Perussuomalaiset

Ceta Lehtniemi

Sananvapaudesta ja uskonnonvapaudesta

Omiin taustoihini ei liity mikään herätysliike tai vahva uskonnollisuus perhepiirissäni. Arkisuus ja vapaus kuvaavat lapsuuttani, ja kuitenkin siihen liittyi kristillinen kasvatus yhtenä luonnollisena osana.

Oma kristillinen vakaumukseni syveni vähitellen. Ymmärrän ehkä jonkin verran enemmän skeptikkoja kuin ääriuskovaisia. Älköön tästä kukaan loukkaantuko suotta. Kyse on siitä, että olen vain niin arjessa kiinni, ja toisaalta rauhallisesti kaikkeen paneutuva. En ymmärrä mitään liian kiihkeää, ehdotonta, tai jopa valtaa uskonnon kautta tavoittelevaa.

Islamia olen arvioinut sekä uskontona että yhteiskuntajärjestelmänä, koska kyse on molemmista. Uskonnon arviointini on ollut myös vertailua kristinuskon sisältöön. Islamin ääriliikkeisiin ja poliittiseen islamiin suhtaudun vakavasti ja kriittisesti. Olen myös lukenut laajasti kirjallisuutta aihepiiriin liittyen. Samoin minua on koskettanut syvästi poliittisten muslimiryhmien harjoittama kristittyjen vaino eri puolilla maailmaa.

Islam ei yleensä sovellu länsimaiseen demokraattiseen kulttuuriperimään ja lainsäädäntöön. Islamin opettaminen sen omissa suljetuissa piireissä tekee sen arvioinnista usein mahdotonta. Juuri vahingollisimmat piirteet, jotka vaikuttavat naisten ja tyttöjen asemaan ja koskemattomuuteen, jäävät vahvistumaan piilossa. Samoin maahamme on syntynyt todellinen islamistien aiheuttama terroriuhka. Myöskin taiteiden alueella islam sisältää vahvoja rajoituksia, sananvapaudesta puhumattakaan.

Suomessa muslimit eivät usein arvosta naista esimerkiksi opettajana tai lääkärinä. Koulutyttöjen asut voivat rajoittaa ulkoliikuntaa tai uimahalleissa käyntejä. Kouluruokailuun tulee uskonnon asettamia rajoituksia. On ongelmia kielen oppimisessa, mikä heijastuu kaikkiin oppiaineisiin. Tämä vaikuttaa jo käytännössä aiheuttaen kurinpitovaikeuksia, terveysongelmia ja ylimääräisiä kustannuksia. Syvimmät ja pitkäaikaisimmat vaikutukset tulevat arvojen muokkaamisen kautta. Vapaa kehittyminen ja opiskelu ammattiin, mihin olisi taipumuksia, estyy varsinkin tytöiltä. Arvojen syvä ristiriita muslimilasten oman suvun ja meidän länsimaisen yhteiskuntamme välillä ei anna hyvää kasvupohjaa musliperheen lapsille.

Meidän on syytä pitää kiinni omasta kulttuuristamme ja omasta lainsäädännöstämme. Samoin meillä on oikeus siihen, että pyrimme turvaamaan lasten ja opettajien koulupäivät. Emme voi myöskään oppimistulosten suhteen alentaa rimaa. Siellä missä on pyrkimystä toteuttaa ihmisarvoon ja yksilön vapauteen liittyviä perusasioita, voimme luonnollisesti tukea jokaista ihmisyksilöä riippumatta mistä maasta hän on saapunut Suomeen.

Osallistu keskusteluun!


