Perussuomalaiset

Miksi liberaalinen assimilaatio politiikka?

Nykyisessä julkisessa keskustelussa assimilaatio politiikkaa leimataan pelkkänä kansojen sulatusuunina ja kielten hävittäjänä, joiden mielikuvat juontuvat historiallisista faktoista. Nämä faktat kuitenkin liitetään sellaisten kokonaisuuksien joukkoon, jotka eivät ole nykyisin liitettävissä eurooppalaisiin käytäntöihin. Sen vastakohdaksi on asetettu monikulttuurisuus, jonka filosofisen kriittisyyden tapaan kritisoiminen, arvostaminen ja sen vaikutusten punnitseminen, nähdään automaattisesti vääränä tapana asennoitua kysymyksen ääreen. Pelkästään sen takia, että punnitsemme inhimillisen sektorin tuloksia, on mielestäni riittävä perustelu kriittiseen- ja rakentavaan ajatteluun.

Kysymys ei ole siitä onko monikulttuurisuus itsessään väärää vai oikeaa, vaan miten se on tapauskohtaisesti sovellettavissa vallitsevaan suomalaiseen yhteiskuntamalliin ja missä määrin. Samalla kun puhutaan monikulttuurisuudesta ja sen tavoista liitetään tasa-arvon aspekti keskusteluun siten, että harjoitetaan erilaisuuden politiikkaa, jossa kulttuuriset tavat liitetään ihmisten velvollisuuksiin, mutta myös oikeuksiin. Tällöin kulttuuria nähdään monoliittisenä siis kiinteenä kokonaisuutena, jossa ei otetaan huomioon sen muuttuvat ominaisuudet. Tällöin myös yksilö jää varjoon, sillä katsomme heidän kuuluvan suurempaan kokonaisuuteen, ikään kuin luonnollisena produktina, jolla ei ole subjektiivista päätäntövaltaa olla viime kädessä pelkkä yksilö, omineen erityispiirteineen. Tällä tavoin eliminoimme kulttuuriset muutokset, sekä niiden sisällä olevien yksilöiden vapaata tahtoa määrittää itse heidän elämän polkunsa ja heidän arvonsa. Samalla pienennämme kynnystä muutos valmiuteen, sillä oletamme pelkästään syntymäperän perusteella heidän noudattavan tiettyjä kulttuurisia sääntöjä. Tämä ajattelutapa, jotta idealistit ovat muokanneet positiivisen syrjinnän termiin on olettamuksen takia pelkkää syrjintää, muutos valmiita yksilöitä kohtaan. Vaikka idea alkuperä onkin jalo, se ei ota tarpeeksi huomioon individualistista muutoksen valmiutta, tehden ajatuksesta ennalta määriteltyä eli deterministisen.

Monesti nämä vaatimukset kulttuurien erityisoikeuksille kohdistuvat sellaisiin kulttuureihin, jotka luonnoiltaan ovat patriarkaalisia, jolloin naisen ja miehen tasa-arvo käsitykset eivät mene tasan. Tällöin astumme sellaiseen umpikujaan, joka on ristiriidassa perinteisten länsimaalaisten arvojemme kanssa, kuten sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Kulttuuri relativismin ongelma ei siis ole se, että hyväksymme erilaiset arvot, vaan se, että sallimme keskuudessamme sellaiset arvot, jotka ovat perusteellisesti kontradiktiivisiä arvojemme kanssa, joiden varaan yhteiskuntajärjestelmämme on rakennettu (ihmisoikeudet, sanan vapaus, demokratia, individualismi, tasa-arvo). Tämän ilmiön tulokset ovat rinnakkaiset yhteiskunnat keskuudessamme, joiden ilmenemismuodot voidaan nähdä gettoutumisessa. Ominaisuuksiltaan nämä ’’rinnakkaiset yhteiskunnat’’ ovat sellaisia, että heidän sisällä olevien yksilöiden on vaikeaa integroitua yhteisön ulkopuolella olevaan vallitsevaan yhteiskuntaan.

Äärimmäisen kulttuuri relativismin mukainen analyysi on loogisesti harhaanjohtava. Tämän mukaan, kun kerran emme saa pääteltyä emmekä määriteltyä moraalisia itseisarvoja, emme myöskään saa asettaa mitään arvoja toisten yläpuolelle. Tämä premissi johtaa esimerkiksi siihen, että suvaitsevaisten tulisi suvaita suvaitsemattomia.Erilaisuuden rikkaus on siis puolitotuudellinen, jotta kohti tulisi lähestyä käytännöllisesti ja tapauskohtaisesti.

