Perussuomalaiset

Björkbacka Kalervo

Toivottavasti Ruotsi opettaa

Lapin Kansa pääkirjoituksessaan (24.11.18) ruotii Ruotsin vaalia ja sen uhkakuvia. Samalla pääkirjoittaja toteaa hyvin, ettei puolueiden kannata hallituskumppaneita rajata tässä vaiheessa ulos. Olen tästä pääkirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä, odotetaan vaalitulosta ja katsotaan kansantahdon mukaan, ketkä hallitusta muodostaa. Sitä myös kutsutaan demokratiaksi, kunnioitetaan vaalitulosta. Mutta siitä olen pääkirjoittajan kanssa erimieltä, mitkä syyt johtivat perussuomaisten eliitin irtaantumiseen puolueesta. Perussuomalaisten demokraattisesti valittu uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho ilmoitti noudattavansa hallitusohjelmaa. Samalla hän vahvasti vaati, että 8.12.2015 sovittua 80 kohtaista maahanmuuttoon liittyvää toimenpideohjelmaa on noudatettava. Se ei Orpolle ja Sipilälle käynyt, arvo pohjat. Tässä nämä kaksi herraa ja Soini huomasivat mahdollisuuden potkia perussuomalaiset hallituksesta ulos. Mediahan tiesi jo viikkoa ennen puoluekokousta, että osa perussuomalaisesta eliitistä irtaantuu eduskuntaryhmästä puoluekokouksen jälkeen, Juudas kielsi. Perussuomalaisten silloinen eliitti tiesi, että suurin osa menettää ministerinsalkun. Mutta eliitti ei ymmärtänyt, että perussuomalainen kenttä ei ole myytävissä. Siitä he tulevat maksamaan henkilökohtaisesti kovan hinnan, kuten muuan sininen julkisesti sen toi esille. Kuten olemme huomanneet, osa on jo vapaaehtoisesti nostanut kädet ylös, muutama sinnikko jatkaa, turhaan.

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) järjestämässä tentissä kokoomuksen Petteri Orpo ilmoitti, ettei kokoomuksella ole mitään edellytyksiä tehdä yhteistyötä perussuomalaisten kanssa, kun hallitusta muodostetaan kevään vaalien jälkeen, vaalituloksesta siis viis. Samoin ilmoitti myös sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinne sekä ruotsalainen kansanpuolue. Kokoomuksen puoluekokous Turussa kesäkuussa otti kantaa yhteistyöhön perussuomalaisten kanssa, eikä sulkenut sitä pois, kuten puheenjohtajansa Orpo. Siis missä puolueessa toimitaan demokraattisesti, missä ei. Perussuomalaisessa puolueessa kaikki hyväksytyt jäsenet voivat äänestää, demokraattisesti. Yksikään muu suuremmista puolueista ei toimi samoin. Näissä puolueissa toiminta on epädemokraattista, maakunnat junttaavat piireissään sellaiset edustajat, ettei lopputuloksesta ole epäselvyyttä. Näin näiden puolueiden jäsenillä ei ole demokraattista vaikutusvaltaa, vaan puolue voidaan kaapata, kuten on nähty.
Niinpä perussuomalaisten ainoana päämääränä on olla kevään vaalissa suurin puolue.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
On se
Tyytyväinen
#1

Orpo on valtamedian tukema pelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Orpo oikeuteen vastaamaan....
Vihainen
#4

Sisäministeri Orpo oli täysin pihalla 2015 muslimi-invaasiosta. Hän perusteli tietonsa IltaSanomiin.
Orpo salli heidän tulevan maahan ja asetti varusmiehet kantamaan heizän pakaasejaan….
Kuinka paljon Suomi onkaan kärsinyt Orpon saamattomuudesta!!!!!
Maksamme vieläkin sen tuomaa laskua ja jotkut SUOMALAISET MAKSAVAT LASKUA LOPPU ELÄMÄNSÄ !!!!!

Orpo on asetettava valtakunnan oikeuteen toimimattomuudestaan ja sen aiheuttamista valtavista vahingoista yhteiskunnallemme ja sen jäsenille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tervaa ja höyheniä
Iloinen
#5

Kannatetaan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Täyttä asiaa kirjoittajalta! Vanhat puolueet ja uudempi siniset kopioivat kaiken Ruotsista ja vähän muualtakin, ei mitään itsenäistä ajattelua ja harkintaa, rohkeudesta puhumattakaan. Muoti-ilmiöiden perässä juoksevat, mutta eivät ymmärrä, että muotisuuntaukset vaihtuvat nopeasti. Viherpuna-ultra-liberaali globalistinen ideologia ei kestä enää kovin kauan, suunnan muutoksia on näkyvissä jo muualla Euroopassa. PS-edustajat ja -ehdokkaat uskaltavat ajatella omilla aivoillaan, eivät ole muodin perään – siksi äänestän PS-ehdokkaita joka vaalissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Näytti tuossa esiteltävän ”tutkimusta”, että Suomi on rasistisin maa, oliko se nyt koko EU:ssa? Oli kuulemma tulijoita haastateltu ja olivat kokeneet noin. Liekö syynä, että ei sentään kaikille taideta myöntää automaattisesti oikeutta sosiaalijärjestelmän takaamaan ikuiseen oleskeluun?
Kannattaisiko ylittää Suomen lahti ja mennä vaikka Viroon? Jospa sieltä löytyisi parempia ”arvopohjia”?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000