54 kommenttia
omihli
Vihainen
#1

Jos on paennut (islamia?) islamimaasta kristilliseen Eurooppaan, on itsestään selvä, että tulija sopeutuu (ja ehkä kotoutuu) uuden elatusmaansa tapoihin, lakeihin ja kulttuuriin. Jos tänne tullaan sillä asenteella, että saavat vaatia oman kulttuurinsa lakeja ja tapoja ollaan täysin hakoteillä. m.m.:
Uimahallissa on pidettävä uimapukua, koulussa on tyydyttävä suomalaiseen kouluruokaan (jos on allerginen, suomalainen lääkärilausunto), myös urheilutunneilla tytöt ja Urheiluasut asianmukaiset ja turvalliset. Esim. koraanissa ei sanallakaan mainita, että tytön/naisen pää pitää olla huivilla peitetty. Tässä muutama esimerkki.
Maassa maan tavalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ceta Lehtniemi terveyskeskushammaslääkäri, eläkeläinen
#6

Käytännössä olemme joutuneet kaikkialla Euroopassa huomaamaan, että vakavia vaikeuksia ja kustannuksia on tullut. Mielestäni nyt olisi ihan viimeisiä hetkiä päättää juuri tästä mitä kirjoitit: ”Maassa maan tavalla.”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#13

Ruotsissa murhataan joku jengiläinen n. joka kolmas päivä, yli sata uusruotsalaista murhaa vuodessa.
Tätäkö me haluamme? Kyllä pääkaupunkiseudulla alkaa olla paikkoja, joihin ei voi mennä.
Pian Suomeen on tulossa perheenyhdistämien kautta tuhansia uusia elätettäviä. Kouluihin tuhansia muun kulttuurin lasta, kielitaidottomina, eri uskontoa tunnustavia. Kuinka siinä huomioidaan suomalaisia lapsia? Omat luokatko tulijoille?
Jos joku tulijoista sattuu saamaan työpaikan ja on esim. muslimi, niin kuinka muu porukka suhtautuu ylimääräisiin rukoustaukoihin? On lakisääteiset tauot ja sitten ne ylimääräiset tauot, kun jossain rukouspaikassa käydään maton päällä ”juttelemassa”?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ceta Lehtniemi terveyskeskushammaslääkäri, eläkeläinen
#21

Välillä turhautuu, kun ei voi vaikuttaa. Nyt on onneksi ruotsalainen poliisi ottanut esille todellisia rikostilastoja, ja näyttäisi tämä levinneen jo Tanskaankin. Samoin Yle näyttää ohjelman liittyen sharia-lakiin Tanskassa. Saksassa on kehitteillä laki, jolla voitaisiin mitätöidä vanhempien passit, jos nämä lähettävät tyttärensä ympärileikattaviksi. Minusta meidän tulisi puhua ja kirjoittaa avoimesti ja rohkeasti. Sinä otit nyt esiin muslimien rukoustauot, ja mahdollisesti siihen rauhoitetut tilat. Mielestäni näitä taukoja ei saisi olla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#30

Näistä rukousmattoja on jo (esim. bussikuskien taukotiloissa). Mitenköhän ammattiliitot tulevat suhtautumaan näihin ylimääräisiin rukoustaukoihin? Entä työtoverit? Sama palkka, extra tauot?
Ruotsissa on vähitellen heräilty, mutta taitaa olla liian myöhäistä?
Saksassa CDU ja CSU ovat yhdessä asettaneet Merkelin kansleriehdokkaakseen, koska Merkel haluaa, hinnalla millä hyvänsä, uudeksi kaudeksi. Tämä on huono juttu.
Saksa on aivan tukossa näiden tulevien perheenyhdistämisien kanssa. Ovat jo pyytäneet lisäaikaa tuleville massoille.
Suomen pitäisi tehdä sama.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Vastaisin eka kommentoijan asiaan.
Muslimi noudattaa oman uskontonsa elämänohje- ja lakikirjaa koraania.
Koska hän länsimaassa asuessaan noudattaa koraanin neuvoja ja määräyksiä, hän EI tule sopeutumaan vapaaseen länsimaiseen yhteiskuntaan. Piste.
Kotouttamistouhut ovat siksi hukkaan heitettyä pääomaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
#15

Aivan samaa mieltä. Piste.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Nimetön 22 tuntia sitten kirjoitti:
”Valtakirkkomme ei ole sidottu politiikkaan mitenkään. Kirkko ei harjoita politiikkaa.”

