Perussuomalaiset

Arto Luukkanen

Puna-viher nautiskelijat valtion kukkarolla

Antti Rinteen viher-vasemmisto-hallitus aloitti hallitsemisen.

Omien etujensa huolehtimisella.

Ensimmäiseksi Antti pyysi ja sai itselleen palkankorotuksen. 1250 euroa kuussa lisää.

Ammattiyhdistysliikkeen vaatimus ”lisää liksaa” toteutui Antti Rinteen kohdalla täysimääräisesti.

Varaministerien pudokas-pataljoonat

Seuraavaksi Antti Rinteen hallituksen valtiosihteerien eli varaministerin määrä nostettiin 15 ja avustajien määrä nousi 89 kappaleeseen. Näin pienessä maassa kyseessä on maailmanennätys. Rinteen hallitus, joka siis oman selityksensä mukaan paneutuu työttömyyden poistoon, palkkaa ensitöikseen 15 valtiosihteeriä. Monet eduskuntapudokkaita.

Edellinen hallitus pärjäsi neljällä varaministerillä.

Valtiosihteerin palkka on hulppea.

Varaministeri ottaa valtiolta noin 10.000-13.000 kuussa ja keskipalkkana jos arvioi noin 11.500. Se kertaa 12kk * 4 vuotta * 15 henkeä on tuommoiset 8,28 miljoonaa.

Mutta ei hätää. Kyse on työttömyyden hoidosta. Vähän samalla tavalla kuin Jani Toivolalla kun hän ajeli taksilla – kysehän oli joukkoliikenteestä.

Työttömistä ei kuitenkaan tehdä varaministereitä vaan heitä kuritetaan vielä ”aktiivimallilla”. Sitä ei siis pureta. Ehkä.

Hallituksen tekemät vaalipetokset ja takinkäännöt

Samalla kun hallitus nostaa ylös omia eduskuntapudokkaitaan ja hyviä ystäviään ylös varaministerin korruptatiivisiin riemuihin, se myös torjuu päättäväisesti ja tyytyväisenä tekemänsä vaalilupaukset.

Eläkeläiset eivät saa 100 euroa vaan vain 50 euroa. Ja kun siitä otetaan pois vero-osa merkitsee se ehkä noin 20 euron kuukausittaista almua eläkeläisille. Se voi nostaa eläkettä niin, että leikkuri vie eläkkeestä lisää veroja.

Aktiivimalli jatkuu. Epämääräisesti. Sen poistamista ”tutkitaan”. Vaalipuheiden mukaan se piti poistaa heti.

Toisen asteen maksuttomuus ”selvitetään” – sitä ei siis toteuteta automaattisesti.

Hoitajamitoituksen noston toteutus menee seuraavalle vaalikaudelle / hallitukselle ja toteutuu silloin jos toteutuu.

Antti Rinne ”renessanssi-riena-paavina”

Antti Rinteellä näyttää olevan suurena esikuvana renessanssi-ajan riena paavien sanonta: ” ”Godiamoci il papato, poiché Dio ce l’ha dato” (Paavi Leo X veljelleen Giulianolle)

”Jumala antoi meille paaviuden – nautitaan siitä”.

Minulle juolahti mieleen, että Antti Rinteen on ”Nautiskelija-Hallitus”.

Antti nauttii nyt. Ja sen kaverit.

Osallistu keskusteluun!


12 kommenttia
Nimetön
#1

Luukkaselta erinomaisen naseva kirjoitus!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#2

Kaiken lisäki osa koulutuksen ”kunnianpalautusta” koskevista investoinneista on rajattu vuoteen 2023. Tällä tavalla hallitus varmistaa räksyttämisen tulevalle hallitukselle ”epäinhimillisistä” leikkauksista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

janne
Vihainen
#6

miksi persut ei taho uusia näkökulmia eu myönteisiltä eu myönteisiä leimataan suvakki termillä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Näyttää ja kuulostaa siltä ettei Rinteen hallituksella ole mitään rajaa…. minkään suhteen. Taivas varjele mitä sieltä tulee …..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#4

Tuosta aktiivimallista. Neljä vuotta huudettu pää punaisena sen kauheuksista, eriarvoistaminen avainsanana. Nyt sitten kun pääsi korjaamaan asiaa, niin ei ensimmäistäkään ajatusta paremmasta mallista. Elokuussa, ”joskus ja joku” ilmiöpöytä alkaa jotain työstämään. Huijattiinko meitätai ainakin joitakin?
Eduskunnasta pudonneille tai yleensä ”tovereille” järkättiin veronmaksajien kustantamia palkkiovirkoja. Härskiä tuohua! Muistakaa nyt ihmessä tuo kähmintä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#5

Noiden monien ”parannusten” toteutuminen saattaa todella viivästyä. Jos arvata saa, niin Polttoaineiden hintojen korotukset ja Pakkoruotsin tehostuminen kyllä toteutuvat ja nopeasti. Samoin Valtion omaisuuden myynti. Onhan tuossa varaministeri porukassa väkeä, joka edellisellä kaudella jo haaveili ”laiskan rahan” uudelleen käytöstä , ”tuottavampiin kohteisiin”!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000