Perussuomalaiset

Hannele Al-Hamzawi

Ovatko kaikki lapset tärkeitä ja suojelun arvoisia ?

Tein facebook päivityksen, jonka kuitenkin poistin tunteita herättäneenä. Päivityksen kommentoinnit ja niiden kaksinaismoraali, saivat kuitenkin kirjoittamaan asiasta laajemmin, koska ihmiset ovat varsin kykenemättömiä ajattelemaan asioita, muutoin kuin hyvin pinnallisesti . Sitä miten jokaisen tulisi ajatella suomalaisen yhteiskunnan suuntaa ja sen vaikutuksia kaikkiin Suomessa eläviin lapsiin, eikä vain niihin jotka ovat lähinnä omaa sydäntä. Sitä, olisivatko Suomea monin tavoin turvattomuuteen ja epävakauteen ajavaa politiikkaa harjoittavat politikot itse valmiita henkilökohtaisesti kohtaamaan omilla valinnoillaan samoja asioita, millaiseen tilanteeseen päätöksillään, vaatimuksillaan ja toimillaan ajavat esimerkiksi niitä vähäosaisia ja vähävaraisia perheitä, joilla ei ole edes taloudellisen hyvinvoinnin ja aseman kautta saatavaa samanalaista turvaa kuin heillä itsellään. Mahdollisuuttaa valita taloudellista turvallisuutta ja turvallisimpia asuinalueita lapsen kasvaessa ja liikkuessa, lähtiessä ulos leikkimään tai tapaamaan ystäviään, mahdollisuutta palkata luotettavaa lastenhoitajaa, kun itse on vielä töissä ja pieni lapsi tulee koulusta kotiin tai vanhemmat itse tarvitsevat joskus omaa aikaa. Olisivatko he valmiita laittamaan omat lapsensa siihen kokoajan lisääntyvään turvattomuuteen ja tilanteeseen, missä niin monet lapset joutuvat elämään ja liikkumaan omassa elinpiirissään.

Näillä päättäjillä ei ole oman hyvinvointiasemansa vuoksi käsitystä tai ainakaan välittämistä, siitä huolesta, minkä niin monet tavalliseen kansaan kuuluvat vanhemmat joutuvat jatkuvasti kantamaan mielessään, eikä niistä lisääntyneistä peloista, mitä nämä lapset itse ja täysin perustellusti kantavat mukanaan. Ei näiden päättäjien tarvitse ajatella, koska he suuressa ”hyvyydessään” ja sokeudessaan rakentavat Suomea, jota eivät joudu kohtaamaan samoin kuin muu kansa.

Vastuu yhteiskuntamme lapsista tietysti koskee jokaista meistä, mutta erityisen voimakkaasti hallitusta ja sen valtaa pitäviä ministereitä, jotka omilla päätöksillään ja toimillaan määräävät Suomen nykyisen ja tulevan suunnan. Olisivatko he itse valmiita omalla toiminnallaan esimerkkiä näyttäen toteuttamaan niitä kehoituksia ja opetuksia ja elämäntilanteita, joihin muuta kansaa ohjaavat. Olemme saaneet kuulla muutaman viimeisen vuoden aikana mitä erilaisimpia kehoituksia ja ohjeita ollakkemme hyviä ihmisiä. ”Tutustu, ota ystäväksi, ota kuin perheejäseneksi, ota kotiisi asumaan, työllistä, auta integroitumaan, mene yhdessä marjastamaan, harrasta yhdessä kivoja peli- ja ruuanlaitto hetkiä, hyväksy ja ymmärrä”. Tätä ajatusta syötetään jatkuvasti ja myös lapsille jo koulumaailmassa. Vihervasemmistolaisesta politiikasta on tehty koko yhteiskuntaa pyörittävä malli ja jos et toimi sen mallin mukaan, olet rasisti. Tätä ajattelua ajetaan kansaan kuitenkin hyvin ykispuolisena toimintamallina. Missä korostetaan ja nostetaan esille kantaväestölle suunnattua oppia vastaavasti maahanmuuttajille ? Missä nostetaan kovaan ääneen esille vaatimuksia tänne muualta muuttaville kohdella kantaväestöä kunnioittaen ja arvostavasti, missä kiellettään rasismi kantaväestöä tai eriuskoisia kohtaan ? Ei, sitä ei tehdä, nämä vaatimukset tuntuvat olevan hyvin yksipuolisia ja niissä oma kansa on arvotettuna muualta tulevien alapuolelle. Oma kansa on jatkuvan syyllistämisen kohteena ja tätä mallia toteutetaan jopa kouluissa rasiminvastaisessa kasvatuksessa. Kunniotuksen ja arvostuksen vaatiminen ei ole kaksisuuntaista niinkuin pitäisi.

