Perussuomalaiset

Hannele Al-Hamzawi

Vihan sonaatti, sonaatti 1, kansallistunne

Niin kuin moni on huomannut, on poliittisella kentällä alettu tarkoitushakuisesti vihervasemmistolaisen politiikan keppihevosena käyttää sanoja niiden vääristellyssä merkityksessä. Onko kyse sitten tietämättömyydestä, älyllisestä yksinkertaisuudesta, tarkoitushakuisesta vääristelystä tai kaikista edellä mainituista, sanojen vääristelyllä on tarkoituksensa ja vaikutuksensa, jossa normaalista järjenkäytöstä on alettu tekemään kiellettyä. Perustellusta vihaisuudesta jotain asiaa, ihmistä, ihmisryhmää, ideologiaa tai aatetta kohtaan on tehty kiellettyä ja myös tuomittavaa. Mutta ei kuitenkaan aina, tuomittavuus riippuu siitä, kuka sanoo ja mitä sanoo.

Poliittisesta epäkorrektiudesta ja kansankielellä puhumisesta on tehty rasismia ja pidänkin tärkeänä nostaa esille sanojen todellista merkitystä. Kansallismielisyys ei ole synonyymi rasismille, se ei ole white poweria, jonka tarkoituksena olisi alistaa tai tuhota muunlaiset ihmiset, vaan oman olemassaolon säilymisen yhtäläinen oikeus. Oikeus säilyttää se mitä on omassa maassa rakennettu isiemme, esi-isiemme ja äitiemme toimesta, oikeus oman kulttuurin ja uskonnon tai uskonnottomuuden säilymiseen, oikeus tuoda julki ylpeys omasta kansakunnastaan. Kun puhutaan erilaisten kulttuurien rikkauden merkityksestä ja oikeudesta sen säilyttämiseen, jostain syystä se ei kosketakaan suomalaisia samalla tavalla, kuin muualta tänne tulleita. Sitä oikeutta kyllä korostetaan, kun on kyse tänne Lähi-idästä ja Afrikan alueilta tulleista ihmisryhmistä. Muut ihmisryhmäthän eivät juurikaan itseään Suomessa pyri korostamaan, vaan ovat integroituneet suomalaiseen yhteiskuntaan, riippumatta siitä ovatko kiinalaisia, venäläisiä, thaimaalaisia, ortodokseja, buddhalaisia tai minkä värisiä tahansa. Eivät he ole olleet vaatimassa erivapauksia tai suomalaisen yhteiskunnan muuttamista heidän toiveidensa mukaiseksi. Eivät he ole vaatineet kumartelua ja jalustalle nostamista. Tämä jalustalle nostaminen ja erityshuomiointi koskeekin lähinnä vain islamilaisista maista tulleita. Silloin erilaisuuden korostaminen on tärkeää ja hyväksyttävää, mutta kun sen tekee suomalainen itsestään ja omasta kansastaan, se on vihapuhetta ja rasismia muita kohtaan. Suomalaisuuden ja sen kulttuurin ja arvojen hävittämisestä tuntuukin tulleen itse päämäärä, pakotetussa sulatusuunissa, jota hallituksemme ajaa kaikin tavoin.

