Perussuomalaiset

Arto Luukkanen

Sipilä kytiksellä – oletko valmis?

Sipilä kytiksellä – oletko valmis?

Saalista pitää aina kunnioittaa. Se on metsästyksen ensimmäinen sääntö.

Esimerkiksi hirvimetsälle aikovan jahtimiehen ei kannata laittaa suihketta kainaloon tai pestä itseään edellisenä päivänä ”Balmolive” saippualla. Vanha veteraani laittaa kamppeensa edellisenä iltana muutaman havun ja varvun kanssa jätesäkkiin saamaan oikeita hajuja. Syykin on selvä: hirvellä on mainio hajuaisti ja kammoaa ihmisen tuoksuja.

Ennen kaikkea: passissa on oltava hiljaa. Yskiminen, rykiminen tai puhelimeen kailottaminen ovat myrkkyä sillä hirven mahtavat ”kuulottimet” ovat parhaimmat maailmassa. Tyynessä metsässä varmistimen kilahdus tai istuimen natina saattaa kuulua parin sadan metrin päähän.

Hiljaisen miehen palkinto on vaivan arvoinen. Jos metsästäjä jaksaa istua hipi-hiljaa saattaa hirvi tulla aivan viereen (jos tuuli käy sinusta sopivasti). Silloin itse asiassa kannattaa jättää kivääri olalle ja vain tarkastella metsän upeaa jättiläistä silmästä silmään.

Sipilän keskusta hiipii nyt lähelle

Eilinen YLE:n galluppi kertoi, että Suomen keskusta on nyt huippusuosittu.

Eräs syy tähän suosioon on se, että keskusta on Sipilän johdolla nyt kuin taitava metsämies – kytiksellä ja hipihiljaa. Puolue on kuin hyvä passimies, joka ei paljoa melua. Tämä hiljaisuus oli rikkoutua pahasti kun Sipilä vihjasi taannoin erottavansa 20 000 virkamiestä turhina mutta tämä ei onneksi pelästyttänyt saalista.

Hiljaisuus peittää ja hämää. Kansa ei ole vielä tajunnut sitä, että Sipilän kainaloiden alta tuijottavat politiikan wanhat retrosaurukset: Vanhanen, Kaikkonen, Juhantalo ja Väyrynen, ym.

Vanhat fakiirit ovat kuitenkin suostuneet Sipilän takana hillitsemään itsensä. Jossain vaiheessa on kuitenkin varmaan että ”revonnahka ratkeaa” ja nämä – joidenkin mielestä isänmaan toksiset lopputuotteet – hyökkäävät lausuntoineen kentälle profiloimaan itseään. Se on keskustalle vaarallinen hetki.

Sipilän taktiikka ”ollaan hiljaa hirvipassissa” on toiminut hyvin. Vielä 2011 Kepu näytti makaavan henkihieverissä ja toi mieleen Osulan baarin nurkassa jurottavan alan miehen. Silloin luottamus oli lopussa. Kansa oli silloin ihmetellyt keskustan arvoliberalismia, vaalirahakorruption kiemuroita, taulukauppoja ja säätiöiden suhmurointeja. Väki muisti vielä hyvin sen, että tähän nykyiseen lamaan paiskauduttiin juuri ja vain Matti Vanhasen johdolla.

Kansa myös kauhisteli puoluejohtajan renessanssipaavimaisia rillutteluja, 7-päivän juttuja, juustoperunoita, tyttöystävien saalistamisia netistä ja lautakasoja. Sipilä vaikuttaa tässä vertailussa rehelliseltä Martti Lutherilta ja Vanhanen notooriselta paavi Julius II:selta. Mari Kiviniemen oli todella vaikeata tulla tuuraamaan miestä, jonka polvet pettivät ratkaisevalla hetkellä.

Nyt tämä on hetkeksi unohtunut.

Sipilä on kaikkein kaunein!

Gallup paljasti jotakin tärkeää ja jätti paljon sanomatta.

Siitä voi todeta sen, että Kokoomuksen Stubbin poliittinen ura on nyt ohitse. Kesäromanssi on ohitse ja talousvaikeuksissa kiemurteleva kokoomuslainen tai perinteinen konservatiivi miettii nyt vakavasti Sipilää. Tässä mielessä gallup on kuin missikisa: kenestä puoluejohtajasta pitäisit eniten? Vuoden 2015 vaaleista se ei vielä kerro mitään.

Kieltämättä Sipilä pärjää tässä kisassa mainiosta. Hänessä on jotakin meihin suomalaisiin uppoavaa karismaa. Sipilä on ihan kuin se hyvä kuoma, jonka kanssa voi rupatella pilkkijäällä maailman kaikista asioista tai se paras kaveri, jolle soitetaan kun auton rengas puhkeaa maantiellä. Sipilä on juuri se tosi ystävä, joka ajaa 300 kilometriä kompressorin kanssa ja paikkaa puhjenneen kumin.

Sipilää ei voi kuitenkaan äänestää kuin yhdessä vaalipiirissä. Yksi mukava mies ei muuta wanhaa puoluetta toiseksi. Keskusta on keskusta.

Kansa kuitenkin ansaitsee sen, että sitä ei väijytä tai kytätä. On tärkeää esittää vaihtoehtoja ja loppujen lopuksi ostopäätös tapahtuu aina kuitenkin sen mukaan ”mitä siellä laatikossa on”.

Rohkenen käyttää seuraavaa kielikuvaa, älköön siitä kukaan pahastuko. Siis jos laatikossa on sitä ”ihtiään” – vaikka ilman etikettiä – niin ihminen osaa kuitenkin tehdä päätöksen.

Omalla nenällään.

Arto Luukkanen

Järvenpää

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Kansalainen
Tyytyväinen
#1

Olen skeptinen ihmiseen kykyyn tehdä itselleen suotuisia päätöksiä, semminkin kun vaihtoehtona on vain keskustavasemmistolaisia vaihtoehtoja puolueen nimestä riippumatta ja Perussuomalaiset ovat vain yksi vaihtoehdottomuus näiden vaihtoehtojen joukossa. Pitäisi siirtyä aitoon markkintalouteen ja unohtaa oikeudenmukaisuusperversiot ja sallia jokaisen kansalaisen menestyminen ilman betonikattoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000