Perussuomalaiset

Arto Luukkanen

Sopulismi iskee kuin miljoona volttia!

Kunnallisvaalien lähestyminen näyttää vääjäämättömältä. Kevät koittaa ja valon määrä lisääntyy. Myös löysän puheen ja sopulismin määrä on räjähtänyt käsiin.  

Kevät, sopulismi ja vaalien lähestyminen merkitsee myös sitä, että meitä manipuloidaan. Ihan täpöllä. Edistyksellisen median ja vieläkin edistyksellisempien toimittajien edesauttamana saamme miltei joka päivä ilmaisen rokotuksen ”populismia” vastaan.

Hyvänä esimerkkinä tästä ”neuvostouutisoinnista” oli kun entinen – noin 47 miljardin arvoinen pääministerimme – pätsähti äskettäin televisioon kertomaan miten vaarallinen juttu populismi on. Tuntui ihmeeltä miten Kokoomus oikein uskaltaa istua samassa hallituksessa PS:n kanssa. Katsojan sielussa läikkyi vaarallinen olo.

Mitä se populismi sitten oikein on? Toimittajamme viljelevät sanaa ”populismi” ahkerasti tietämättä mitä se tarkoittaa. Heidän käsityksissään populismi on ”ihan kamalaa”.

Takana on kovin vähän intellektuaalista ponnistelua. Kuten Orwellin kirjassa ”Eläinten vallankumous”. Siellähän siat käskivät lampaita, hanhia ja kanoja hiljentämään vastaansanojat iskulauseella: ”kaksi jalkaa paha – neljä jalkaa hyvä”.

RKP on populistinen puolue?

Itse sanan alkuperä on Rooman tasavallan historiassa. ”Populārēs” poliitikot puolustivat kansaa ja sen etuja ”optimaatteja” – parhaimmistoa vastaan. Aristokraattien ja ylhäisten senaattorien mielestä köyhiä ei tarvittu muualla kuin armeijassa. Köyhät taas mobilisoivat itsensä saadakseen äänensä kuuluviin ja omien tribuuniensa kautta saivatkin vaikutusvaltaa senaatissa. Kun joku senaattori sitten puhui kansan puolesta, niin hänen virkaveljensä sähisivät kiukusta: ”Kansanpoliitikko!” Kyseessä ei ollut kannustava sana vaan se kertoi oman luokkansa petturista.  

Ajatus siitä, että politiikassa toimittaisiin kansan puolesta ja sen etujen ajajina on saanut myöhemmin suurta kannatusta. Länsimainen demokratia nojaa siihen. Myös suomalaisessa kansanvaltaisessa järjestelmässä idea ihmisten kuuntelemisesta tulee esille aina joka neljäs ja kuudes vuosi.

Silloin ollaan populisteja ja etsitään kansalaisten tukea omalle politiikalla. Ennen vaaleja jokainen puolue on ”populistinen” ja esittää, että on ainakin kuuntelevinaan kansaa. Jopa maineikas RKP.

Kokoomuksen, vihreiden ja SDP:n sopulismi kukoistaa

Mennään vielä tähän kevääseen. Kuten totesin: sopulismi eli median innostama kateettomien lupausten levittäminen on käynnissä täydellä teholla. Kokoomus ajaa ilmaista päivähoitoa yhdessä SDP:n kanssa. Kumpikaan puolue ei kerro mistä rahat tähän saadaan. Vihreät on ainoa puolue, joka kertoo sen avoimesti: otetaan velkaa ts. laitetaan lapset ja lapsenlapset maksamaan. He ovat tässä rehellisiä sillä heidän kannattajansa eivät välitä siitä kuka maksaa – he eivät kuitenkaan maksa. Näyttää siltä, että vihriät astelevat huolettomasti telluksen päällä periaatteella: meidän jälkeemme tuho!

Ilmiö ei ole uusi. Katteettomia huijarilupauksia on levitelty tästä asiasta ennenkin: kuten US:n blogisti Veikko Huuska on terävästi muistanut; presidentiksi aiottu Juttu Urpilainen vaati vuonna 2008 tuloverotuksen ja maksutonta päivähoitoa.

Vielä kerran. On hyvä, että näitä asioita muistellaan ja kerrataan mitä on sattunut lähihistoriassa. Sanon tämän silläkin uhalla, että eräs kirjoitteluun taipuvainen televisiotoimittaja ei siitä tykkää: historiaa tarvitaan.

(http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074287889/Urpilainen+keventaisi+verotusta+ja+poistaisi+paivahoitomaksut).

Ei mennä sopulismiin! Kuunnellaan kansaa! Siinä on demokratian ydin.

Arto Luukkanen

Järvenpää

 

ps. EK näyttää olevan SDP:n vaalivankkurissa. Tämä varsinainen viisaiden joukko sanoi irti sopimukset. Mistä niitä senttejä löytyy…

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
Utelias
#1

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) myönsi, että takki on kääntynyt

Takki on kääntynyt niin ympäri, että se mitä on tuolla vaalikentillä puhuttu suureen ääneen niin kaikki se ei pidä. Sehän on totta. Pitää olla rehellinen,

Tiedä sit mitä tästä pitäisi tuumata. Puhutaanko totta, vai joutuuko Jari toteamaan vaalien jälkeen:

Nyt on housutkin kääntyneet niin ympäri, että se mitä on tuolla vaalikentillä puhuttu suureen ääneen niin kaikki se ei pidä. Sehän on totta. Pitää olla rehellinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#2

Totta,
Jyrki Kataisen kannanotto ”norsunluutornista” oli pöyristyttävä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kauppalehdessä 16/2 oleva J. Kataisen -populismi vaaleissa- juttu on aika härskiä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000