Kirkkoko puolueeeton? Faktoja…

Ev.lut.kirkkolaitos on sidoksissa Suomen valtion politiikkaan. Kirkkolaitos toimii lakisääteisten kirkollisverojen avulla. Kukin eduskunta käsittelee kirkon toimintaan liittyviä asioita, ja säätää lakeja, jotka adekvaattisesti sitovat kirkon toimintaa. ”Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.”
Kirkkolaitos ei ole absoluuttisesti itsenäinen. Se ei nykyisellään voi toimia Ainoan Auktoriteetin, Raamatun ohjeiden mukaan. Kirkkoa painostavat ja sitovat poliittiset voimat ja päätökset. Se osin alistuu tämän ”maallisen” käskyvallan edessa, osin se protestoi ja vastustaa. Yksittäiset kirkon työntekijät koettavat olla kuuliaisia Jumalalle ja kutsumukselleen, mutta heitäkin uhkaa sakkorangaistus ellei ”lakeja” noudateta! Ettäkö puolueeton kirkko? Sananvapaus? Uskonnonvapaus? Julkiset faktat todistavat ihan muuta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ceta Lehtniemi terveyskeskushammaslääkäri, eläkeläinen
#2

Kommentissa tuli esiin se, että tauot on yleensä kirjattu työehtosopimuksiin. Samoin taukojen pito vaikuttaa muiden työskentelyyn. Aiheesta voisi kirjoittaa jopa uuden blogin. Jossain määrin on nykyisin unohtunut se, että tauko voisi olla lepohetki, ei pelkkä pikatankkaus. Kuitenkaan ei voida toimia niin, että uskonnonharjoitus tuo jonkun edun työpaikalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#7

Juuri niin. On kokemusta näistä rukoushetkistä ja ei kivalta tunnu. Asiasta ei vielä ole laajasti keskusteltu, koska nykyiset turvapaikanhakijat eivät ole työelämässä (ja tuskin tulevat olemaankaan). Taukotilan nurkkaan on esim. korokkeen päälle laitettu matto ja siellä käydään juttelemassa. Bussikuskien taukopaikoilla mattoja voi olla vierivieressä (oli kuva jossain lehdessä).
Ehkä olisi hyvä, jos asiasta keskusteltaisiin, koska yhden uskonryhmän rukoushetket ei työpaikoille kuulu.
Samoin pienten koululaistyttöjen kokopäivähuivit pitäisi jättää naulakkoon. Koraanissa ei missään määrätä huivia tytön/naisen päähän. Joskus varmaan huivi on suojannut hiuksia hiekkamyrskyä tai itikoita vastaan Lähi-Idässä, mutta meidän kulttuuriin se ei sovi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ceta Lehtniemi terveyskeskushammaslääkäri, eläkeläinen
#14

Keskustelun leimaaminen rasistiseksi tai suvaitsemattomaksi tuntuu aina erittäin pahalta. Rukousmattojen levittäminen ei kuulu työpaikoille, puistoihin, odotustiloihin tai kaduille. Laittaisin jonkun rajoituksen myös kaduilla kulkeville uskonnollisille mielenosoituksille turvallisuussyistä, ja toki ettei liikenteelle aiheudu haittaa. Uskonto on sellainen asia, että se herättää kiivautta tällä tavoin ilmetessään. Keskustelu sen sijaan voisi olla runsaampaa.

Huivia en koe välttämättä pahana asiana. Kyllä se on kuulunut useisiin kulttuureihin. Kuitenkaan luokassa minkään päähineen pito ei liene toivottavaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Budhalaiset eivät vaadi rukoushetkiä ja -tiloja työpaikalleen, julkisiin tiloihin eikä minnekään. He rukoilevat kotonaan pienoisalttarillaan. Uskonto ei haittaa työntekoa. He eivät kadulla näyt että -tässä nyt ollaan budhalaisia-.
Siksi he, aikanaan tulleet ”venepakolaiset” olivat huomaamattomia ja vaatimattomia kuten aasialaiset yleensäkin. He sopeutuivat osaksi ythteiskuntaamme ilman kotoutusarmeijaa.
Mitä ovat muslimit heihin verrattuna?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ceta Lehtniemi terveyskeskushammaslääkäri, eläkeläinen
#31