Sano olevasi ylpeä suomalaisuudestasi, se lasketaan rasismiksi muita etnistä taustaa olevia kohtaan, sano että valkoisella ihmisellä on merkitystä, se on muun ihonvärin omaavia kohtaan rasismia. Mutta kun somali, afrikkalainen tai Lähi-idästä tullut sanoo olevansa ylpeä taustastaan, se on ihailtavaa ja kunnioitettavaa tai kun värillinen ihminen sanoo ”BLM”, se on upeaa ja sen nimeen huudetaan, sulkien silmät ja tuomitsematta sitä miten tämän liikkeen nimissä mellakoidaan, tuhotaan ja pahoinpidellään ihmisiä. Sano että Suomi on kristitty maa ja sen tulee pysyä sellaisena, etkä halua muita alistavalle uskonnolle jalansijaa, se on vihapuhetta, mutta kun naisia alistavan uskonnon vuoksi halutaan muutoksia suomalaiseen yhteiskuntaan, se on vain tasa-arvoa ja rikkautta joka tulee hyväksyä. Sano että, et halua, että Suomen turvallisuus heikkenee ja sinulla on oikeus pitää kiinni siitä mikä on suomalaisten omaa, etkä halua, että kuka tahansa saa vapaasti tulla hyötymään suomalaisten itse rakentamasta ja saavuttamasta hyvinvoinnista, jota vastaavaa he eivät ole kyenneet rakentamaan, olet rasisti. Mutta kun tänne tulee muita vaatimaan samoja oikeuksia kuin kantaväestöllä on, antamatta oikeastaan mitään vastineeksi, aiheuttamaan uhkaa ja epäjärjestystä, kasvattamaan rikollistilastoja ja rakentamaan rinnakkaisyhteiskuntia ja jatkamaan samoja ongelmia ja epävakautta, mitä on heidän lähtöalueillaan, se on heidän jakamaton ihmisoikeutensa. Puhu niistä epäkohdista ja rikoksista mitä avoimet rajat ovat aiheuttaneet, niin ne ovat yksittäistapauksia, eikä koko kyseistä ihmisryhmää tule siksi tuomita, mutta odota kun omasta kansallismielisiin kuuluvasta ryhmästäsi joku tekee virheen, niin koko ihmisryhmä on natseja ja rasisteja.

Niin kuin rasismin käsite, myös vihan käsite on nykyään vääristynyttä. Koetko vihaisuutta epätasa-arvosta, naisten alistamisesta tai turvattomuuden lisääntymisestä. Koetko vihaisuutta siitä, että omassa kansassa on lisääntyvästi vähäosaisia ja hätää kärsiviä ihmisiä, mutta hallitus tuo tänne lisää elätettäviä, koetko vihaisuutta lisääntyneistä raiskauksista tai lapsiin kohdistuneesta seksuaalirikollisuudesta. Jokainen täysipäinen ihminen suhtautuu kaikkiin edellä mainittuihin asioihin niitä kohtaan vihaisuutta tuntien. Henkisesti terve ja oikeudenmukainen ihminen ei voi suhtautua välipitämättömästi yhteenkään noista asioista. Ihmisellä on oikeus kokea vihaisuuden tunnetta silloin, kun työllä rakennettua hyvinvointia, itsenäisyyttä ja turvallisuutta murennetaan. Jokaisen ihmisen tulisi tuntea niin voimakasta kielteisyyttä edellä mainittuja asioita kohtaan, että sen voi luokitella vihaisuuden tunteeksi. Ilman voimakkaita tunteita, neutraalilla suvaitsevalla pehmoilulla ja tosiasioilta silmien sulkemisella, ei synny riittävää tarvetta muutoksen aikaan saamiseksi.

Opi kuitenkin erottamaan todellinen viha ja vihaisena oleminen toisistaan. Vihaisuus on ihmisen luonnollinen normaali tunne vääryyden edessä. Vihaisuus vääryyttä kohtaan ja sen kautta syntyvä vastustus, on osa ihmisen ja kansakunnan selviytymistä. Viha taasen on aggressio, joka ei kasvaessaan ole monestikaan enää ihmisen hallittavissa olevaa. Jokainen ymmärtää että esimerkiksi vanhempi saattaa olla vihainen lapselleen tämän väärästä toiminnasta, kokematta silti vihaa itse lasta kohtaan. Mitä enemmän perusteltua vihaisuutta yritetään kieltää, vaientaa ja kahlita, sitä todennäköisemmäksi kasvaa todellinen viha. Vihervasemmistolainen Suomea nykyään hallitseva politiikka on valinnut tien, jossa ihmisten normaali perusteltu vihaisuus pyritään vaientamaan kaikin mahdollisin tavoin. Vaikene ja suvaitse tilanne, jossa vähemmistöjä nostetaan jalustalle, tilanne jossa monikulttuurin nimissä hyväksytään ja tehdään asioita, jossa maatamme viedään kasvavaan epävakauteen ja jossa valheellisin termein ja korulausein hyvyyden ja suvaitsevaisuuden kruunu silmillä, omaa sädekehää kiillottaen, ajetaan yhteiskuntaa kahtia ja murennetaan sen yhtenäisyyttä ja itsenäisyyttä.

