Perussuomalaiset

Anu Elovaara

Oikeus ajatella eri tavalla

Kaikkein vaikeinta politiikassa on varmasti se miten ihmiset ajattelevat, saavat ajatella tai kuinka heidät ohjelmoidaan ajattelemaan. Oikeus ajatella eri tavalla on jatkumo pyrkimys yhteiseen hyvään-pohdinnalle. Kuinka me ajattelemme eri asioista? Onko kannaotoissa kenties jotain samaa vaikka ihminen saattaa esittää oman mielipiteensä silkkihansikkain siinä kun toinen ihminen murjoo oman kantansa nyrkillä pöytään. Me kaikki olemme erilaisia ja meillä on oikeus ajatella ja olla jotain mieltä asioista.
Poliitikoilla on paksu nahka. Se kasvaa kokemuksen myötä. Kommunikointi on keskeisessä asemassa. Ilman sanoja ei ole viestintää kumpaankaan suuntaan. Riitatilanteissa Ihmisen tulee olla niin sivistynyt olento että kykenee nousemaan asioiden yläpuolelle, sopimaan ja paiskaamaan kättä sovinnon merkiksi tarvittaessa. Ikävä kyllä loanheitto ja mustamaalaaminen ovat arkipäivää elämän eri sektoreilla.
Minut tempaisi mukaan politiikkaan sattuman kantamoinen. Tapasin kiinnostavan ihmisen. Puoli leikilläni vastasin hänen kysymykseensä kuntavaaliehdokkuudesta (2017) kyllä. Siihen asti minua ei kiinnostanut politiikka yhtään ja olin vannoutunut enäänestäkoskaan-puolueen jäsen.
Olen edelleen sitä mieltä että minulla on oikeus ajatella niin kuin haluan. Sinulla myös! Ilman meitä eritavoin ajattelevia ihmisiä tämä maailma olisi tylsä paikka. Ylistys sille että olemme erilaisia.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Joka asiassahan melkein , ajattelemme ja teemme eritavoin !? Kahvinkeitot , autonpesut / huollot , polittisesti montakin asiaa !!? Toisetjakaisi veroeuroja / velkaeuroja , maailman tuuliin ja toiset , taas Ei !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Vaarallisin ja paksunahkaisin poliitikko Suomessa on Yle, joka tarjoaa propaganda aamuohjelmissaan kommunistivierailleen kahvia näkyvästi Jasser Arafat kahvimukeissa. Tuo on raaka tapa osoittaa olevansa suoraan juutalaisvastainen yhteisö, suorastaan kansallissosialismin korostamista. Tuossa on muistettava, että Yle on selkeästi demareiden hallitsema laitos.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Juuri näin, Yle hakkaa eduskunnan mennen tullen politiikan vaikuttajana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Yle on keskittynyt piiloviestintään, jonka perimmäisen tarkoitus on hivuttaa suomalaiset demareiden leikkikaluiksi ja vaalikarjaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Tuo sopii hyvin myös umpikommunistisen vihreän liikkeen harjoittajille, jota Yle myös tukee tappiinsa saakka.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Hallitus se vasta paksunahkainen on. Hallituksen suunnitelmissa on muuttaa liikenne nollapäästöiseksi, täh? Miten hallituksen noidan silmillä näkee ennustuspalloistaan vuoden 2045 tilanteesta yhtään mitään. Liikennetekniikka voi mennä eteenpäin vain teknisen kehityksen avulla, ei jonkun akkalan päätöksellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Kyllä, energian muokkaaminen laitetta liikuttavaksi tarvitsee aina energiaa, eikä sellaista energiaa ole olemassakaan, joka sopisi juuri autojen työntövoimaksi, jos ei keksitä tai onnistuta kehittämään tuulivoimaisia tai suoraan auringon paisteella toimivia päiväautoja. Päästöjä, jotka joka tapauksessa ovat pääasiassa luontoa hyödyttäviä, syntyy aina, kun atomien potentiaalia viritetään jostain alemmalta tasolta ylemmälle tasolle, tai kyse on ikiliikkujasta. Ihmisten liikuttamisesta tässä on aina kyse. Paikallaan jököttävät ihmiset eivät kuluta mitään, mutta jonkun heidätkin on ruokittava, ja tuo ei taas sovi niille, jotka joutuisivat kantamaan miljardeille ihmisille ruokaa pöytiin, heidänkin pitäisi liikkua jotenkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Vihreiden tavoite on, että soija tulisi ruokapöytään Etelä-Amerikasta tuulen mukana, eikä tarvitsisi lähteä edes fillarilla sotkemaan mihinkään töihin pakkasella. Näin voisi säilyttää illuusion lämpimistä ilmoista talvella, ja kesällä voi sitten rutkattaa lämpenevistä talvista, joka on vain toive.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#8

Siinä onkin hyvä kysymys?Millä liikenne muutetaan nollapäästöiseksi?Me ihmiset jotka sillä autolla ajelemme,emme ole itsekään nollapäästöisiä!Niin miten sitten liikenteen ajoneuvot muka saadaan täysin päästöttömiksi???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Suomen hallituksen ja THL:n laumasuoja strategia viime talvena oli sittenkin totta. Ruotsin viranomaiset yrittivät vaikuttaa Suomen koronastrategiaan. Tämähän on aivan uskomaton uutinen! Perussuomalaisten pitää kysyä tästä eduskunnan kyselytunnilla.
Sitran muistio: Ruotsin viranomaiset vetosivat keväällä, ettei Suomi ottaisi kovia koronavirustoimia käyttöön

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#5

Hei. Kiitos Anukin. Oikeus ajatella eri avalla: Ja: Ennenkaikkea: Palvella Omaa Herraansa kahdesta aino’aista. Niitä ei ole, kuin kaksi. Toinen vie taivaaseen, ja toinen, helvettiin. Se’se: Tärkeä ”juttu” on, ja, tärkeää, että, toinenkin, Herra, jo ajassa: tuttu on, ettei, ole myöhemmin, elämässään; onneton. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000