Perussuomalaiset

Arja Suuronen

Johto vaihtuu Esperi Caressa, muuttuuko mikään?

Terveydenhuollossa on paljon parantamisen varaa ja varsinkin Esperi Caren toiminnassa. Se on alansa suurimpia kasvuyhtiöitä, jonka suurimmat omistajat ovat brittiläinen sijoitusyhtiö ICG, johtohenkilöt ja Ilmarinen. Yksityinen hoivapalveluyritys Esperi Care on linjannut toiminnan arvoksi lämminhenkisyyden, luotettavuuden, avoimuuden, asiakaskeskeisyyden sekä ajan hengen mukaisesti tuloksellisuuden. Kuitenkin toimintakulttuuri Kristiinankaupungin hoivakoti Ulrikassa muuttui arvomaailman vastaisiksi ja voiton tavoitteluksi. Useita toimintaa koskevia valituksia saatuaan Valvira joutui puuttumaan hoivakodin laiminlyönteihin ja hoivakodin toiminta keskeytettiin.

Hoivayritysten tuloksellisuutta on lähdetty hakemaan talousnäkökulma edellä, eikä ihminen keskiössä. Asiakkaiden ja potilaiden rahat ovat kyllä kelvanneet. Myös johdon läsnäolo ja käsitys hoivakodin arjen pyörittämisestä näytti olevan riittämätön. Henkilöstömenot ja hoitotarvikkeet esim. vaipat ja ruokamenot ovat hoivakotien suurimpia menoeriä ja niistä voidaan hakea lyhytnäköisesti säästöjä. Tällöin vaarannetaan vanhusten hyvinvointi.

Kun hoitajaresurssit laitetaan alakanttiin, niin ammattitaitoinenkaan hoitohenkilöstö ei pysty takaamaan kaikissa tilanteissa laadukasta ja kiireetöntä hoivaa. Toiminta muuttuu epäeettiseksi. Voi syntyä läheltä piti tilanteita ja jopa potilastuvallisuus voi vaarantua. Sairaanhoitajaliitto teki vuonna 2018 kyselyn, jonka mukaan hoitajat tekevät työssään oman työnsä ohella mm. siivousta, pyykin pesua, roskien viemistä, postitusta yms. Näihin tehtäviin käytetty aika on suoraan pois potilaan hoidosta.

Esperin Caren tapaus antaa hallitukselle esimakua, mihin yksityistäminen voi johtaa, jos valvonta jää pelkästään omavalvonnaksi eikä ole lakisääteistä ja säännöllistä. Käytäntö on nyt osoittanut, että myös ennalta ilmoittamattomia viranomaisten tekemiä tarkastuskäyntejä tarvitaan. Kaikilla vanhuksilla ei ole edes valveutuneita omaisia, jotka seuraavat omaisen tilaa. Arvostan suuresti niitä hoitajia, jotka toivat epäkohdat esiin ja sen myötä jukinen keskustelu nousi uudelle tasolle. Ovatko päättäjät todella asiakkaan, asukkaan puolella ja ajan tasalla, jotta arvokas vanhuus ja kodinomaisuus näkyvät maamme kaikissa hoitolaitoksissa? Olisi vihdoin aika harkita sitovaa hoitajamitoitusta lakiin perusterveydenhuollon hoivayksiköihin. Ei ole moraalisesti oikein , että kunnat ja kaupungit tekevät ostopalvelusopimuksia tällaisten yritysten kanssa, joidenka toiminta on ollut epäeettistä. Valvonta tulee olla parempi ja vahvistaa omaa kunnallista perusterveydenhuoltoa. Silloin ollaan myös varmoja siitä, että verot maksetaan Suomeen. 

Vaalipuheessani 24.11 toin esiin huoleni sote-uudistuksen linjauksista, jonka mukaan yksityiset tulevat saamaan liian ison roolin palvleuiden tuottajina. Mahdollisesti voimaan tuleva maakuntauudistuksen valinnanvapaus ei tule ratkaisemaan sote-ongelmia edes yhdenvertaisuuden osalta, vaan se luo lisää eriarvoisuutta, köyhyyttä ja keskittämistä.Valinnanvapaus on suora tulonsiirto suurille monikansallisille lääkärifirmoille, missä pelin henki on maksimaalinen voitontavoittelu sekä firmoja hyödyttävä verosuunnittelu, jota tavallinen ihminen ei pysty valvomaan eikä seuraamaan. Pienet palvelun tuottajat ovat vaarassa jäädä alakynteen, eivätkä pääse kilpailuun mukaan edes laadulla.

Lopussa mainitsen vielä Kiky-sopimuksen, mikä tuo hyvin esiin hallituksen arvomaailman. Sopimus kyykyttää vain julkisen sektorin työntekijöitä, ei ainoastaan hoitajia. Kikyn mukaan lomarahaa leikataan 30 % ja työaika lisääntyy kolmella päivällä vuodessa vuosina 2017-2019. Myös työntekijän sosiaalivakuutusmaksut (työeläke-ja työttömyysvakuutusmaksu) nousevat vähitellen, kun vastaavasti ne vähenivät työnantajalla.

Vanhustenhoito ja hoitotyö ei voi olla säästöjen repimiskohteita.

Arja Suuronen

Sairaanhoitaja 

Eduskuntavaaliehdokas, Oulu

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Ei ainoastaan kunta-alan hoitajat
Hämmentynyt
#1

Unohdat täysin yksityisen sosiaalipalvelualan hoitajat. Juuri ne Attendon, Esperin tai Mehiläisen palvelukotien hoitajat. Kiky koskee myös heitä. Työaikaa on pidennetty myös heillä.
Kunta-alalla työaika on ollut aina lyhyempi kuin yksityisellä. Muutoinkin työehtosopimukset yksityisellä ovat kunta-alaa huonommat. Mm. palkka paljon pienempi, lauantai on vuosilomapäivä, kuntapuolella se on vapaa. Kahvitaukoa ei ollut ollenkaan ennen kuin se saatiin viime sopimuksessa yksityisen sos.tessissä sovittua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000