Ja millä seurauksella. Sillä että järkeä käyttävät ihmiset eivät uskalla tuoda esiin täysin perusteltua vihaisuuttaan. He joutuvat pelkäämään työpaikkojensa puolesta, leimatuksi tulemista ja julkista painostusta ja vain siksi, että he vastustavat tämän maan turvallisuuden ja hyvinvoinnin alasajoa. Sillä seurauksella, että vaientamisella ihmisten luonnollinen vihaisuus alkaa kasvaa todelliseksi vihaksi. Vihaksi joka ei ole synonyymi vihaisena asioista olemiselle. Jokainen ihminen joka käyttää järkeään, kyllä tajuaa, mikä on sen seuraus, kun todellisen vihan määrä kasvaa niin suureksi, että riittävän suuri ihmisjoukko ei enää ole vain vihainen.

Ab absurdo

Osallistu keskusteluun!


15 kommenttia
H Moilanen
#1

Viime vuoden loppupuolella sisäministeri Ohisalo kertoi, että sisäministeriön poliisiosasto selvittää sitä, miten muslimihuivin voisi yhdistää poliisin virka-asuun.

Ei voi kieltää etteikö kyseinen huivi vallan mainiosti sopisi joidenkin poliisimiestenkin garderoobiin. Lisäksi vielä viehättävä leninki niin jopa olisi mukava madella BLM-mielenosoittajien keskuudessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Perinteisessä suomalaisessa puheessa esim. neekeri ei ole ollut negatiivinen sana. Eikä ole sitä nytkään.
Ulkopuoliset tahot ovat määritelleet neekeri-sanan kielletyksi sanaksi.
Samoin on monien muiden ”kiellettyjen sanojen” kohdalla tapahtunut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sana seppo
Hämmentynyt
#3

Lappalainen on halventava sana, Saamelaisista, samoin on myös mustalainen.
Meiltä itseltä löytyy näitä halventavia sanoja omasta kielestä.
Mentiin pohjoisesta etelään kurssille, saatiin kuulla monesta suusta että menklää poronmunajanpurija takasin sinne porojenne sekaan. Vaikka meillä en kenelläkään ollut Poroja. Vielä sanottiin että tultte viemään meiltä työpaikat.
Arvatkaa tuntuiko mukavalta meistä nuorista ihmisistä jotka lähti hakemaan elantoa sieltä missä työtä oli?.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Hannele’kkin. Kiittos Taivaan Isälle sinusta. Osaat kirjoittaa; ja kirjoitat; Pyhän Hengen; sinulle antamia sanoja meille suomalaisille. Kiva; ettet ole laittanut lahjojasi ”vakan alle”, vaan lampunjalkaan; että ne loistaa kaikille huoneessa oleville. Jeesus Kristus; sinua ja Rakkaitasi Siunatkoon ja Varjelkoon. Suomen kansahan pelastuu perkeleen käden alta ja vaihtuu tilalle; Toivon ja tulevaisuuden iankaikkinen valta. Sanat Toivon tuovat ja sydämiimme ilon iankaikkisen luovat. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#6

