Perussuomalaiset

Ari Paldan

Siirtolaiset vs pakolaiset

Suomen maahanmuutto on kirvoittanut monenlaisia keskusteluja ja mielipiteiden vaihtoa. Neljä vuotta sitten Suomeen tuli ennätysmäärä humanitäärisen järjestelmän läpi ihmisiä, joista vain murto-osa täytti pakolaisstatuksen. He pyysivät turvapaikkaa ja Suomi käsitteli heidän asiansa. Suurin osa sai kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta he keksivät porsaanreikiä järjestelmästä ja hakivat turvapaikkaa yhä uudelleen. Merkille pantavaa oli, että heistä suurin osa oli nuoria, parhaassa iässä olevia miehiä. Heitä on vieläkin maassa jopa kymmeniä tuhansia.

Suomessa syntyi kauhea polemiikki asiasta ja väittelyn laineet nousivat korkealle. Heitä verrattiin Karjalan evakkoihin, Ruotsin Suomesta ottamiin sotalapsiin, jatkosodan aikaisiin Ruotsiin turvaan siirrettyihin suomalaisiin. Lisäksi heitä verrattiin Ruotsiin töihin lähteneisiin suomalaisiin. Minusta he eivät täytä mitään näistä kriteereistä.

Karjalan evakot olivat suomalaisia, jotka siirtyivät omassa maassaan, kun Karjala menetettiin. Samoin asutettiin sallalaiset kunnan muihin osiin, kun puolet kuntaa piti luovuttaa Nl:lle. Sotalapsiin vertaaminenkin on jo heidän ikänsä puolesta aika naivia. Ruotsiin siirrettiin turvaan osa lappilaisista, kun saksalaiset ajettiin pois Lapista jatkosodan rauhanteon jälkeen. Ketähän sinne meni? Ei ainakaan nuoret asekuntoiset miehet! Sinne menivät naiset, lapset ja vanhukset. Jos suomalaiset nuoret miehet olisivat paenneet Ruotsiin, niin Suomea ei enää olisi ja Ruotsilla olisi naapurina Sovjet Union!

Viimeinen väite, että 60 – ja 70 luvuilla muuttaneet suomalaiset siirtolaiset olisivat verrattavissa näihin 2014- 2018 tulleisiin pakolaisiin. Mikä ero on pakolaisella ja siirtolaisella? Olen ollut siirtolaisena Ruotsissa 1970-74 ja tiedän mitä on siirtolaisuus. Olin 15-vuotias keskenkasvuinen poika ja menin kysymään töitä paikalliselta sahalta. Pelkäsin, että en pienen kokoni ja ikäni takia pääse töihin. Pääsin töihin ja työskentelin sahalla neljä vuotta. Muutin Suomeen takaisin, koska piti tulla Suomeen armeijaa, muuten olisin ollut sotilaskarkuri. Suomalaiset siirtolaiset elättivät itse itsensä omalla työllään.

Meidän koko perhe muuttivat silloin Ruotsiin. Asunto piti hommata itse. Onneksi vanhin siskoni muutti ennemmin Ruotsiin ja hän hommasi meille eka asunnon. Parempi asunto saatiin pitkällisen taistelun jälkeen kerrostalosta. Tulkkeja ja sosiaaliapua ei paikkakunnan sosiaalista saanut, eikä sitä olisi edes osannut hakea. Itse hommattiin tulkit ja töihin opittiin työpaikoilla. Suomalaiset olivat ahkeraa porukkaa ja tekivät hurjasti töitä, saadakseen elintasonsa nousemaan. Sellaisia, jotka lusmuilivat ei katsottu hyvällä. Lukumääräisesti heitä oli vain murto-osa porukasta.

Ari Paldan eduskuntavaaliehdokas Lappi PS

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Natsit ovat hirmutekoineen kauhistus nyky-yhteiskunnalle. Ja aiheesta. Kerkeästi heidän menetelmiään kyllä sovelletaan kielenkäytössämme. Natseillahan oli tapana muuttaa sanojen mekitystä ja käyttää niitä oman agendansa mukaisesti.
Mekin puhumme maahanmuuttajista ja siirtolaisista, sekä turvapaikanhakijoista. Kaikista yhteen syssyyn, jos joku nimike ei sovellu, niin sitten toinen natsaa.
Huipennuksena onkin sitten puhua, Oikeusjärjestelmämme toteaminen, laittomasti maassa oleskelevien ja elätettävien, olevan ”paperittomia”. Näin liudentamalla muutetaan asioiden merkitystä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Late
#4

Mitä tekemistä tällä Paldanin kirjoituksella on natsien kanssa?
Ihmeellinen vuodatus ”nimettömältä”.
Vaikuttaa häiriintyneeltä henkilöltä.
Ps. Natsien hirmuteotkin ovat vahvasti liioiteltuja, Stalinkin tappoi enemmän ihmisiä mitä Hitlerin väitetään tappaneen.
Miksi natsilippu on kauhistus mutta sirppi ja vasara vain hauskaa retroa???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#8

Jos ei auennut, niin yritetään valaista.
Sodan jälkeen joutuivat karjalaiset lähtemään kodeistaan, evakoitiin venäläisten jaloista. Nyt meille rinnastetaan näitä läpi Euroopan vaeltaneita mamuja, pääosin nuoria terveitä miehiä, ikäänkuin tilanne olisi heillä sama. Tätä ”levyä” kun vähän aikaa soitetaan, niin kohta uskomme näin olevankin.
Lappi evakuoitiin saksalaisten jaloista Ruotsiin. Lähtökohta oli, että tilanteen rauhoittuessa tuodaan väki takaisin. Näin tehtiinkin. Ei puhettakaan, että olisi jääty lorvimaan ruotsalaisten nurkkiin. Suomeen tultiin asumaan maakuoppiin ja siitä se lähti. Nyt ei tulijoilla ole pienintäkään aikomusta palata. Raudoissa pitää takaisin viedä, jos niissäkään pystytään.
Meille syötetään nyyhkytarinoita niin väärästä, niin väärästä kohtelusta ja jostain Sotalapsista. (Hekin muuten tuotiin takaisin kotimaahansa.)
Asiaan perehtymättömille toistellaan osatotuuksia. Näin Goebbels juuri toimi. Oli Natsien propagandaministeri ja pätevä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

”Meille syötetään nyyhkytarinoita niin väärästä, niin väärästä kohtelusta ja jostain Sotalapsista. (Hekin muuten tuotiin takaisin kotimaahansa.)”

