Perussuomalaiset

Arja Suuronen

Haamutyöntekijä sijaistaa hoitajaa

Aamulehti 12.11.18 – ”Keksittyjä nimiä, entisiä työntekijöitä ja jopa menehtyneitä hoitajia kirjataan työvuorolistoihin, jotta hoitajamitoitus saadaan näyttämään paremmalta kuin se todellisuudessa on.

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin puheenjohtaja Silja Paavola kertoo, että haamuhoitajat ovat ongelma erityisesti yksityisissä yrityksissä. Liitolle toimitettuihin työvuorolistoihin on kirjattu työntekijäksi esimerkiksi Jaska Jokunen.”

Julkisen sektorin työntekijänä tällaiset uutiset kuulostavat erikoisen ikäviltä, uskomattomilta ja jopa keksityiltä kun henkilömitoitusta satuillaan totuudenvastaisesti näyttämään paremmalta, laittamalla listoihin haamutyöntekijöitä kuten Jaska Jokunen tai jopa kuollut työntekijä. Kylmä totuus on ollut ilmeisesti se, että osastolta on puuttunut työntekijä ja sijaista ei ole haettu tai saatu.

Kun joutuu tekemään jatkuvasti kahden työntekijän hoivatyöt, pikku hiljaa tulee työuupumus tai hakeudutaan alalta pois siitä huolimatta, että pitääkin työstään ja on siinä osaava.

Tulevan sote-uudistuksen yksi uhkatekijä on repiä säästöjä henkilöstökuluista eli työntekijöitä palkataan vähemmän tai palkkakehitys hiipuu. Hoitoalan tulee olla jatkossakin vetovoimainen, sillä ikäihmisten osuus kasvaa ja hoidontarve ei lopu jatkossakaan. Puuttuvaa työntekijää ei voi korvata millä tahansa käsiparilla tai haamulla, vaan on oltava koulutettu, ammattitaitoinen ja motivoitunut hoitaja.

Superin mukaan ilmiötä on esiintynyt erityisesti yksityissektorin joissakin hoivakodeissa ja ilmiö on lisääntymässä. Ilmeisesti työpaikan menettämisen pelon takia ilmiötä on siedetty ja vaiettu ja tilanne on jatkunut. Mitä muuta asiaan liittyy, on kysymysmerkki ja spekulaatiota, joka vaatii pikaista selvitystä.

Laissa Ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ns. Vanhuspalvelulaki 23 § mainitaan omavalvonnasta sekä 20 § henkilöstöstä. Sitovaa hoitajamitoitusta ei ole saatu lakiin, vaan se on jäänyt suosituksen tasolle. Aamulehden artikkeli herättää ajatuksia, että valvonta sekä omavalvonta on ollut osittain riittämätöntä. Asiaan on suhtauduttu leväperäisesti ja on siten mahdollistanut lähdön epärehellisyyden polulle ja tietojen vääristelyyn.

Tällainen käyttäytyminen ja tietojen vääristeleminen, joka sallitaan verorahoilla, on kitkettävä heti pois ja vaadittava julkista keskustelua, miten näin on voitu tehdä toistetusti ja mihin tällä on pyritty ja kenen etua tässä ajetaan.

Ihmetystä herättää myös se, että Aluehallintovirasto (AVI), jonka yksi tehtävä on sosiaali- ja terveydenhuollon yksityisten toimijoiden lupien myöntäminen ja valvonta, on ollut voimaton resurssien puuttuessa. Olen ollut tänä syksynä AVIn alueellisessa tilaisuudessa, missä nimenomaan korostettiin sen neuvoa antavaa roolia sekä sitä, että se tekee tarkistuskäyntejä pyydettäessä. Asioiminen voi tapahtua nimettömänä. Myös AVIn näkemys nykyhetken tilanteesta ja toimenpiteet asian suhteen kiinnostaisi tietää.

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Nimetön
#1

No ei se mitää, kun Haamu rajavartijat vartio rajoja !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Näin se näytti olevan ainakin vuonna 2015.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Suuroselta täyttä asiaa! PS pitää saada seuraavaan hallitukseen rakentamaan sotea terveellä järjellä ja aidosti suomalaisten parasta ajatellen eikä eliitin yrityskytkyjä puoltaen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Hyvin sanottu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Arja Suuronen Sairaanhoitaja, FM
#8

Kiitos.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Patu
Hämmentynyt
#3

Eikö tämä olekin rasismia vanhoja kohtaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Epäkohdista asiallisesti puhuen, myös vaikeistakin asioista on uskallettava puhua, ei ole rasismia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Arja
#9

Kiitos kaikista kommenteista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#10

Nimetön – kaikki mikä hiukankin poikkeaa hiukankin valtavirrasta että perustellusti – mielletään rasismiin viittaviin teksteihin/puheisiin kuin mielipiteisiin.
Hyvin voidaan kysyä kuin myös epäillä valtavirtojen perään ”onko kaikki hyvin” ?

Esim.lohikin ui vastavirtaan hyvällä menestyksellä _ kuin pienenä kevennyksenä_ totta kuitenkin niiltä osin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Arja Suuronen Sairaanhoitaja, FM
#4

Sairaanhoitajana sekä sote- maakuntauudistuksen laajan seurantaryhmän jäsenenä, päätin olla yhteydessä maakuntamme Aviin.
Halusin tietää, onko meidän maakunnassamme vastaavanlaista toimintaa. Sain ripeän ja asiallisen vastauksen, että aluehallintovirastossa asiasta on keskusteltu mm. vanhustenhuoltoon liittyen syksyllä. Asiat ovat olleet kunnossa, mutta asiaa aseurataan jatkossakin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000