Lasselle , ym. Kun Lassekin löytää sanoja Raamatusta kirjoituksiinsa , niin minullekkin tuli mieleen sanat Raamatusta : älkää olko kellekkään mitään velkaa !! Samat sanat koskevat varmaankin , myös valtiovaltaa ??! Niin kuinkahan Suomen taloutta on siltäpohjalta hoidettukaan ??!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#11

Hei. Kiitos Nimetönkin. Niin; ”Kuin; että rakastatte toisianne.” Siinähän me olemme; ”Kestovelkaisia” toisiamme kohtaan. Halu meillä kuitenkin on Rakastaa ja siihenhän me Jeesusta Kristusta; juuri tarvitsemme. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Opiskelija AMK
Tyytyväinen
#5

Meillä on oikeusvaltio ja demokratia juuri siksi, että me voimme niiden avulla määrittää mikä on rasisimia, mikä on vihapuhetta ja mistä rangaistaan ja mistä ei. Tämä puolueeton lakiin perustuva käytäntö takaa sen, ettei enempää vihreät, ei vassarit, eikä persut pääse päättämään mikä on oikein ja mikä väärin, vaan sen hoitaa oikeuslaitos. Oikeuslaitos taas tarkastelee lainmukaisuutta sen pohjalta mitä lakeja eduskunta on päättänyt ja eduskunnan valitsee taas kansa vaaleissa. Ympyrä sulkeutuu ja tähän meidän on tyydyttävä. Parempaa järjestelmää, kuin tämä demokraattinen tapa ei ole vielä keksitty. Täällä haukutaan nyt vihervasemmistoa ja se on ymmärrettävää. Sanna Marin ja Ohisalo ja Li paistattelevat lehtien palstoilla ja kansakin tykkää. Fiksut, kauniit, nuoret ja älykkäät naiset saavat valtavasti huomiota osakseen ja sekös vanhoillisia puolueita harmittaa. Ei enää pure oma änkyrä retoriikka, ei haukkuminen, ei naljailu. Hermostuttaa ja kiukuttaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Salli minun nauraa
#7

Fiksut, kauniit, nuoret ja älykkäät naiset?
Olipa VAHVASTI LIIOITELTUA!
Nuoria naisia kyllä ja SIIHEN SE JÄÄ!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomi ei oikeusvaltio
#8

Opiskelija AMK:lle. Onko niin, ettei oikeuslaitokseen tuomionpäättäjinä voi olla poliittisin silmälasein varustettuja ”ajattelijoita”? Käsitykseni mukaan kyseessä on kuitenkin tavallisia henkilöitä, joilla jokaisella on omat ajatukset ja myös laintulkinnat. Tuomiot perustusvat laintulkintoihin, joten kyllä poliittinen aate tulee joissakin tuomioissa hyvin esille. Näin vaikka kuinka yrität muuta perustella. Mietihän hetki ainakin, miksihän syyttäjälaitos ei ole pannut oikeuskäsittelyyn mm. muutaman demarivaikuttajan selviäkin lainvastaisia tekoja? Eikös kyseessä ole selvää poliittista ”peliä”?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#9

Hei. Kiitos AMK:kin, Tyytyväinen. Meillä on oikeusvaltio. Meillä on oikeusvaltiota johtamaan kaksi herraa; kumpaisen me sydämellämme valitsemme. Kumpaisen herran edustaja sydämessämme istuu; ’kuskipukilla’. Eivät voi olla molemmat. Toinen on varas ja ryöväri ja toinen; Tie, Totuus ja Elämä. Sanot: Ei ole parempaa järjestelmää keksitty; Paremman järjestelmän Isämme keksi jo aikoja sitten, vaan ylpeä sydäminen ihminen ei voi ottaa sitä; elämässään vastaan. Ylpeys on este; luo sokeuden ja kyvyttömyyden. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Hyvin naiivi, lapsellinen käsitys.
Suomi ei ole enää aikoihin ollut oikeusvaltio muille kuin mamuille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000