Perussuomalaiset

Charles Nyberg

Merkittävä kunta kaakossa.

Positiivista Virolahtea.

 

Virolahdella, kun osa päättäjistä ja luottamusmiehistä (ja naisista) haikailevat rivitalojen ostamista ja kunnan veronmaksajien rahoja sijoittamista projektiin, jolla kunnan kannalta ei ole mitään merkitystä, koska vapaita asuntoja on ollut koko ajan tarjolla, joidenkin asuntopulasta valittajien kannanotosta huolimatta.

Nyt se, että Virolahdella on paljon positiivista hyvää tarjolla, on ainakin julkisesti, jäänyt rivitalojen ostajilta huomaamatta.

Esimerkki positiivisestä hyvästä, vanhuksista huolehtiminen, kun on nyt, saatuamme hienot uudet kodinomaiset oleskelu- ja hoitotilat Villirantaan, on huippuluokkaa. Huomasin myöskin tyytyväisyyden loistavan henkilökunnan kasvoista, kun ovat saaneet hienot, asianmukaiset työtilat käyttöönsä, vaativassa työssään.

Koulutoimessa, kun olen ollut juttusilla sivistystoimen johtajan kanssa, on sisäistetty henkilökunnan toimesta koko uusi hieno opetusohjelma, joka mielestäni on aapisen keksimisen jälkeen paras koulu-uudistus. Koulutoimi on mielestämme Virolahdella, aivan ensiluokkaisesti järjestetty, joten Virolahdelle kannattaa tulla sivistymään.

Terveystoimi, enpä ole mediaa seuraten, ja omiin kokemuksiini sekä läheisen ”omaishoitajana” toimineena, löytänyt sellaista tyytyväisyyden osoitusta, minkä täällä Virolahdella voi vilpittömästi jakaa meidän terveys toimelle. Puhumattakaan terveystoimen joustavuudesta Kaakon Kaksikossa, mainiota yhteistyötä kahden kunnan kesken. Tässä nyt aluksi, kiitos mielenkiinnostanne.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Paljonko Vironlahdella on asukkaita?
Millainen on kunnan kielijakauma?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charles Nyberg puh.joht
#3

Ena vastaa nimettömiin kyselyihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Olis varmaan hyvä laittaa esto päälle, niin että vain kirjautuneet pääsevät kommentoimaan, jos et kerran vastaile muuten asiallisiin kysymyksiin. Mikä kyllä on aika kummallista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charles Nyberg puh.joht
Tyytyväinen
#4

Ei tarvitse estoja, kunhan on reilusti oma nimi mukana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000