Wikipedia: ” Ruotsiin vietiin tai lähti noin 72 000 lasta, Tanskaan 4 200 ja Norjaan noin sata lasta ja äitiä. Noin 15 500 heistä jäi palaamatta Suomeen.[1]” Eli n. 20% jäi palaamatta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Amaryllis
Vihainen
#9

Täysin samaa mieltä…tv:stä tuli joku viikko sitten sarja Venäjän historiaa ensimmäisestä maailmansodasta vuoteen 1954, kun hirmu-Stalin kuoli ja ennen sotia kuoli meillä ”arvostettu” Lenin….voi kamala, miten olivat kohdelleet miljoonia omia kansalaisiaan saati sitten sinne työavuksi menneitä mm. hyväuskoisia suomalaisia. Hitlerin hommissa ei ole todellakaan mitään kehumista, mutta kyllä rajan tuollakin puolella osattiin tehdä vuosikymmeniä aivan pöyristyttäviä tekoja, omia kansalaisiaan kohtaan ja osa meidän vasemmistosta piti (pitää) ihannemaana ja muutama politiikko tienasi sillä propagandan teolla leipänsä koko ikänsä….ja on nyt tyytyväisenä hyvällä eläkkeellä…siis valheita levittämällä tienanneet leipänsä…en ilkiäisi naamaani heidän tilanteessa näyttää…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

no jooo…. natsista on tehty kirosana suvakkien ja viherpiipertäjien johdosta.. tai sitten eivät ole lukeneet historiaa olenkaan… en kyllä tiiä mitä nyky päivänä ees opettavat koulussa. mutta ilman natsi saksaa ei olis paljon suomella kehuttavaa sanaa. tiiä sitte olisko parempi maa nytten…. jos suomi olis axis valtio vieläki vai venäläinen kunta. saamelaiset net kuiten ois teurastanu jossain vaiheessa kuiten arjalaisen jalostuksen mukaan… sitte itte en vois ees tätä kirjottaa… mutta olisko stalinkaan ollu sen suopeampi… paha sanoa 😀 kyllä itteni mielestä tänne saa tulla vaikka minkä väristä ihmistä vaan mutta kyllä se pitää olla maassa maan tavalla ja tehä töitä sen eteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

”Suomalaiset siirtolaiset elättivät itse itsensä omalla työllään.”

Suomalaiset Slussenin sissit elivät viinan myynnillä ja sossun rahoilla. Suomalaiset olivat hyvin edustettuina Ruotsin vankiloissa. Nuoret terveet suomalaismiehet ryyppäsivät ja tappelivat. Silloin olisi Sverigedemokraattien trakoonisia toimenpiteitä tarvittu ongelmaan puuttumiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Amaryllis
Tyytyväinen
#6

Ainakin tunnen erittäin läheisesti velipuoleni ja hänen perheensä tarinan….lähti 18 vuotiaana Kirunan kaivokselle töihin ja vuosikymmenien aikana oli viimeiset vuodet Örebrossa tehtaassa, ja mukana kunnallispolitiikassa, vaimonsa kanssa eläkkeelle asti. Yksikään kolmesta lapsestaan (syntyivät Ruotsissa) ei jäänyt sossun varaan….että se siitä Slussenista….jonne asukkaita varmasti löytyi sinnekkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

” Ruotsiin siirrettiin turvaan osa lappilaisista, kun saksalaiset ajettiin pois Lapista jatkosodan rauhanteon jälkeen. Ketähän sinne meni? Ei ainakaan nuoret asekuntoiset miehet! ”

Kyllähän niitä Ruotsiin paenneita asekuntoisia miehiä oli Suomessakin.Talvisodan palvelusmääräyken laiminlyöjien ykköskunta oli Kolari Lapissa, jossa 7,8% reserviläisistä pakoili palvelukseen astumista. Yhtenä syynä oli Ruotsin rajan ylittämisen helppous.

Osaako Paldan neuvoa nuorta asekuntoista syyrialaismiestä siinä tilanteessa, jossa Isisiksen terroristit tulevat hakemaan nuorta miestä joukkoihinsa? Pitääkö asekuntoisen miehen lähteä Isiksen riveihin, kuolla Isisiksen värvärin tappamana vai paeta? Samaa voi kysyä kun Al Shabaab- järjestön miehet ovat hakemassa nuorta miestä mukaansa?

Vuosi 1918 on verrannollinen yllä mainitsemiini tilanteisiin. Punaiset tappoivat miehiä, jotka eivät suostuneet lähtemään punakaartiin. Oliko kunniakkampaa kuolla punaisten murhaamana, jos vaihtoehtona oli paeta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Amaryllis
Hämmentynyt
#7

Kyllähän Isistä kannattaa paeta, mutta Suomeen asti ?
Kittilän Kaukosessa, lähellä Kolaria on Suomen punaisin yhdyskunta….marssivat vielä nykyisinkin Vappuna…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000