Olemme varmaan ihan aiheesta saaneet erittäin hyvän käsityksen Vietnamin venepakolaisista. Meillä on kuitenkin lukuisia muitakin hyvin sopeutuneita ryhmiä, laskisin tähän myös tataariyhteisön. Suomalainen ei yleensä suhtaudu huonosti vieraaseen uskontoon tai kaukaa maahan saapuneeseen. Sen sijaan valheelisuus, etujen tavoittelu tai rikollisuus etenkin naisia ja lapsia kohtaan herättää vihan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#3

Ottakaapa puheeksi Suomen kamaralla vallitseva uskonnon vapaus.
Onko muslimilla, puhumattakaan musliminuorella, musliminaisella mitään mahdollisuuksi noudattaa tätä uskonnonvapaus lakipykälää?

Kristillisen perheen jäsen voi halutessaan erota tai vaihtaa uskontoa tai alkaa jopa muslimiksi.
Mikä on muslimin mahdollisuus uskonnnon valinnan vapauteen?

Koraanin sanktiot eroamisesta ovat käsittämättömän mittavat.
Miten tämä asia on käytännössä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ceta Lehtniemi terveyskeskushammaslääkäri, eläkeläinen
#9

Kristillinen julistus ja opetus on periaatteessa aina julkista. Altistamme kaiken arvostelulle omasta halustamme. Lisäksi meillä lukutaito on lähes 100%. Nyt meille on tullut paljon ihmisiä sellaisista muslimimaista, joissa lukutaidottomuus on yleistä. Lisäksi eri muslimiryhmät taistelevat kiihkeästi keskenään. Samoin näissä maissa usein kristityt ja muut vähemmistöt ovat joko alistetussa asemessa tai vainottuja. Uskonnon säännöt ovat määrittäneet lähes koko elämää, ja tyttöjen ja naisten asema on huonompi kuin täällä voidaan edes käsittää. Poliittinen islam tavoittelee aina laajentumista, eikä suostu länsimaisiin arvoihin ja lakeihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Suomalaiset eivät pidä uskonnon tuputtamisesta. Helluntailais- tai mormonipari ovelta ovelle ei ole Suomalaista perinnettä.
Eivät kristityt tuputa (nykyään) uskontoaan ja ovat poissa kaduilta näyttäytymässä kristittyinä. Sanaa jlistetaan SRKn tiloissa.
Vastaantulijasta ei voi sanoa, mitä uskontoa hän edustaa. Ja hyvä näin.
Poikkeuksena ovat tässä muslimit.
Uskonvapaus Suomessa on mutta se kaduilla tapahtuva julistus!

Joku vuosi sitten Hesari haastatteli värikuvien kera muslimityttöjä kahvilassa. Tytöt lausuivat mm. – Olemme muslimeja ja sen pitää näkyä -. Miksi pitää näkyä kysyn minä?
Samalla he tulevaisuudessa haluavat ison lapsimäärän muslimimiehen kanssa.
Tyttären naimisiin meno on mahdoton kristityt kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ceta Lehtniemi terveyskeskushammaslääkäri, eläkeläinen
Tyytyväinen
#23

”Suomalaiset eivät pidä uskonnon tuputtamisesta.” Näin on todellakin. Arkisista asioista puhe siirtyköön sitten mihin siirtyneekin tilanteen mukaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#10

Onhan nyt Suomessa näitä uskontoaan vaihtavia turvapaikanhakijoita, jotka ovat luopuneet islamista ja antanut kastaa itsensä kristityksi. Kirkon mielestä upea juttu. Radiossakin Trumpin rukousaamiaisella käynyt espoolainen Kd:n edustaja hehkutti ja oli kauhuissaan, kun tämän käännynnäisen motiiveja kyseenalaistetaan.
Keinot on monet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ceta Lehtniemi terveyskeskushammaslääkäri, eläkeläinen
#4

Muslimeita kääntyy kristityiksi eri puolilla maailmaa hyvin runsaasti, Suomessakin. Osa on syksyn 2015 turvapaikanhakijoita. Jokainen saa opetusta ennen kristillistä kastetta. Moni on saapunut maasta, jossa kristittyjä vainotaan, ja usein heillä on jo tietoa myös kristinuskosta.