Lapsille tulee opettaa kunnioitusta ja arvostusta toisiaan kohtaan, riippumatta siitä minkä värisestä tai taustaisesta lapsesta on kyse ja samoin tulisi tehdä aikuistenkin maailmassa. Kukaan ei valitse millaiseksi syntyy, ei sitä mihin perheeseen, eikä sitä mihin yhteiskuntaluokkaan. Kukaan ei myöskään ole toistaan parempi tai huonompi niillä perusteilla, vaan ihmisen paremmuus ja huonommuus tulee siitä miten kukin toimii, millaiseksi yhteiskunnan jäseneksi kasvaa ja millaista yhteiskuntaa on rakentamassa. Mutta lapsille tulee myös opettaa, niin valitettavaa kuin se onkin, niitä realiteetteja mitä riskejä yhteiskunnassamme on, miten tulee toimia riskien välttämiseksi ja mitkä toimintavat aiheuttavat suurimpia riskejä omassa elämässään.

Lapsiin liittyvät asiat tottakai, on asia joka koskettaa ja saa aikaan voimakkaitakin tunteita. Miksi se kuitenkin vihervasemmistolla herättä voimakkaita tunteita hyvin valikoiden. He kyllä huutavat helposti jakamatonta ihmisarvoa ja oikeuttaa turvallisuuteen ja elämään, he huutavat lasten oikeuksia kun Suomeen tuodaan ”alaikäisiä haavoittuvassa asemassa olevia” nuoria miehiä kerta toisensa jälkeen , he huutavat oikeutta koskemattomuuteen, mutta lähinnä vaikenevat siitä jopa silloin, kun sen turvallisuuden ja koskemattomuuden oikeuden on menettänyt kantaväestöön kuuluva lapsi. Silloin ei nousta raivoisasti barrikaadeille turvallisuuden ja ihmisarvon puolesta, silloin hiljaa käännetään selkä. Silloin ei puhuta rasismista, vaan vain vaiettavaksi haluttavista yksittäistapauksista. Silloin ei mikään hirveinkään teko saa aikaan hallituksemme ja ministeriemme julkilausumaa että ”tämä ei koskaan enää saa toistua”.

Lapsen turvalliseen elämään liittyy monia tekijöitä, eikä todellakaan vain jonkin rikoksen uhriksi joutuminen ole asia, joka on lapsen kehitystä ja tulevaisuutta ajatellen vahingollista. Lapsen maailma ja sen hyvä rakentuminen tasapainoiseen aikuisuuteen koostuu monista osatekijöistä. Kasvatus ja opetus, läheisiltä saadut mallit, lastenhoidon mahdollisuudet kun vanhemmat eivät itse voi hoitaa lastaan, turvallinen elinympäristö ja sen antamat vaikutteet ja kokemukset. Lapsiin liittyvissä päätöksissä järkevä aikuinen ja vanhempi valitsee sellaisia vaihtoehtoja, jotka sisältävät pienimmän riskin lapsen turvallisuuden ja hyvinvoinnin kannalta.

Omasta suuresta ”hyvyydestään, viisaudestaan ja korkeudestaan” on joskus hyvä tulla alas, asettua sen tavallisen kansan asemaan ja miettiä mitä siellä oman norsunluutornin juurella ruohonjuuritasolla elävien lasten ja perheiden elämä on. Mitä on niiden päätösten seuraukset, jotka tulee kantamaan tämän yhteiskunnan tämän päivän lapset. Haluavatko päättäjämme lastemme kohtaavan sen, mikä Ruotsissa on jo nykypäivää.

Ovatko kaikki lapset tärkeitä ja suojelun arvoisia ? Kyllä. Sinä päättäjä ! Älä ohjaaja toimillasi ja vie muita sellaiseen elämään ja tilanteisiin, mitä et myös itse ole valmis omassa elämässäsi valitsemaan ja kohtaamaan !

