Perussuomalaiset

Arja Suuronen

Sote-uudistus läsähti odotetusti, Sipilä sai eronsa.

Sote-uudistus läsähti odotetusti, maakunta- ja sote-uudistusta ajetaan alas vähitellen.Tähän ollaan tultu. Pitkän työhistorian omaavana sairaanhoitajana tyrmistyin, miksi suhteellisen hyvää ja toimivaa terveydenhuoltojärjestelmämme, jota täydentää jo yksityinen sektori, lähdettiin mylläämään täysin uusille raiteille laajan valinnanvapauden suuntaan. Keskusta halusi maakuntauudistuksen, meillä on jo maakuntaliitto ja kokoomus halusi laajan valinnanvapauden markkinatalouden yksityisille toimijoille. Rikastuminen etenkin vanhusten ja yhteiskunnan rahoilla olisi turvattu. On mainittava, että potilaalla on jo nyt valinnanvapaus valita terveyskeskuksen lisäksi myös erikoissairaanhoidon hoitopaikkansa mistä tahansa suomalaisesta julkisesta sairaalasta. Esimakua on saatu suurten hoivajättien voitontavoittelusta, missä ihminen ei ollutkaan keskiössä vaan säästöt. Myöskään oma valvonta ei tuonut riittävää hoidon laatua.
Sipilä puhuu -tulos tai ulos- periaatteesta. Eroamisen ajankohta haiskahtaa poliittiselta taktikoimiselta juuri ennen vaaleja, eikä vastuunkantona. Odotetusti Sipilä ei sitoutunut loppuun asti suureen hallintohistorialliseen palvelurakenteen muutokseen.

Sote-uudistuksen kaatuminen ei yllättänyt, sillä hanke oli yksinkertaisesti liian laaja, huonosti aikataulutettu ja suunniteltu ja tavoitteet liian korkealentoisia. Tavallinen ihminen ei edes tajunnut, mistä oli kyse, mitä ollaan tekemässä ja mitä tulee seurata ja kysyä. Työntekijänä ihmettelin, kuinka sote-uudistus sai luvan jatkuvaan tekohengitykseen, vaikka sen tiedettiin muodostuvan liian kalliiksi ja jopa lait olivat vastassa. En pelkästään ihmetellyt, vaan kynä sauhusi, kun kirjoitin mielipiteitäni lehtiin ja blogiin.

Pääosin asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä terveydenhuoltojärjestelmäämme, ja useat maat ovat käyneet hakemassa oppia meiltä. Ei riittänyt, että terveydenhuollon kipukohtia olisi ratkottu realistisemmin palastellen: perusterveydenhuollon vahvistaminen, turvallinen kotona asuminen, tehokkaat ja riittävät avopalvelut tukena ja riittävän ja ammattitaitoisen sote-henkilöstön turvaaminen. Ei edes sote-maailmassa työyksiköt polje paikoillaan, vaan jatkuvaa ”sote-uudistusta” on tehty useita vuosia työyksiköissä. Työn sisältöä ja toimintatapoja on järkiperäistetty. Teemme enemmän yhteistyötä ja hyödynnämme digi-palveluja. Tasapainoilu ei saa lisätä henkilöstömäärää ja silti hoidon laatu ja turvallisuus on oltava korkeatasoista, on jatkuvaa. Henkilöstömenot ovat se suurin menoerä ja niistä saa suurimmat säästöt nopeasti.
Julkisen sektorin työntekijät eivät todellakaan olisi tarvinnut hallituksen ja liittojen siunaamaa epreilua Kiky-sopimuksen heikennyksiä vuosille 2016-2019. Lomarahan leikkaus ja työajan pidentyminen kolmella päivällä vuodessa on yhtä kuin palkan- ja arvonalennus työllemme.

Sote-uudistuksesta jäi kallis lasku käteen ja sekasotku jää siivottavaksi tuleville päättäjille. Toivottavasti näistä opitaan. Edetään pienin askelin, yksi tavoite kerrallaan ja ihminen keskiössä. Myönnän kyllä, että sote-uudistuksessa saatiin myös hyviä käytäntöjä aikaan ja soten tarkastelua ja edistämistä tulee jatkaa. Esimerkiksi työterveyshuolto tuotetaan lähes yksinomaan yksityisten kautta. Palvelujen sisältö ja saatavuus voi vaihdella suuresti, riippuen siitä, kuinka rikas työnanataja on. Harhaluulo siitä, että työssä olevalla on kattava työterveyspalvelut käytössä, eivät pidä kaikilta osin paikkansa.

Arja Suuronen
Sairaanhoitaja, Oulu
Kansanedustajaehdokas ps,

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
jakomäkeläinen
#1

Hyvä yritys.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Mitäs uudistuksia , niillä sadoilla miljoonilla olisi saatu mitä meni Sote jupaka n jauhamisessa , vuosia ja mitä vielä menee ???!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

jakomäkeläinen
#5

Pienin askelin totta kai.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Turha ihmetellä, miksi suhteellisen hyvää ja toimivaa terveydenhuoltojärjestelmämme, lähdettiin mylläämään täysin uusille raiteille. Sipilä sen perjantaina kertoi medialle antamassaan haastattelussa ”toteutin vain komission antamaa käskyä”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Sipilä muuttui sätkynukeksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000