Muslimit tietävät myös uhasta mikä seuraa uudessa asuinmaassa, kun he vaihtavat uskonsa. Henkilökohtaisen vainon uhka lisääntyy muslimien taholta. Turvapaikkapäätöstä ei voi ennakoida. Kyllä näiden kristityiksi kääntyneiden muslimien ”hyöty” on hengellisellä ja sosiaalisella alueella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#11

Hei Ceta!
Löysin tämän uuden juttusi, kun googlasin kotisivuasi!
Aiheenasi on täällä sananvapaus ja uskonnonvapaus.

Kun ottaa oppia alkuseurakunnan metodeista, he tottelivat Jeesuksen käskyä ”kaikkeen maailmaan”. Vainon tultua seurakunta joutui hajalle, ja näin Jeesuksen suunnitelma toteutui. Jotkut olivat ahtaissa rajoissaan, eivätkä tuoneet Sanaa muille kuin oman heimonsa ihmisille ( juutalaiset) – mutta toiset ymmärsivät yhdenvertaisen ihmisarvon – Jumalan silmissä – ja todistivat myös sen ajan ”pakanoille” – toisuskoisille, jne. Näin Jumala alkoi toteuttaa sitä, että kaikkinaisesti ihmiset saisivat kuulla uskon ydinsanoman: Jeesuksen hankkiman sovituksen! Se on tänäkin päivänä uskovien ydintehtävä. Ei väittely, ei kiistely, vaan ILOSANOMA, kullekin!! Siinä roolissa ja tehtävässä riittää haastetta!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Allah (muslimien Jumala) ei ole muslimien Rakastava Isähahmo kuten kristittyjen Jumala on. Allahin mukaan rakkaus on vain heterojen välinen asia. eikä Allahin ja ihmisen. Varmaankin tästä johtuu homoja kohtaan tunnettu viha.
Koko elämänsä Allahia rukoillut muslimi ei voi olla varma pääsystä paratiisiin. Koko Jumalakäsitys on heillä aivan toinen kuin kristityillä.
Meidän Jumala on laupias, rakastava ja armahtava isähahmo.
Muslimille Allah edustaa aivan muuta.
Koraanista tämänkin selviää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Kirkon esitellessä muslimeille meidän omaa juutalais-kristillistä uskontoamme, saattaa käydä niin, että muslimi kääntyy kristityksi. Hänen ei ole vaikea huomata kumpi uskonto on kauttaaltaan parempi. Uskontomme ei alista ketään. Koraani pitää naista eriarvoisena puhumattakaan homoista ja vääräuskoisista joihin kuuluvat kaikki ei-muslimit.
Eilinen ULKOLINJA ohjelma -SHARIA LAKIA TANSKASSA (TV1) kannattaa katsoa ja kauhistella. Imaamit ja mullahit ovat täysin kaksinaamaisia suhteessa Tanskalaiseen yhteiskuntaan. Oletettavasti sama on jokaisessa länsimaassa olevassa moskeijassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ceta Lehtniemi terveyskeskushammaslääkäri, eläkeläinen
#34

Katsoin tuon Ylen dokumentin Tanskan koraanikouluista tunnetilani vaihdellessa murheen, kiukun ja epäuskon välillä. Ihme, että kuitenkin rauhoituin nukkumaan. Aamulla oli taas mielessä, ettei koskaan Suomeen tuollaista naisten alistamista, ei ikinä sharia-lakia eikä imaamien valheellista puhetta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Onko järkee vai ei
#35

Moskeijat on syytä kieltää Suomesta kunnes kirkkojen rakentaminen ja kristittyjen turvallinen eläminen muslimimaissa on varmistettu koraanin reformoinnilla ja muslimit ovat todistettavasti luopuneet muiden uskontojen vainoamisesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ceta Lehtniemi terveyskeskushammaslääkäri, eläkeläinen
#5

