Perussuomalaiset

Elina Louko

Vihapuheen ruumiinavaus

Välillä sitä oikeasti toivoo, että tämä kaikki onkin painajaista ja pian herään tästä ja elämämme on taas normaalisti. Mutta sitten tajuan, ettei tämä ole painajaista vaan todellisuutta, jossa ihmisiä pannaan tuomiolle täysin mielivaltaisesti jostakin ”vihapuheesta” jota ei ole olemassa lainsäädännössämme. Kansalaiset ilmiantavat kanssakansalaisiaan jostakin ”vihapuheesta”, jota ei ole olemassa lainsäädännössämme. 200 poliisia palkattiin juuri jahtaamaan ”vihapuhetta” sosiaalisessa mediassa, vaikka LAINSÄÄDÄNTÖMME EI TUNNE KÄSITETTÄ VIHAPUHE. Sitä ei ole olemassa. Perustuslaissamme sanotaan hyvin selvästi:


”Tärkeimpinä perusoikeuksina nousevat esille ihmisten yhdenvertaisuus lain edessä, oikeus elämään ja ihmisarvoon, rikosoikeudellinen laillisuusperiaate sekä uskonnon- ja omantunnonvapaus. Nämä oikeudet muodostavat niin sanotun perusoikeuksien ytimen, jota ei voida rajoittaa edes poikkeusoloissa.[12] Lähes kaikki perusoikeudet kuuluvat kaikille ihmisille. Poikkeuksena on liikkumisvapaus, joka on Suomen kansalaisilla laajempi kuin ulkomaalaisilla. Ulkomaalaisen maahan saapumista voidaan rajoittaa, kun taas Suomen kansalaisilla on aina oikeus saapua maahan.” (Suomen perustuslaki, wikipedia)

Olen jo aikaisemmissakin kirjoituksissani aiheesta sanonut, että onpa kumma juttu, että ihmiset ovat vihaisia. Heidän perusoikeuksiaan poljetaan. He eivät saa ilmaista mielipiteitään. Heidän pitää sensuroida ja tukahduttaa tunteensa. Tämä on inhimillisesti mahdotonta. Täällä tapahtuu jatkuvia vääryyksiä, korruptiota, kähmintää, hyvä veli-kerhoja, tietojen pimittelyä ja peittelyä, kansan yleisen tahdon sivuuttaminen, päättäjien ylimielinen asenne oman maan kansalaisia kohtaan ja päättäjien suunnaton avokätisyys muukalaisia kohtaan, yhteiskuntarauhan rapautuminen, turvattomuuden ja pelon lisääntyminen. Täytyisi olla koko elämänsä meditaatiota harrastanut joogi, että kykenisi hallitsemaan tunteensa näissä olosuhteissa, olla reagoimatta luonnollisella tavalla ympärillään valliviin olosuhteisiin.

Vihan tunteminen nimittäin on normaalia. Se on ihmisen psyyken luonnollinen reaktio. Viha on tuiki tarpeellinen tunne ja selviytymismekanismi. Väkivaltaisen ja rankan tapahtuman jälkeen vihan tunteminen on normaalia ja osa toipumisprosessia. Jos saa jatkuvasti osakseen epäoikeudenmukaisuutta ja vääryyttä, on ihan luonnollista tuntea vihan tunteita. Sen lisäksi siis, ettei lainsäädännössämme edelleenkään ole mitään vihapuhe-pykälää, vihapuheen kieltämisessä ihmisen pitäisi toimia luontoaan vastaan. Niin kuin meille on perustuslaillisesti määritellyt tietyt oikeudet, ihmisillä on psykologisesti perusinhimillinen oikeus ilmaista tunteitaan. Tunteiden tuntemista ei voi kieltää, tässä tunkeudutaan jo täysin perusihmisoikeuksien eli inhimillisyyden loukkaamiseen. Kun Scaniat karkailevat kuskeilta väkijoukkoihin ja pommiliivit räjähtelevät, kun mikään-ei-liity-mihinkään puukotukset arkipäiväistyvät, kun tällaista kaikkea tapahtuu koko ajan yhä enenevissä määrin ja sen sijasta, että päättäjät mitenkään yrittäisivät estää nämä tekniset viat, he yrittävät estää niistä puhumisen ja niiden aiheuttaman vihan. Onko hullumpaa kuultu?