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


26 kommenttia
H Moilanen
#1

Tammikuussa 2019 Oulun kaupunginvaltuuston kokouksessa valtuutettu J Lokka ehdotti, että ne Oulun valtuutetut ja virkamiehet jotka haluavat viedä turvapaikanhakijoita tutustumaan kaupunkilaisten lapsiin, antaisivat esimerkinomaisesti omien lastensa yhteystietoja tällaista tutustumista varten.

SDP:n Mikko Salmi tuohtui oikein kunnolla ja syytti J Lokkaa perheenjäsentensä uhkailusta. Salmen reaktio paljasti karun totuuden.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Näin se valitettavasti on, yhdellekkään lapselle maailmassa ei toivoisi mitään pahaa, mutta miksi näiltä asioilta suljetaan silmät riippuen siitä kuka erilaisten pahojen asioiden kohteeksi joutuu. Se on kaksinaismoraalia, jossa todellisuudessa ihmisiä ylipäätään ja myöskään lapsia ei laiteta samaan ihmisarvoon, vaikka kuinka muuten huudetaan sen jakamattoman ihmisarvon puolesta. vaietaan tai noustaan barrigaadeille sen mukaan kenestä kulloinkin on kyse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Anu
Vihainen
#8

Nolossa jutussasi ei ole yhtään konkretiaa. Lukija ei ymmärrä, mihin lastensuojelullisiin rikkeisiin viittaat, ja mikä on tuo vähäosaisten asumisalueilla kasvava turvallisuusriski.

Eihän tällaisia pieruja julkaista muualla kuin persumedioissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#9

Asioihin pitää tottakai perehtyä edes jonkin verran, jotta voi ymmärtää niitä yhtään syvemmin. Konkretia on siinä, että vähäosaiset /heikosssa taloudellisessa tilanteessa elävät eivät juurikaan voi valita sellaisia asumisalueita joilla on turvallisempaa, koska asumiskustannukset ovat silloin myös korkeampia. Sen kautta heikommin toimeen tulevien alueet ns ghettoutuu, esim nuorison häiriökäyttäytyminen, huumeiden ja muiden päihteiden käyttö sekä erilainen väkivalta lisääntyy. Eli turvallisuus heikkenee. Esim Helsingistä tietyiltä alueilta on ihan uutisistakin saanut lukea tämän suunnan kehittymisestä, joten jos niitä uutisia seuraa niin ei pitäsi olla ihan vierasta. Tällaisen asian ymmärtäminen pitäsi nyt olla ihan tavallisella ajattelulla ymmärrettävää.

Esimerkiksi omalla asuinalueellani on selkeä yhden ihmisryhmän alue missä poliisit joutuvat käymään jatkuvasti.

Käsittääkseni en ole tuossa kirjoittanut mistään lastensuojelullisista rikkeistä ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#10

Vakava ongelma näiden alueiden syntymiseen ja niiden ongelmiin on myös haluttomuus integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan,sen tarkoituksellinen estäminen myös toiselta sukupolvelta ja saada siksi luoda ympärilleen islamilainen yhteisö, jonka seurauksena ei monet lapset opi enää edes suomenkieltä kunnolla. Tästä on jo selkeää suuntausta sekä esim Helsingissä, että Turussa. Tämän seuraus on vakavasti esillä jo Ruotsissa. Eikä Suomi tule välttymään samoilta seurauksisilta,ihmismäärien lisääntyessä. Jatkuvasti puhutaan vain huonosta kotouttamisesta,suljetaan silmät siltä tarkoitsuhakuiselta integroitumattomuudelta. Kotoutmista ei voi antaa tarjottimella, vaan sen eteen pitää myös itse tehdä ja haluta. Syitähän ei tuoda esille niistä asioista, joissa on kyse näiden ihmisten omasta toiminnasta, syyksi heikkoon integroitumattomuuteen esitetään aina rasismi ja kantaväestö. Sellainen asioiden selittely on karhunpalvelus sekä näille maahanmuuttajataustaisille lapsille, että koko yhteiskunnalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Mamuja koskee ihan eri säännöt kuin kantaväestöä.
Etenkin nuorten ja lasten kohdalla tämä tulee selvästi esille.
Mutta myös aikuiset mamut voivat aika avoimesti käyttäytyä suomalaisten tapojen vastaisesti ilman, että siihen puututaan mitenkään.

Esim. hiljakkoin uudistetusta asukaspuistosta, jonka ohi kuljen usein. tämä on mamulähiön aluetta pääkaupunkiseudulla.

