Perussuomalaiset

Anu Elovaara

Perintö- ja lahjaveroon remontti

Perintö- ja lahjaveron poistamista vaatinut kansalaisaloite ei etene eduskunnan äänestettäväksi. Tyrmistyttävää. Tällä kertaa ei kunnioiteta kansalaisaloitetta vaan kikkaillaan ja jätetään mörkö tulevaisuuteen. Kansalaisaloitteeseen nimensä laittaneiden ihmisten oikeus on tietää mihin suuntaan valtion venettä ohjataan. Komsii komsaa tilanteessa moni äänestäjä siirtyy siihen suurimpaan puolueeseen eli äänestämättömien porukkaan.
Suomessa syntyvyys on laskusuuntainen. Työikäisten määrä verraten vanhuksiin vähenee. Perintö- ja lahjarveroremontti on paikallaan sillä köyhällä ei ole varaa periä mitään. Perintöverot ovat kohtuuttoman suuria ja jos ja kun perijä joutuu myymään perinnön niin myynnistä napsahtaa uudelleen tuhansien eurojen vero vaikka pahimmassa tapauksessa koko myyntihinta olisi mennyt velkojen maksuun.
Miten esimerkiksi köyhä, luottotiedoton ja velkaantunut ihminen voi periä mitään kun ei hän voi saada lainaa verojen maksuun? Erityisesti maatilojen tilannetta tulee tarkastella suurennuslasin kanssa ja pohtia perintöveron murheellisuutta. Lisäksi perintövero mahdollistaa kikkailun ”perijöiden” hyeenalauman osalta kuten pankki, perintätoimistot, ulosotto.

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Nimetön
#1

Viron Veromalli ! siellä ei ole perintöveroja eikä autoveroja eikä 50 % rangaistus veroja työmiehelle joka ylitöitä tekee !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Perintöverotus tuottaa vuodessa noin 550 miljoonaa euroa, joten iso summa kerättäväksi muuten.
Perintövero on kohtuullinen 60 000 eur omaisuudesta maksetaan vain 3 500 eur veroa.
Yksi kohta missä itse näen ongelman on jos perittävä kuolee ja asuu yhteisessä kodissa perillisten kanssa, niin tässä tapauksessa voitaisiin siirtää veron maksua niin pitkälle, kun asunto myydään.
Toinen kohta missä korjauksia pitää tehdä on, jos yrittäjä kuolee, niin voitaisiin jakaa perintövero useammalle vuodelle, että perillinen pystyy jatkamaan yrityksen toimintaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Perintöverojärjestelmää olisi reilua muuttaa siten, että vasta esim. 1Me perinnöstä maksetaan veroa ja silloinkin luokkaa 2% . Koko perintövero on aivan tyypillinen kateusvero. Kun duunari kovan työuran jälkeen saa asunnon maksettua ja tilille rahaa, maksavat perilliset taas uudelleen siitä veroa. Veroa raskaasti verotetusta työtiloista saadusta asunnosta. Aika epäreilua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

Korjaus viimeiseen lauseeseen: Veroa raskaasti verotetulla työtulolla ostetusta asunnosta. Aika epäreilua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Kyseessä ei ole kateusvero vaan perinnön saamisesta maksettava vero, joka nousee perinnön suuruuden mukaan.
Työtuloistakin maksetaan suurempi vero tulojen kasvaessa. Ei kukaan sano työtuloverokakaan kateusveroksi.
Periaate kenellä enemmän on, on varaa enemmän maksaa veroa, joten köyhempi pääsee vähemmällä.

1 miljoonan euron perintö on erittäin suuri perintö ja harva niin isoa perintöä saa. Tästä perinnöstä on varaa maksaakin perintöveroa. Nyt menee veroa noin 15 %, jos saa 1 miljoona euroa perintöä 1 rintaperillinen.

On monia veroja joita maksetaan, työtulovero ja silti maksetaan ALV veroa , polttoaineveroa, valmisteveroa , auton käyttömaksua, joka veron kaltainen maksu.
Monesta asiasta maksetaan veroa, joten perintövero ei ole poikkeus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästin perseen myyjistä
#6

Autoverossa periaate että rikas maksaa enemmän ei toimi !

Otetaan esimerkki keskihintainen auto joka vaihtaa 2- 3 v. välein sen uuteen niin ei maksa käytänössä juurikaan autoveroa koska vero pysyy vaihtoeuuton hinnassa lähes täysimääräisenä aina 10 v. ikään asti.
vaikka autovero poistuisi niin näiden väliraha ei laske jotka vaihtaa tiheään uuteen
Otetaan Esimerki E mallin mersu joka on vähän keski hintaa kalliimpi mutta yleisin tuontiauto uuden autovero on n. 6000,-
Jos puhutaan vähän ajetusta autosta eikä mistään loppuun ajetusta taksista niin Suomessa 10 v. vanha Mersu maksaa juuri tuon +6000,- siis autoveron veran enemmän kuin Saksassa vastaava,koska auto vero on säilynyt auton hinnassa täysimääräisenä.
Tämän voi tarkistaa mobile.de/nettiauto.com :sta hintoja vertailemalla.

Eli Todellisudesa köyhät maksaa autoveron täysi määräisesti !
toiseen kertaan ne joutuu maksamaan sen kun ne korjaa näitä valtion taholta keinotekoisesti ylihintylihintaisia pidettyjä autoja

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästin perseen myyjistä
#7

Perintöveroa ei voi puollustella mitenkään !

Mitä isommat perinnöt sitä enemmän niihin kerätyistä varoista on maksettuvuosien kuluessa veroja ! ja sitä isommat on vero prosentit olleet…

Sosiaali pummi jolta ei jää paljon perittävä ei ole koskaan maksanut veroja vaan on pummanut juuri näiden tienaamia rahoja joilla on isot perinnöt…. Sosiaali pummaus periytyy monesti sanottiin radiossa yhtenä päivänä.

Minusta se pitäisi olla toisinpäin että mitä pienemi perintö niin sitä suremman veron siitä pitäs maksaa ja isommat vapautetaan kokonaan !!! Kunnia merkkihän niille pitäs antaa kenellä on isot perinnöt !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000