Se mitä on unohdettu, nykyisessä keskustelussa on assimilaatio politiikan historiallinen ulottuvuus, joka juontaa juurensa valitus ajan oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon pohjaisista keskusteluista. Sen perimmäinen idea, jonka kansallismielisellä politiikalla on luotu, korostaa, että ihmiset kuuluvat yhteen kokonaisuuteen, koska ihmisarvoiltamme olemme tasa-arvoisia. Riippumatta siitä, mikä on meidän sosioekonominen taustamme, ihovärimme, uskomme, äidinkielemme. Tämä ajattelutapa, joka juontaa hyvinkin pitkälti kristillisestä perinteestä ja länsimaalaisesta filosofisesta perinteestä, muutti vallankumouksellisesti historiamme. Kansalliset projektit, kuten hyvinvointivaltio ovat esimerkiksi hyvinkin pitkälti näiden periaatteiden varaan rakennetut, kuten sen Turun yliopiston professori Markku Jokisipilä on muotoillut. Niinpä erilaisuuksien korostaminen entisestään nykyisissä kansallisvaltioissa on suorastaan degradaatio kansankuntaa kohtaan. Olemme pelkästään yksilöinä tarpeeksi erilaisia, että erojamme tulisi entisestään korostaa. Sen varjopuoli on siinä, että luomme keinotekoisesti eriytymisen politiikkaa. Tämän avulla ihmiset rakentavat erilaisia identiteettejä, jotka osittain nimenomaan perustuvat erilaisuuden tunnistamiseen. Tämän seurauksena liitämme nämä yksilöt suurempien kokonaisuuksien joukkoon, jolloin luomme ryhmittymiä, jotka ovat vaarassa joutua keskinäisten vastakkaisasettelujen kohteeksi. Suomessa onnistuneen assimilaation politiikan tulos on esimerkiksi Suomen tataari yhteisö, jotka ovat integroituneet yhteiskuntaamme ilman, että he olisivat joutuneet luopumaan heidän uskonnosta ja kielestä.

Kulttuuristen ilmiöiden pakonomainen kitkeminen pois ja niiden kieltäminen ei ole ratkaisu, eikä myöskään oikeudenmukaista. Sen sijaan ihmisten samanlaisuutta tulee yhteiselon ja tulevan yhteiskunta vakauden nimissä korostaa tasapuolisesti.Samanlaisuuteen ei siis pidä ketään pakottaa, mutta tiettyjen normistojen ymmärtäminen pitäisi olla kaikille yksilöillä selvää. Velvollisuuksia sekä oikeuksien jakaessa ne on annettava yhteiskunnan sisällä yksilöille sen sijaan, että niitä annetaan kulttuurilisille ryhmittymille. Siksi pesäeron tekeminen yksityisyyden ja julkisen elämän välillä on syytä tehdä. Yhdysvalloissa tämä on hyvinkin selvää, kotonamme saamme luoda omanlaisen toimintaympäristön sääntöineen, poistuessa sieltä omaksumme yhteiskunnalliset säännöt ja normistot, kuitenkin tarkoittamatta sitä, että kaikki joutuisimme omaksumaan kaikki yhteiskunnassa esiintymät arvot, kuten Pohjois-Korealainen malli sen tavoittelee.

Nykyaikaisessa länsimaalaisessa assimilaatio politiikassa, kaikkineen kulttuurinen suojineen ei olisi kyse pelkästään yhdensuuntaisesta vaikuttamisesta. Kulttuurit vaikuttavat toisiinsa jo pelkästään sen takia, että ihmiset tavoittelevat jossakin määrin utilitaristisesti hyvää ja sen mahdollisuutta maksimoida hyvää. Niinpä erilaisten tapojen yhdistäminen on yksilön rationaalinen keino saada parhaat kulttuuriset tavat haltuunsa. Samalla tiedostaen, että Suomessa olemme suomalaisia, muiden identiteettiemme kanssa.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Hyvä kirjoitus
#1

Yhdyssanoihin hieman tarkkuutta ja joidenkin turhien lauseiden poistaminen tekisi hyvää ( esim : Niinpä erilaisuuksien korostaminen entisestään nykyisissä kansallisvaltioissa on suorastaan degradaatio kansankuntaa kohtaan ).

Mutta sisältö oli hyvä 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

MrMr
#2

Vai ei kulttuuristen ilmiöiden kieltäminen ole oikeudenmukaista!
V****u mitä p***aa!!!!!
Primitiivisiin kulttuureihin kuuluvia kivityksiä, lasten sukuelinten silpomisia, lapsiavioliittoja, vääräuskoisten tappamisia ym SAIRAITA TAPOJAKO ei saa kieltää?
Mikä on älykkyysosamääräsi? 60 vai 70?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000