Perussuomalaiset

Ceta Lehtniemi

Puoli vuotta kuntavaaleista 2017

Lohjalainen ja samalla saaristolainen eläkeläinen on saanut elää mielenkiintoisen puolivuotisjakson perussuomalaisena. Elin läpi kuntavaalit ehdokkaana. Kävin bussikyydillä Jyväskylän puoluekokouksessa. Olen yhteydessä ihmisiin ja keskustelen.

Ehkä oli hyvä, etten päässyt kuntani luottamushenkilöksi. On niin kiva kulkea kaupungilla, jututtaa ihmisiä, harrastaa asioita ja nauttia vapaudesta. Valtakunnan tason politiikan seuraaminen on jo sinänsä ollut lähes liian jännittävää. Ja paikallisesti saan pitää yllä yhteyksiä perussuomalaisiin kokouksissa, torilla ja muissa tilaisuuksissa.

Piiritasolla olen saanut myös perussuomalaisia ystäviä kokousten ja luentotilaisuuksien kautta. Maahanmuutto- ja talouskysymykset ovat olleet tärkeimmät teemat juuri nyt. Itse en äänestänyt puheenjohtajaksi kumpaakaan kärkiehdokasta. Silti olen tyytyväinen Jussi Halla-ahon valintaan. Syy tähän on siinä, että hän näkee hyvin laajemmat kysymykset. Ei mikään pieni, arkinen syrjäseudun asia ole kuin irrallisena ratkaistavissa. Kaikki kytkeytyy suurempiin kehyksiin, yleensä rahan kautta.

Tuin Laura Huhtasaaren valintaa puheenjohtajistoon. Olen myös tukemassa häntä presidentinvaalikampanjassa. Tähän on monta syytä. Yksi liittyy Euroopan integraatiokehitykseen, mutta asiakokonaisuuteen mahtuu paljon muutakin. On hyvä nostaa kaikin tavoin ylöspäin arkista, tavallista ja perinteistä suomalaisuutta.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
#1

On hyvä, että on monta presidenttiehdokasta.
Kuka nyt sitten suosii ketäkin, sehän on jokaisen oma asia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Halla-ahon joukossa seistään. Lojaalisuus on katoava luonnonvara.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000