Perussuomalaiset

Björkbacka Kalervo

Leikattu vaiko ei leikattu

Siinäpä kysymys maamme poliittiselle johdolle, hallitukselle. Pääministeri väitti, ettei tämä hallitus ole leikannut kuntien valtionosuuksista. Pelkästään valtionosuuksien indeksikorotusten jäädyttämisestä sekä kiky-sopimukseen perustuvista leikkauksesta + ”Lex Lindströmistä” on aiheutunut kuntasektorille taloudellisia ongelmia. Sipilän ja Orpon hallitus sekä sinistyneet ovat aiheuttaneet ja aiheuttavat kuntasektorille 850 miljoonan menetykset talouteen vuosina 2016-2019. Samoin kikystä aiheutuneet verojen palautukset vuodelta 2018 aiheuttivat Rovaniemellekin 0,5 veroprosenttiyksikön loven talouteen. Palautuksia joutui tekemään lähes kaikki kunnat, kun siihen ei osannut varautua verohallinto kuin kuntaliittokaan. 196 kuntaa teki negatiivisen tuloksen 2018, joista 38 kuntaa negatiivisen vuosikatteen, Rovaniemi yksi niistä. Tämä tarkoittaa sitä, että kunnat joutuivat ottamaan ”syömävelkaa”. Hallitus kehuu saavutuksiaan taloudennousulla ja työllisyyden kasvulla. On tietysti ilahduttavaa, että näin on, jos on, mutta missä se näkyy, ei ainakaan kuntataloudessa.

Pääministerin lupaukset, mitä ne ovat. Lupasitte kuntasektorille kompensoida kiky-sopimuksesta aiheutuneet kustannukset, mitä teitte. Nostitte kiinteistöveron alarajaa ylemmäs. Tällä ei ollut mitään merkitystä, koska kuntien kiinteistöverot ovat jo nyt lähes ”tapissa”. Kerroitte vanhusten palveluasumisesta, että ongelmat liittyvät ennen kaikkea krooniseen henkilöstövajeeseen ja epäselvyyksiin sovittujen hoitajamitoitusten noudattamisessa. Mutta ette kertoneet perimmäistä syytä siihen, miksi tähän on jouduttu. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että olette leikanneet perusturvastakin. Tästä johtuen kunnat ovat joko nostaneet verojaan tai yksityistäneet toimintojansa niin, että täällä mellastavat kaiken maailman veroparatiisiyhtiöt. Hoitajina pahimmissa tapauksissa on toiminut jopa sähköasentajakin. Olen ylpeä ammatistani sähköasentajana, mutta hoitajaksi en ryhtyisi. Hoitajalta vaaditaan todellista ammattilaisen otetta, niin vaativa työ heillä on.

Työttömiä lyödään kaiken maailman aktiivimalleilla kepeillä, porkkanasta ei hajuakaan. Tilastot sen kun paranevat ja köyhä jyrsii kynsiä nälkäänsä. Vanhukset ovat heitteille jätetty, lapsia ahdetaan suuriin ryhmiin. Mikä arvopohja hallituksella on. Vastaanottokeskuksiin kyllä on varaa. Jokainen suomalainen vauvasta vaariin maksaa 33 euroa siitä, että täällä luvatta olevilla on hyvä olla, mutta entä ne omat.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Pirkko Granat
Utelias
#1

Entä me (ei vielä vanhuuseläkkeellä) eläkkeellä (sairauden vuoksi) olevat ja meidän tulot? Kiristetty koko ajan meän tuloja. Progressiivinen verotus? Indeksikorotukset?Mitä mieltä olet. Ja 1 tärkeä kysymys. Mikäli päättäisin äänestää Sinua, onko Sinulla mahdollisuutta päästä läpi? Entiset meriitit?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000