Perussuomalaiset

Harri Väänänen

Suomen nykyinne kaivoslaki on farssi

Suomen nykyinne kaivoslaki on farssi. Iltalehden uutisen mukaan: Ulkomainen kaivosyhtiö leveili Hongkongin pörssissä: Tyhjennämme Valkeakosken kaivoksen, ennen kuin viranomaiset ehtivät käsitellä valitukset.
Se on surullinen pala komediaa, jonka häviäjiä olemme me Suomalaiset ja voittajia taas ovat luonnonvaroillamme satumaisia summia rahastavat ulkomaiset kaivosyhtiöt. Parhaillaan Lapin ja Kainuun silmiähivelevissä maisemissa puuhataan useampaa kaivosta . Näissäkin tapauksissa myös viranomaisten toiminta hakee vertaistaan, sillä salailun ei tulisi kuulua hankkeisiin, jonka kärsijöitä ovat kaikki Suomalaiset, mutta erityisesti kaivos alueiden asukkaat, puhtaudestaan tunnettu luonto, vesistöt sekä sen myötä myös Itä-Suomen, Kainuun ja Lapin matkailu.

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

Ihan vaan periaatteesta. Onko MEIDÄN, eli nykyisen sukupolven, todella pakko antaa ryöstää maamme tyhjäksi kaikesta vähänkin arvokkaasta? Kai sitä tulevillekin sukupolville voisi jotain jättää?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ei kiveä jää kiven päälle
Vihainen
#2

Nykyhallitus on mitä enemmin maanpetturi myyrähallitus. Hitlerorpolle sopisi natsien koppalakki mitä parhaiten. Sipilä kuin valehtelun ja manipuloinnin mestari göbbels, Soini kuin göring.
EUn natsiglobalismista poikkeavat vaiennetaan rankaisun uhalla, muut manipuloidaan valhein.

Onneksi on tätä ikää jo melko paljon. Säälittää jälkipolvien puolesta.
Liittovaltio kun tulee, se viedään perustuslakiin. Irti ei pääse.

Luultavasti kaikki mineraalit viedään. Sattumat jäävät tulevaisuuteen.
Kun hallituksen hankkeista vaietaan ja valehdellaan on kansa tietämätöntä tai manipuloitu.
Vaiettu on monesta.
Mahkut 2015 invaasion estämisestä vaiettiin valehdellen..
GCM vaiettiin kuoliaaksi mediassa. Hallitus ja ulkoministeri Soini valehteli..
Negatiiviset mamu-uutiset viaetaan ja valehdellaan..
Tulevat kaivoshankkeet vaietaan ja valehdellaan..
Liittovaltioon meno vaietaan ja valehdellaan..
jne
Lista on pitkä..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Jos emme luovuta kaivoksiamme ja luonnonvaroja kansainvälisten, siis amerikkalaisten, yhtiöiden raiskattavaksi, meille käy Venezuelat:

— ”Maltillinen oppositio” ilmoittautuu USA:n tukemana maan hallitsijaksi.
— Valtion tilien käyttöoikeudet siirretään tuolle oppositiolle USA:n presidentin määräyksellä.
— Englannin kulta siirretään opposition omistukseen.
— NATO siirtää Suomen asevoimien komennon tälle uudelle ”demokraattiselle oppositiolle”.
— Lopulta Suomesta tulee Libyan kaltainen roskavaltio,
— jossa valtaa pitävät keskenään kilpailevat rosvojoukot
— ulkomaisen rahoituksen tukemana
— niin kauan kuin luonnonvaroja vielä riittää raiskattavaksi.

Tällä tavalla vallansiirto hallitukselta ”demokraattiselle oppositiolle” maksetaan Suomen omista varoista!

Niin kauan kuin meillä ei ole itsenäistä puolustusta, emme myöskään voi valita luovutammeko kaivokset ulkomaiseen omistukseen, emmekä edes sitä mihin hintaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Liivintaskut ne vaan täyttyvät...
#4

Venezuelassa Manduron alaisuudessa korruptio, kähmintä ja sananvapauden riisto kukoistaa. Jopa sotilasjohto on mukana huumeiden ja polttoaineen salakuljetuksessa. Rahat omiin liiveihin tietty. Siellä on tehty sipilät!
Manduron aikaa voi hyvin verrata sipilöintiin – kutsuttiin maahan 32000 muutamia rikastuttamaan, maksajana kansa. Turvismajoitusbisnes kukoistaa – mukana hyötymässä myös ministerien läheisiä ja kansanedustajia. Asiaa ei saa kritisoida, turvisten motiivien arvostelukin oli rasismia (Orpo).
Sipilöintiin kuuluu mandurat, eli omien liivien täyttö sitävarten perustettujen yritysten avulla (mm Luoma).
Yritetään saada pystyyn kansanhoitosysteemi, jossa raha valuu ulkomaille ja omiin liiveihin.
Mineraalivarat ja metsät katoavat ulkomaisten taskuihin.

Tuttujen tuulivoimabisneksille lapataan rahaa: pörssisähkö on n 30€/ Mwh kun tuulisähkö on 85,30€ /Mwh. Erotuksen maksaa veronmaksajat myllyjen pitäjille. Kun tuulee, maksamista riittää. Tänä vuonna jo 13 985 600 €.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Täältä löytyy faktaa
#6

Katso http://www.tuulivahinko.fi
You Tubesta löytyy Sipilän talonsa antolupaus ja Orpon rasismisyytökset
…ja paljon muuta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Suomen lainsäädäntö kaikkinensa on aika farssi.

Esim. pakkoruotsi, kaivostoiminnan lisäksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000