Itse en koe väitteleväni tai riiteleväni, ja kuitenkin jo aivan alusta lähtien evankeliumin julistuksen yhteydessä on esitetty kysymyksiä ja keskusteltu. Tuen myös käytännössä sitä, että Suomeen muualta tulleet kuulisivat kristillisen sanoman omalla kielellään tai englanniksi. Voin aivan hyvällä omallatunnolla seurata myös turvapaikkakriisin tuomia ongelmia, ja kuunnella rauhallisesti niitäkin suomalaisia, joille kristillinen usko on vierasta. Useimmissa kulttuureissa ollaan paljon tottuneempia keskusteluun kuin meillä. Tiedän, että tämä voi sulkea itseltäni joitain ”piirejä”, mutta se voi avata myös uusia. Yleensä kuuntelu on hyväksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#12

Kyllä. Miksihän Jeesus ei ruvennut poliitikoksi? Sanoi: Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta, Joh 18:36. Ja, Paavali sanoi että yhdyskuntamme ( politiceo) on taivaissa, Fil 3:20. Jeesus ja apostolit sivuuttivat asioiden parantamisen yhteiskuntapolitiikan keinoin. He luottivat Jumalan valtakunnan voimaan. Etsikää ensin hänen valtakuntaansa. Ja se tulee uskon kautta, yksilöiden tasolla.
Eikö ristin evankeliumissa ole enää voimaa ja vastausta? 1 Kor 2:1-5. Kristillinen politiikka on vaikuttanut Suomessa vuosikymmeniä, ja kansa on aina vain vieraantunut…. turmelus valtaa. Eikä keskustelu tuo tulosta. Väittely jatkuu hamaan…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
#16

Kristillinen politiikka on kyllä vieraannuttanut ja jakanut kansaa. Kuulun (vielä) kirkkoon, mutta on monta kertaa käynyt eroaminen lähellä. Varsinkin viime aikoina. Odotan mielenkiinnolla maaliskuuta, kun uusi ”avioliittolaki” tulee voimaan.
Kirkon linja on selvä, niin kuin pitää ollakin.
En kuitenkaan voi hyväksyä kirkon tapaa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden hyysäilyyn. Auttaa tietenkin saa, mutta heti ilmoitus viranomaisille, koska kirkko ei voi näin edistää turvattomuutta maassamme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ceta Lehtniemi terveyskeskushammaslääkäri, eläkeläinen
#24

Kerrot tunnoistasi, hyvä näin. Mielestäni moni asia voi hämmentää nyt mieltämme. Ymmärrämme usein myös sanoja eri tavoin. Onko ”kristillinen politiikka” sitä, mitä kirkko nyt harjoittaa, vai onko se ehkä jonkun puolueen politiikkaa? Suomen lakien mukaan tulisi omasta mielestäni pyrkiä aina toimimaan, vaikka moni kristittykin sanoo toisin. Varmaan työelämässä olevat törmäävät hyvin vaikeisiin tilanteisiin, joita itse eläkeläisenä en voi tuntea.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#32

Jumalan valtakunta parahimmillaan ja aidoimmillaan on irti kaikesta puoluepolitiikasta, ja irti kaikista kristillisista virtauksista. Jeesuksen jäljissä kulkemista.
Hänen valtakuntansa asialla. Se ei ole värittynyt minkään värin ja suunnan mukaan, koska – Jeesus tahtoo olla kaikkien Vapahtaja!
Kristitty joka edustaa jotakin suuntaa, väriä? Paavali oli Vapaa. Silti hän koetti olla avuksi kaikille. Vain vapaana kaikista suuntaväreistä ja – lipuista voi olla parhaiten avuksi tavallisille ihmisille. Heti, jos nähdään että joku on värittynyt johonkin – siinä on lisämaku, – haju – joka KARKOTTAA. Kristitty ei tarvitse apujoukkoja, ryhmiä. Jos hän etsii Ensin Jumalan Valtakuntaa, siinä riittää Kristus, Vapahtaja!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#25

Kaikki, jossa kristillisyys on sekoittunut politiikkaan, materialismiin, jne. on vaarassa kadottaa ytimen.
HYVä on Parhaan Pahin Vihollinen – sanotaan. Hyvä valinta ei aina ole paras. Kristillinen politikointi saa aikaan jotakin, mutta sen taso koskee tätä ajallista menoa. Jeesus tuli pelastamaan ihmisiä ikuisuuteen. Ei tullut ”parantamaan” tätä maailmaa… vaan muuttamaan ihmisiä sisäisesti!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Valtakirkkomme ei ole sidottu politiikkaan mitenkään. Kirkko ei harjoita politiikkaa.
Islam on sidottu politiikkaan ja se on siksi poliittinen uskonto jolla on poliittisia tavoitteita.
Kirkko auttaa hädässä olevia raamatun sanan mukaisesti uskontoon katsomatta. Kirkolla on velvollisuus noudattaa lakejamme. Laittomien piiloittelu on laitonta.

