Perussuomalaiset

Arto Luukkanen

Voiko kuolemantuottamuksesta selvitä anteeksipyynnöllä?

Suomen laki toteaa kuolemantuottamuksesta seuraavaa:

8 § (21.4.1995/578) Kuolemantuottamus. Joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toisen kuoleman, on tuomittava kuolemantuottamuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

9 § (21.4.1995/578) Törkeä kuolemantuottamus. Jos kuolemantuottamuksessa kuolema aiheutetaan törkeällä huolimattomuudella ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kuolemantuottamuksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.”

Ilmeisesti on niin, että kuolemantuottamukseen voi syyllistyä laiminlyönnillä sellainen henkilö, jolla on ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus estää kuolema.

Vastuuasema voi perustua virkaan, toimeen tai asemaan, tekijän ja uhrin väliseen suhteeseen, tehtäväksi ottamiseen tai sopimukseen tai muuhun edellä mainittuihin rinnastettavaan syyhyn.

Rikoslaissa ei ollut pykälää siitä, että anteeksipyynnöllä voi selvitä kuolemantuottamuksesta.

Totuutta ja oikeutta: poliisin on syytä tutkia kuolemantapaukset

Olin eilen Porvoossa keskustelemassa ihmisten kanssa vanhusten hoitoon liittyvistä laiminlyönneistä.

Kansalaisten mielipide tässä asiassa on täysin yksimielinen. Heidän mukaansa nyt tarvitaan totuutta, oikeudenmukaisuutta ja korjaavia keinoja.

Ensiksi, ihmiset janoavat totuutta.

Kansalaiset haluavat tietää, että onko näissä firmoissa tuotettu kuolemaa? Siksi poliisin on hyvä tutkia vanhusten hoitofirmoissa eri puolilla Suomea tapahtuneet kuolemantapaukset.

Samoin yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden nimissä syyttäjän on hyvä harkita sitä voiko näistä tapauksista aloittaa syytetoimet.

Toinen asia, josta keskustelin torilla ja myöhemmin puhelimessa ihmisten kanssa oli ”muka-hoitajien” kirjaaminen näihin hoitofirmoihin.

Siellä voi kuulemma olla kirjattuna aamulla ”A. Hoitaja” niminen henkilö, päivällä vanhuksia hoitaa ”P. Hoitaja” ja yöllä ”Y. Hoitaja” niminen henkilö.

Epäilimme yhdessä ihmisten kanssa sitä, että kyseessä on asiakirjarikos.

Kaikki olivat yksimielisiä siitä, että poliisin sekä Valviran on syytä selvittää nämä asiat. Pohjiaan myöten. Ei vain niin, että vastuuseen joutuu joku onneton hoitaja vaan että vastuun ketjua pitää seurata ylemmäs.

Korjaavat keinot: sanktiot, tutkinta, lainsäädäntö ja keskustelu

Kuten tässä alussa todettiin, kuolemantuottamus on vakava rikos. Anteeksipyynnöllä siitä ei selviä.

Se, miten tästä tilanteesta selvitään akuutisti, on myös selvää.

Vanhushoitobisneksen laiminlyönnit korjataan lainsäädännöllä. Sillä, että näille firmoille langetetaan rikkeistä tuntuvia uhkasakkoja – esimerkiksi 10% liikevaihdosta määräinen sakko. Kohdatessaan rikosoikeudellisen vastuun ja taloudelliset sanktiot osakkeenomistajat kyllä korjaavat asiat pikaisesti.

Vaaleissa jätetään tietyt puolueet ilman ääniä-liike

Asian poliittinen puoli voidaan korjata 14.4. 2019 eduskuntavaaleissa.

Se tapahtuu helposti.

On mahdollista, että ne puolueet, joista on epäilyksiä sidoksista näihin firmoihin ja käytäntöihin, jätetään ilman ääniä.

Kansalaiset voivat kertoa näissä vaaleissa oman mielipiteensä siitä onko se moraalista ja oikein, että vanhusten, lasten ja sairaiden hoitamisesta tehdään bisnestä.

Ei vanhusrahaa ehdokkaille!

Myös vaaliehdokkaat voivat tehdä oman moraalisen valintansa ja kieltäytyä miltään näiltä firmoilta tulevista vaali-avustuksista.

#VVV-kampanja on mahtava tapa osoittaa oma kantansa.

Tarvitaan keskustelua siitä mikä on ihmisen arvo

Tämän lisäksi me tarvitsemme keskustelua. Mikä on vanhuksen, sairaan, lapsen ja vähäväkisen hinta? Onko tässä yksityistämisessä menty liian pitkälle? Voidaanko tätä trendiä muuttaa? Onko mahdollisuus vielä estää enemmät kuolemat?

”Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro” (Aam. 5:24).

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Päästiin perseen myyjistä
#1

Kyllähän autohajoittamollakin romutetaan poikkeuksellisen paljon autoja.

On luonnollista että vanhankodeissa tapahtuu paljon kuolemia kun sinne mennään yleensä siiinä vaiheessa kun kotona ei enää pärjää ja pysty olemaan, se on viimmeinen paikka ennen hautuumaata.
On helppo syyttää että kuoleman tapauksista vanhainkoteja ,vaikka todellisuudessa kuolema olisi voinut tulla aikasemmin siinä tapauksessa että ei olisi sinne mennyt ja olisi jäänyt kotiin jossa ei yksin pärjää.

Persut lankesi Viher-kommunistien ansaan joka on karannut käsistä.

Minusta olisi paljon järkevämpää politikointia puhua huumeiden aiheuttamista ennenaikaisista kuolemista.
Jokaisen hörhön keskimääräinen odotettavissa oleva elinikä laskee kymmenillä vuosilla käytön alettua ! Kauppiaat tietään tämän joten eikö ne silloin pitäs tuomita aina Elinkautiseen huumekaupasta.Samoin Lääkärit jotka kirjoittaa reseptejä hörhöille tietäen että lääkket menee huumekäyttöön

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Onks vanhukset huumeidenkäyttäjiä????

Voihan sen ehkä noin nähdä, kun ajattelee, millaista ylilääkintää vanhuksiin kohdistetaan. Kyllä siinä sisäelimet, verenkierto ja hengityskyky joutuu koville.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Vihervasemmisto puhuu ihmisoikeuksista yhtenään. Ihmisoikeuksista on tullut tasa-arvon synonyymi.

Valitettavasti vihervasemmiston ihmisoikeudet koskevat vain lähinnä mamuja, matuja, ruotsinkielisiä ja rikollisia.

Kokoomuksen ja muiden markkinatalousfanaatikkojen ihmisoikeudet koskevat vain hyvin toimeentulivia ja isoja yrityksiä, etenkin veroparatiisiyrityksiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Luukkaselta täyttä asiaa, suomalaisen yhteiskunnan mädätys pitää saada loppumaan ja se loppuu vain äänestämällä PS-ehdokkaita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000