– yli-ikäiset pojat roikkuvat, repivät, hyppivät taaperoikäisille tarkoitetuissa välineissä. Myös ihan aikuiset miehet joskus ”kokeilevat” taaperoikäisten
välineiden kestävyyttä.
– viereisen urheilukentän alueelle saatetaan ajaa useita autoja, siirtää liikuteltavat maaliverkot sivuun ja ottaa grillit esiin autojen takakontista.
Suomalaiset pysyttelevät kaukana silloin alueesta.
– mamut valtaavat koko puiston yleensä noin klo 21.30 – 22.30, 23.00 kesäiltaisin. Taas suomalaiset ovat poissa, eivät uskalla tulla alueelle???
– kukaan ei puutu mamujen ”omien sääntöjen” mukaiseen toimintaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Tiedän, että tämä on liian korkealentoista sinulle, mutta mikä on se ”yhteiskunta”, johon maahanmuuttajien pitäisi integroitua?

Onko meillä joku yhteisesti jaettu ”yhteiskunta”? Tai yhtenäiskulttuuri?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#13

Tästähän meitä on Ruotsalaiset monesti varoittaneet,mm.SÄPO,että älkää Suomalaiset tehkö samoja virheitä kuin me olemme tehneet!.Mutta näyttää nämä Ruotsalaisten varoitukset!kaikuvan” tyhjille seinille”!Näillä meidän Päättäjillä!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Hannelekkin. Olet arvokas Jumalan lahja meille suomalaisille. Jumala sinulle palkitkoon Rakkautesi meitä kohtaan. Kirjoitat,/puhut rohkeasti ja oikeudenmukaisesti; meidän suomalaisten asemasta elää; omassa; Jumalan antamassa maassamme. Nyt meidän kaikkien pitäisi nädä ja tunnustaa; Tosiasiat Suomessa: Perkeleen henkivalta on monen suomalaisen; johtavassa asemassa olevan henkilön sydämessä: Raamatun mukaan; Ihmisen sydämestä lähtevät myös pahat ajatukset; kuten murhatkin. Meidän on hyväksi nähdä nykyään: kuka on perkeleen oma; puheissa ja teoissa; Olla ja rukoilla itselle: Henkien erottamisen Armolahjaa. Jumala kyllä mielellään sen meille antaa: ”Anova saa ja etsivä löytää.” Jeesus Kristus sanoo meille: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni; Älkääkä; estäkö heitä.” Meillä on oman Isämme vevollisuus: Tehdä Suomen valtiosta turvallinen valtio lapsillemme ja kaikille ihmisille; jotka rakastavat ja haluavat edistää Suomessa; Totuutta. Hän on Totuus

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

Hei. Kiitos Hannelekkin. Olet arvokas Jumalan lahja meille suomalaisille. Jumala sinulle palkitkoon Rakkautesi meitä kohtaan. Kirjoitat,/puhut rohkeasti ja oikeudenmukaisesti; meidän suomalaisten asemasta elää; omassa; Jumalan antamassa maassamme. Nyt meidän kaikkien pitäisi nädä ja tunnustaa; Tosiasiat Suomessa: Perkeleen henkivalta on monen suomalaisen; johtavassa asemassa olevan henkilön sydämessä: Raamatun mukaan; Ihmisen sydämestä lähtevät myös pahat ajatukset; kuten murhatkin. Meidän on hyväksi nähdä nykyään: kuka on perkeleen oma; puheissa ja teoissa; Olla ja rukoilla itselle: Henkien erottamisen Armolahjaa. Jumala kyllä mielellään sen meille antaa: ”Anova saa ja etsivä löytää.” Jeesus Kristus sanoo meille: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni; Älkääkä; estäkö heitä.” Meillä on oman Isämme vevollisuus: Tehdä Suomen valtiosta turvallinen valtio lapsillemme ja kaikille ihmisille; jotka rakastavat ja haluavat edistää Suomessa; Totuutta. Hän on Totuus*

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Hannele kysymästä: Onko kaikki lapset . . . Ikävä kyllä; Eivät ole Suomessa. Tunnustuksellinen uskonnonopetus takaisin Suomeen ja pakanat; kuten muslimit; kiireesti evankelioida; kristinuskoon, tai Suomesta pois. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Niinpä, eivät ole lapset tasa-arvoisessa asemassa, paikka piätisi olla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#5

Kiitos, jutussa on kyllä konkretiaa.. Enemmän kun suvakki Anut kestää

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000