Saako kristitty suojaa moskeijasta? Toimiiko moskeija kristityn piilopaikkana jos on saanut karkoituksen muslimimaasta?
Koraanin mukaan apua ei vääräuskoiselle pidä antaa ellei hän luovu uskostaan ja käänny islamiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#19

Oikeaa Raamatun kantaa tosiuskovaiselle! Apua ei tule politiikan konsteilla!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Politiikka on aivan arkisten asioiden hoitoa. Eivät arvot ja vakaumus tuo ristiriitaa, päinvastoin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#36

Politiikka tarkoittaa ”yhteisten asioiden hoitoa”.
Kristitty, joka lähtee siihen, mitä..

”Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi”- opettaa Paavali korinttilaisia. 2 Kor 6:14

Poliitikan ”henki” ja keinot eivät ole samaa, miten Jumala asioita ohjaa ja opettaa. Tämän maailman poliititikkojen yhteistyössä luotetaan – ei Jumalan kykyyn ratkaista asioita, vaan ihmisten voimaan, joukkovoimaan, puolueohjelmaan!

Kaikkina historian aikoina Jumalaan luottavat kristityt eivät ole tarvinneet tämän maailman poliitikkoja huutosakikseen, eikä Jumala heitä tarvitse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ceta Lehtniemi terveyskeskushammaslääkäri, eläkeläinen
#29

Hei, tämä ei ole oikea paikka käydä keskustelua siitä voiko kristitty osallistua politiikkaan, saati vielä tarkemmin voinko minä osallistua siihen. Raamattukeskustelu on hyvä käydä jossain muualla. Tekisimmekö näin ihan muiden keskustelijoiden vuoksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#44

Tämä on oikea paikka käydä keskustelusa, koska otsikko on sananvapaudesta ja uskonnonvapaudesta.

Jos jollekulle ei Raamattu kelpaa, mutta on palstatilaa mm.spekuloida muslimiasioita, ihmiset eivät enää tunne luottamusta, uskottavuus on hakusessa?

Ei voi ajaa ”kaksilla rattailla”, ei kulkea kahta tietä: kristinuskon ja politiikan gogtailia.

Pitää valita? Palvella joko Taivaan Jumalaa, Hänen ohjeillaan ( Raamatussa) taikka Politiikan Jumalaa.

Nyt näyttää surullinen malli käyvän toteen.
Kristinuskon ohjeet, raamattu, saa unohtua kuvioista?

Uskottavuus? Sananvapauden tallaamisyritys, viestien sensurointi, määräykset mitä saa kirjoittaa mitä ei`?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#45

Ceta, jos ylpeytesi antaa myöten, koeta lukea
Kristinuskoa vai maallista politiikka-uskoa?
http://missiosavo.net/Kotisivu/jutut/politiikka.html

JK. Ehdotuksesi, että Raamattukeskustelua käytäisiin muualla, se laajenee, koska niin toivot. Muualle netissä.

Sananvapaus näet toimii….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#46

Kummallista? Kristitty politiikan ehdokas torjuu Raamatun ohjeet?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#20

Täällä on blogin pitäjä rajannut keskustelun niin, ettei Raamatun Sanaa saa tuoda. Muslimiaiheista saa keskustella.
Otsikko Sananvpaudesta ja uskonnonvapaudesta ei pidä paikkaansa. Mutta muualla netissä kekustelu laajenee. Eikä sitä voi sensuroida. On surullista tämän kaltainen ilmiö, sensuuri, vallankäyttö, epärehellisyys…..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000