Kääntäen verrannollisena nimittäin, jos nämä jatkuvat barbaariset terrori-iskut eivät herätä henkilössä vihan tunteita, sen jos minkä pitäisi olla epänormaalia ja psykologisesti epätervettä, epäinhimillistä käytöstä. Ja edelleen henkilössä, joka ei edes yritä tehdä mitään hedelmällistä joilla näitä terrori-iskuja voitaisiin estää, vaan päin vastoin, haluaa sitä lisätä ja yllyttää, tämän henkilönhän täytyy olla vaarallisella tavalla sekaisin.

Miten ihmeessä siis kuvittelette, että ”vihapuhetta” voisi suitsia ja hallita? Ei siihen pysty kukaan. Nämä mielipidevainot vaan lisäävät vihaa. Ja patoutunut viha voi purkautua vaarallisesti. Se on silloin sen syy, joka on pakottanut ihmisen tukahduttamaan tunteensa ja olemaan ilmaisematta vihan tunnettaan. Pitkin Eurooppaa palaa kantaväestön tukahdettua vihaa tätä invaasiota ja kulttuurimme tuhoamista kohtaan kuin ruutitynnyri, eivätkä mitkään vihapuhepoliisinne saa sitä paloa hallintaan, tarvitsette palokunnan. Ihmistä ei voi irrottaa tunteistaan.

(julkaistu fb-seinälläni 8.6.2017)

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Nimetön
#1

Suvakkien ja mamujen aikaansaama juttu tämä ”vihapuhe”.

Suvakit ovat mamujen edessä polvillaan. Mitä mamujen suusta tulee, sitä ei saa krisoida eikä vastustaa.

Edward Dutton on kirjoittanut kirjan, joka on juuri suomennettu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#2

Hyvä kirjoitus, keskittyy olennaiseen, viha on luonnollinen tunne, ja se nousee epäoikeudenmukaisuudesta. Terrorismi vääräuskoisia kohtaan on islamin jihadia, mitä meidät nöyryytetään hyväksymään muuna kuin se on, väitetään mitä milloinkin, usein tekijän katsotaan olevan mielenterveysongelmainen. Sosiaaliturvamaahanmuuttajia tulee käsitellä kuin olisivat pakolaisia. Meille toitottaa media ja poliitikot, kuinka tärkeää on olla suvaitsevainen, hyväksyä rappio, rikokset ja ylimielisyys, mitä maahanmuutto on tuonut maksettavaksemme. Omien kansalaisten sorto ja syrjään heittäminen, asunnottomuus ja terveydenhoidon puute on hyväksyttävä, jotta muualta tulleilla olisi hyvä olla. Kun sitten tunnet vihaa huonosta ja epätasa-arvoisesta kohtelusta, ja sanot sen ääneen käyttäen sopimatonta kieltä, joudut oikeuden eteen ja tuomituksi, vaikka sanoit vain niinkuin asiat ovat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Suomessa on köyhyyttä ja huono-osaisuutta ihan tarpeeksi omasta takaa.

Ei tarviis tuoda tänne lisää mustia ihmisiä elätettäväksi.

Eivät suomalaiset rasisteja ole, mutta he vastustavat elättejä.

Jos somalit ja muuta vierasmaalaiset eläisivät itsensä palkkatyöllä, niin ei heitä vastuttettaisi. Mutta ei. Mamut elävät pääasiassa suomalaisten verovaroilla. Ja sitä vastustetaan ja inhotaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#3

Uhkailut ja sen semmoiset asiat , ehkä voisi luokitella vihapuheiksi !! Mutta ei niitä puheita , jos ihminen / ihmiset on huolissaan joistakin asioista jotka ei heidän mielestään mene oikein / oikeudenmukaisesti !!? Esimerkiksi maahanmuutto politiikka jossa olisi ilmeisesti , korjaamisen tarvetta !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#4

Nyt kun on ehdotettu päättäjien taholta eläkeiän nostoa,se lisää osaltaan”vihapuhetta”!No tarvitaanhan siihen ”vihapuhe Poliisia”,että voidaan rangaista,jos Kansalaiset esittävät eriäviämielipiteitä=”vihapuhetta”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toimittaja
Utelias
#5

Suvakkien ja mamujen aikaansaama vihapuhe. Miten mamut ja suvakit vaikuttivat Anon twiittiin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kalle
#7

Ano mokasi pahasti. Meni poliitikon ura ja bisnekset sakkaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Sääli.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000