Perussuomalaiset

Calle Viteli

Oikeusjärjestelmä tarvitsee korjausta

Iltalehti uutisoi : Lapsen raiskannut selvisi ehdollisella – oikeus: ”Vankeus haittaisi sosiaalista selviytymistä.” Kaikista lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista tulisi saada lain määräämä maksimirangaistus. Meidän on kyettävä suojelemaan lapsia ja nuoria, sillä he ovat kaikkein suojattomimpia ja herkimpiä.

Millainen oikeus toteutuu, kun tekijä saa lievennetyn tuomion vain, koska on saapunut Suomeen muualta ja vankilatuomion on katsottu haittaavan sosiaalista selviytymistä? Entä nuoren tytön sosiaalinen selviytyminen jatkossa? Tekijä on pilannut tytön koko elämän.

Lain on kohdeltava tekijöitä tasapuolisesti rotuun, uskontoon, kansalaisuuteen tai arvoihin katsomatta.

Rikollisia ovat ne, jotka rikkovat lakia ja ovat haitaksi yhteiskunnalle. Missä on vastuullisuus, välittäminen ja oikeudenmukaisuus? Lakia ei voida tulkita siten, kun se parhaaksi nähdään tekijän kannalta vaan kyllä uhrin aseman tulee olla se ensisijainen.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Vihainen
#1

En voi ymmärtää kyseisen tuomion antaneita. He ovat täysin sokeita ja kuuroja lapsen ja hänen läheistensä hädälle ja oikeuden hakemiselle. Mikä oikeus ja moraali voi antaa oikeuden nostaa rikollisen tulevaisuutta tärkeämmäksi kuin kärsivien oikeuden huutoa. Tuomio antaa signaalin ’olemme erikoisasemassa, meille laki ei ole sama’ ja sama meno jatkuu. Muistanko oikein että samainen oikeus antoi historiassa tuomion jossa lieventävänä raiskauksessa oli että se ’ tapahtui nopeasti’.
Mikä tuolla itä-suomessa on vikana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000