivänä kuitenkaan kannata jokaiselle opettaa. Ja eikös kanteleen soiton opettelun pakollisuus ole vain muutaman vuosikymmenen vanha juttu. Joka tapauksessa pianon, viulun, kitaran tai rumpujen opettamisesta olisi kuitenkin paljon enemmän hyötyä, koska ne ovat paljon yleisempiä instrumentteja maailmalla. Eikä se tietenkään sitä tarkoittaisi, etteikö ne, jotka haluavat kanteletta soittaa, voisivat sitä opetella edelleen. 

Opettaja: No mutta tiedäthän sinä, että tässä maassa on olemassa pieni joukko ammattikanteleensoittajia, joiden oikeutta soittaa kannelta me emme saa väheksyä! Heillä pitää olla oikeus soittaa kanteletta ja heille pitää turvata tilat siihen joka puolella maata.

Oppilas: No totta kai heidän oikeuksiaan tulee valvoa. Mutta miten sillä, että me kaikki opettelemme soittamaan kanteletta, turvataan kenenkään oikeuksia? Sitä paitsi, eikös tämä ryhmä ammattikanteleensoittajia tule pääosin yhdeltä tietyltä alueelta? Minkä takia heille pitää varata soittotiloja ympäri maata? Eikös nämä käyttämättömät soittotilojen varaukset ole pois kaikkien muiden instrumenttien harjoituksilta?

Opettaja: Mutta jos kanteleen pakko-opetus lopetetaan, kukaan ei opettele musiikkia enää ja yleinen musiikin osaaminen maassamme laskee!

Oppilas: Eikös me voitaisi edelleen edellyttää kaikilta musiikin opiskelua, mutta niin, että instrumentin valinnan tekisi jokainen itse. Näin saisimme paljon motivoituneempia musiikin harrastajia ja ennen kaikkea todella laajan kirjon eri instrumenttien osaajia. Siitähän olisi hyötyä koko maalle!

Opettaja: Ei se vaan nyt käy! Tässä maassa jokainen opettelee soittamaan kanteletta ja sillä hyvä!

Oppilas: Huokaus…. Minä en ainakaan tähän enää suostu. Minä teen kansalaisaloitteen kanteleen pakollisen opettelun lopettamisesta. Kai meillä nyt on sen verran järkeviä ja osaavia päättäjiä tässä maassa, että he lopettavat tämän hulluuden…

Tarinan jatko selviää muutaman päivän sisällä…

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Mika
Hämmentynyt
#1

Niin tulivat perussuomalaiset ja sanoivat hänelle: miksi sinä puhut heille vertauksilla? Mutta hän vastasi ja sanoi: teille on annettu tuta Suomen valtakunnan salaisuudet , vaan ei heille ole annettu. Sillä jolla on, hänelle pitää annettaman, ja hänellä pitää kyllä oleman; mutta siltä, jolla ei ole, pitää sekin otettaman pois, mikä hänellä on. Sentähden minä puhun heille vertauksilla, ettei he nähden näe, eikä kuullen kuule, ei myös ymmärrä. Ja heissä täytetään Soinin ennustus, joka sanoo: korvillanne pitää teidän kuuleman, ja ei ymmärtämän, ja nähden näkemän, ja ei äkkäämän. 🙂
Jolla korva on, se kuulkaan, mitä perussuomalaiset sanoo..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Suomenruotsalainen eliitti pitää maassamme valtaa, ja heidän tulee saada palvelua kaikilta maan alamaisilta omalla äidinkielellään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Terve järki
Tyytyväinen
#3

Loistava kirjoitus. Osoittaa näiden pakkoruotsittajien vähä-älyisyyden näiden perusteluidensa kanssa.

RKP on otettava lusikka kauniiseen kouraan, koska kansalaiset alkavat todella kohta alkaa myös nousta suomenruotsalaisuutta vastaan, eikä pelkästään pakkoruotsia, ja se olisi sääli !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Uurnilla tavataan
Tyytyväinen
#4

Haglund koettaa jo asetella ehtoja seuraavalle hallitukselle pakkoruotsin suhteen.. ei onnistu! RKP pitää heittää oppositioon, sen pitää olla reunaehto perussuomalaisille !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000