Perussuomalaiset

Anu Elovaara

Sukupuoleton Suomi

Olen ihmeissäni seurannut viimeaikaista keskustelua siitä kuinka äitiyspakkauksen nimeä ollaan muuttamassa sukupuolettomaan suuntaan. Äidistä lapset tulevat vaikka isä siemenen antaa. Äiti on aina äiti, nainen ja synnyttäjä. Äiti ja lapsi ovat yhtä raskauden aikana ja pitkään syntymän jälkeenkin. Lapsen minäkäsitys muotoutuu osana äitiä siihen saakka kun lapsi ymmärtää olevansa erillinen itsenäinen olento, yksilö. Jos äitiyspakkauksen nimi muutetaan se halventaa äitejä ja syrjii naisia.
Lastenohjelmat ollaan lopettamassa kuten Puuha Pete ja Palomies Sami. Ohjelmat tuovat liikaa esille sukupuoliroolia. Pikku Kakkosen ensimmäinen ohjelma lähetettiin 11. tammikuuta 1977. Ensimmäinen juontaja oli miespuolinen. Vuosien varrella juontajina on nähty tasapuolisesti miehiä ja naisia. Kaikilla lapsilla ei ole toista vanhempaa ja on pidetty tärkeänä että lapset saavat sukupuoliroolimallin vaikka Pikku Kakkosen juontajista. Lisäksi ruudussa on nähty mummoja ja pappoja kun nekin alkavat olemaan paikottain harvinaisia.
Minä olen äiti ja ylpeä siitä. Olen nainen, en sukupuoleton. Isä on isä ja samalla mies. Mummo on naispuolinen henkilö ja pappa mies. 80-luvun loppupuolella on ennustettu että Venäjästä tulee kapitalistinen ja Euroopasta kommunistinen, alue jossa ihmiset sulautuvat yhdeksi sukupuolettomaksi hyötymassaksi. Aika lähelle näin on käymässä kun päiväkodeissa ja kouluissakaan ei lapsia saa enää sanoa tytöiksi ja pojiksi vaan he ovat henkilöitä vailla sukupuolta.
Ihmisen elämän eri vaiheissa tärkeitä ovat roolimallit. Äiti ja isä ovat ensimmäiset. Samalla opitaan naisen ja miehen roolit. Kuinka sitten käy tulevaisuudessa jos lapset kasvatetaan ilman sukupuolta. Heillä on päässään vain henkilökemia ei sukupuolirooleja. Ei ole enää isän verenperintöä eikä äidinmaidossa imettyä perinteistä roolia vain ainoastaan tyhjä nauha johon tallentuvat henkilökohtaiset sukupuolineutraalit kokemukset.
Millainen on tulevaisuuden sukupuolineutraali työntekijä? Keinoälyinen robotti? Korvaako keinoäly myös kasvatuksen? Hiljattain järjestin ristiäiset ja tapasin ennen juhlaa kirkkoherran joka olikin nainen. Hämmentyneenä kysyin häneltä miten minun tulisi kirkkoherraa puhutella, kenties kirkkorouva? Pappi vastasi olevansa kirkkoherra sukupuolesta riippumatta. Olin helpottunut.
Tasa-arvo naisen ja miehen välillä on hieno juttu mutta viilataan pilkkua sen verran että naisen ja miehen oma-arvo säilyy….hetkinen… tasa ja oma… mikä me sinne loppuun sovitetaan kun ei siellä saa olla sukupuoleen sidonnaista nimeä! – Ehdotuksia! Entä turvapaikanhakijat… pitäisikö hakemukseen liittää rasti ruutuun kohta oletko valmis integroitumaan sukupuolettomaan Suomeen?

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Ukko
#1

Feministien tasa-arvohömppää.
Ei saa olla eriarvoistavia sukupuolia, kuitenkin vaaditaan naisille helpotuksia esim. upseerikoulun testeissä.
Samoin kiintiönaisia joka paikkaan, eikö pätevimmät pitäisi valita.
Naispuoliset palloilulajien huiput vaativat pääsyä miesten joukkueisiin. Mutta eipä miehiä sinne päästetä.
Uimahallin miesten pesutiloja siivoaa naiset, miksei miehet pääse siivoamaan naisten puolelle?
Eikä naisten pääsy inttiin ole tasa-arvoa, miestenhän on pakko mennä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#6

Totta turiset Ukko mutta en tiedä onko akkojen vai ukkojen tasa-arvo höpinöitä vai mitä tämä sukupuolettoman maailman luominen mutta lasten puolesta huolestun en niinkään työssäkäyvien aikuisten.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Aivan käsittämätöntä. Äitiys on niin tärkeä, ja arvostettava asia, että sen hämärtäminen jonkun sairaan muoti-ilmiön koohotuksen vuoksi on naurettavan ja itkettävän välimailla.
Juttuhan menisi huumorin piikkiin, mutta ne taitavat olla ihan tosissaan? Paljonko tuossa porukassa on Äitejä? Kannattaisiko kysyä nyt vaikka ensiksi heiltä, asianosailta ja kerrankin ASIANTUNTIJOILTA? Noihinhan aina vedotaan, olisi sitten kysymys Kreikan lainoista tai maantien paikasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Anu Elovaara
Tyytyväinen
#7

Olen kanssasi samaa mieltä. Äitiys kunniaan ja isyys myöskin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Liberaalien selkäranka?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ei mennä hihhulien mukana!
#4

Älkää ottako tätä hullutusta tosissanne. Nainen on nainen, mies on mies jne joten nimiteltää heitä aivan kuten ennenkin. Siitä ei joudu käräjille eikä maine mene.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

arvomme tuhotaan pikku hiljaa
#5

Kyseessä on länsimaistenarvojen romutus.
Kun saadaan kaadettua KOTI, USKONTO JA ISÄNMAA, mitä jää jäljelle?

Maailman vallasta tappelee 3 pääsuuntausta; globaali vasemmisto, islam ja konservatiivit eli länsimaisia juutalais-kristillisiä arvoja kannattavat.
Globaalilla vasemmistolla ei ole mitään tekemistä työväenliikkeen kanssa!

Tämä sukupuolettomuus muine hössöineen on osa arvojemme romutusta.

Ei ihme, että arabit pitävät länsimaita heikkoina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000